Surullinen suuli

Suuli on ollut suuri ja mahtava. Siellä on ollut tilaa kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Nykyään se on kokenut luonnollisen (vai luonnottoman) pienentymisen.

Suulin pihanpuolella on kaksi oviaukkoa, joista toinen johtaa sortuneeseen tilaan. Jäljellä on vain tuo pätkä seinää.

Jopa kattokin on jo sortunut toisesta päädystä. Tuuletus siis ainakin pelaa tässä rakennuksessa. Tosin tuulen mukana tulee myös kaikki se, mitä taivaalta tipahtelee.

Romahtaneiden kasojen alla on kuitenkin havaittavissa vielä tavaroita, joita voisi hyödyntää. Lähimpänä ovea on ilmiselvä reki.

Sen vieressä näkyy olevan toinenkin reki. Onkohan näillä ollut jotain eroa käyttötarkoituksessa, vai onko kaksi rekeä ihan normaali varustus? Arkireki ja pyhäreki?

Vieressä ovat sitten kiesit, oikein isopyöräiset hienot kiesit. Kyllä kai näillä olisi hienoa ajaa törryyttää kylätietä pitkin. Pitäisi vaan olla hevonen näitä vetämässä. Eikä kyllä ole ihan ajatuksissa hankkia hevosta. Vai pitäisiköhän oikeasti alkaa elämään niin kuin ennen elettiin?

Ei varmaan tullut yllätyksenä, että näitä styrox-laatikoita löytyy täältäkin iso kasa. On aivan käsittämätöntä, miten paljon niitä tältä tilalta löytyy.

Suuli ei vaikuta enää kovin turvalliselta paikalta. Kun tuo yksi tukipuu antaa periksi, koko katto romahtaa alas. 

Suulin uusi puoli on vielä kunnossa. Saattaa olla, että tuo vanha osa puretaan ja jätetään tämä olemaan. Tässäkin sitä tilaa on kyllä yllin kyllin. Jos oikein tarkkaan katsot, voit täälläkin nähdä yhdenlaisen kärryn. Tosin sekään ei ole käyttökunnossa.

Kun ovet olivat vielä puuta, värinä oli kaunis sininen. Sitä on jäljellä vain hieman ovenpielessä.

Suulin ovelta vasta näkee kunnolla, missä aitta on. Mutta odottakaas vaan ensi kesää, jo alkaa olla toisennäköistä!