Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 31. maaliskuuta 2022

Varhaistipuja ja kevätlenkkejä

Kevään ensimmäiset tiput kuoriutuivat. Niitä on vain kaksi, mutta kanamme tuntien nämä varhaistiput eivät suinkaan jää ainoiksi, sillä ahkerat hautojamme yrittävät parhaansa saada mahdollisimman paljon jälkeläisiä.


Tie suli vihdoin, joten lampaatkin pääsivät taas lenkkeilemään. Ensimmäisellä lenkillä minulla ei ollut kännykkää mukana, joten en saanut parhaista pyrähdyksistä kuvia, mutta kuvio toistuu melkein samanlaisena joka kerta. Ensin kävellään rauhallisesti lähimpään mutkaan, sitten porhalletaan muutama juoksukilpailu ja lopuksi lähdetään rauhallisesti takaisin tarhaan. Helli pitää myös näistä lenkeistä kovasti ja on aina mukana. 
 

Lampaiden villa alkaa olla taas kerintää vaille. En tiedä kummille se on suurempi koettelemus, lampaille vai isäntäväelle.

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Kevään merkkejä

Maaliskuu jo maata näyttää, mutta lähinnä se on kasvihuoneessamme, jossa maata on ollut näkyvissä koko talven. Mutta maan joukossa näkyy jo elämää. Kevät on todellakin tulossa, sillä narsissit tunkevat jo pinnalle.


Kasvihuoneessa on taas vuorossa kevätsiivous, joka sisältää viiniköynnösten ja boyseneiden leikkaukset, maan haravoinnin ja harjauksen sekä yleisen siistimisen. Tähän saa hyvin kulutettua muutaman vapaapäivän. Tänä vuonna ajattelimme myös vihdoin laittaa vesialtaan kuntoon, mutta siihen tarvitaan muutama vapaapäivä lisää.
 

Ulkona on vielä kovin talvista ja erittäin liukasta. Tilaamme halkova tie on aivan peilijäinen, eivätkä kävelylenkit oikein innosta vielä vähään aikaan.


Lampaat tepsuttelevat pientä lenkkiä tarhassaan, eikä niillekään ole luvassa vielä metsälenkkejä ennen tien kunnon paranemista.


Kanojen ulkotarhaan paistaa ihanasti aurinko lähes koko päivän. Ajattelin, että siipiveikot ihastuisivat, kun päästin ne ulos, mutta mitä vielä. Kauhea valitus alkoi, kun ei ollutkaan vielä kesä.


torstai 3. helmikuuta 2022

Talviremonttia kirjastossa

Näyttää tulleen jo perinteeksi, että sydäntalvella saamme polkaistua jonkin pienen remontin sisätiloissa. Viime vuonna aloitimme kirjaston seinästä, joka oli vielä hirrellä purkujen jäljiltä. Silloin seinä levytettiin huokolevyllä. Jostain syystä remontti katkesi siihen. Nyt oli ainakin selvää, että pitäisi jatkaa juuri siitä, mihin viime vuonna jäätiin.

Huokolevyt oli jo esiliisteröity, joten nyt sai laittaa tasoitetapetin (makulatuurin) suoraan sen päälle itsekeitetyn liisterin kera. Muurinurkkaus aiheutti mietintää, sillä muuri oli osittain halkeillut nurkan puoleisesta reunasta.


Tasoitetapetin jälkeen oli vuorossa sama tapetti kuin muussakin huoneessa. Vain kirjahyllyseinä on maalattu itsesävytetyllä munatemperalla.


Kattolistat ovat olleet paikoillaan koko remontin ajan, sillä niiden irrottaminen olisi ollut aivan mahdotonta ehjinä. Niinpä yläosan sovittamiseen piti käyttää vähän enemmän aikaa ja tarkkuutta.


Ennen tapetoinnin viemistä nurkkaan, piti korjata muuriseinä. Nyt sekin näyttää siistiltä, vaikka ei täysin tasaiselta. Kun seinä on kokonaan kuivunut, sekoitan siihen maalin maalausta varten.


Muurin alaosassa on umpeen laitettu Porin Matin hormiaukko. Meillä on tarkoitus avata se ja asentaa tähän uudelleen tulisija, jonka ostimme muutama vuosi sitten. Tuo hormiaukko menee makuukamarin kakluunin poskikanavaan. Rakenne on mielenkiintoinen, sillä varsinainen hormisto lähtee vasta kakluunin päältä. Yläkerrassakin hormisto kulkee pönttöuunin sisällä.


Tapetointi on nyt valmiina. Seuraavaksi on vuorossa oviaukon sisäpielet, muurin maalaus ja listojen laittaminen. Ehkä vihdoin saamme jonkun huoneen valmiiksi asti. Lattialistat sentään ovat jo kahdella seinällä paikoillaan.


maanantai 24. tammikuuta 2022

Uusi vuosi, uusi ovi

Alkutalvi oli niin kylmä, että vihdoin päätimme vaihtaa kuistin ulko-oven. Vanhassa oli se vika, että koira oli kalvanut siihen valtavan kolon, josta tuuli suoraan sisään. Ovi ei ollut alkuperäinen, vaan peräisin jostain 80-luvulta, joten emme nähneet siinä mitään säästettävää arvoa, jotta sitä olisi kannattanut yrittää paikkailla. Joka tapauksessa se olisi pitänyt purkaa osiinsa ennen korjausta. 

Niinpä päädyimme tilaamaan ihan uuden tiiviin oven. Onhan se valitettavasti uuden näköinen, mutta ainakin se on hyvin samantyylinen kuin kuistin toinen ovi. Tämäkin ovi on järsitty reunastaan, eikä tiivis, joten se on myös vaihtolistalla. Nyt se ei ole käytössä, sillä tuota terassiosaa ei ole vielä kunnostettu.


Nyt lämpö pysyy jo paremmin kuistillakin, vaikka siellä ei ole mitään lämmitystä. Eikä enää sada lunta sisään siitä kolosta.

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuoden päätteeksi

Taas on yksi vuosi vierähtänyt aivan loppuhetkiinsä. Välillä tuntuu, ettei ole mitään saanut tehtyä tällä tilalla, mutta onhan kaikenlaista kuitenkin tapahtunut.

Tammikuussa otimme kirjaston seinän käsittelyyn ja levytimme entisen ulkoseinän hirret piiloon.


Helmikuussa järjestelimme tekstiilit, vähensimme huonekaluja ja aloimme maalaamaan kaikenlaista.


Maaliskuussa innostin ystäväni tekemään saippuaa, raivasimme taas yläkertaa, saimme ensimmäiset kevättiput, siivosimme kasvihuoneen ja laskimme jäljellä olevia styrox-laatikoita.


Huhtikuussa siivosimme ja järjestelimme päätykuistin vintinportaat ja komerot, teimme keijukannon ja haimme tilalle kolme ihanaa lammasta.


Toukokuussa aloimme taas navettaremontoinnin. Tarkoitus oli vaihtaa lisäsiiven ulkolaudoitus, mutta vähän enemmän piti tehdä.


Siivosimme myös suulin ympäristöä, navetan ylistä ja aittaa, haimme leikkimökin, ja teimme taas valtavasti puutarhahommia.


Kesäkuussa teimme lisää puutarhahommia, korjasimme raparperisadon ja teimme herkkuja. Kesäpiiat saapuivat lantalomalle, ja heidän kanssaan tyhjensimme kanalan pehkut ja lannoitimme niillä puut ja pensaat ja suunnittelimme uutta projektia.


Heinäkuu oli lomakuu, jolloin oli aikaa tehdä kaikenlaista. Kuukauden aikana saimme pihatuvan uudistettua ja muovit jäivät historiaan. 


Haimme taas uuden ruman rakennuksen ja saimme siitä toimivan huussin. Pesimme peräkärryllisen likaisia mattoja ja teimme naurismaan aidan ja muita kesäisiä askareita.


Elokuussa alkoi sadonkorjuukiire, pyörittelimme kiviä, siivosimme kuivurin ja saimme paljon tipuja.


Syyskuussa korjasimme satoa, säilöimme sitä ja siivosimme maustekaapin. 


Keritsimme lampaat, kunnostimme keittiön pöydän, pohjustimme tulevan mustikkamaan, vaihdoimme kanalan ikkuna-aukkojen muovit ikkunoiksi ja viimeistelimme navetan lisäsiipeä.


Kuun lopussa sain kaularankaan välilevyn pullistuman, joka vei tunnon kolmesta sormesta ja voiman koko käsivarresta. Kevään aikana minulle tehdään leikkaus, jossa välilevy korvataan titaanilaatalla ja hermojuuri vapautetaan. Toivottavasti sen myötä saan käden taas entiselleen.


Lokakuussa tein saippuaa ja keräsimme lampaille sokerijuurikkaita. Säilöimme lihaa painekeittimellä ja laitoimme kirjaston käyttökuntoon.


Marraskuussa kokeilin tehdä hampusta kuitua. Navetan lisäsiipi saatiin maalausta vaille valmiiksi.


Joulukuussa keskityimme lähinnä pienempiin askarteluihin. Viime kirjoituksesta jäi pois tämä kirjahyllydiorama, joten olkoon se tämän vuoden viimeisenä kuvana.


Kivimäen Isäntä ja Emäntä toivottavat sinulle alkavalle vuodelle siunausta, terveyttä ja 
KAIKKEA HYVÄÄ!

torstai 23. joulukuuta 2021

Pieniä puuhasteluja

Joulukuuta kohden työtahti kiihtyi niin hurjaksi, ettei mitään suurempia ole voinut kuvitellakaan tekevänsä. Niinpä puuhat ovat olleet lähinnä jotain pienempiä askarteluja. Muistan ajan, kun olin jouluihminen ja laitoin joulua jo marraskuussa. Nykyään en millään ehdi. Jouluaattona on tehtävä suurin osa jouluvalmisteluista, mitä halutaan.

Kynttilänjämiä oli taas kertynyt iso kasa, joten tein marraskuussa muutaman kierrätyskynttilän. Sulatan yleensä lähinnä samaa väriä olevat kerrallaan, jotta värit pysyisivät suunnilleen haluttuina. Ensimmäistä kertaa tein sydänlangat itse letittäen.


Kummityttöni oli niin ihastuksissaan aikuisten nukkekodista, joten päätin tehdä sellaisen hänellekin. Pohjana oli Etolan vaaleanpunainen talo, josta Isännän kanssa muovasimme tyylikkäämmän version. Alakerroksen ulkosivut on maalattu harmaiksi ja ne näyttävätkin aika hyvin betoniseiniltä. Sisätilat jäävät uudelle omistajalle itselleen sisustettavaksi.


Isäntä teki tonttuja puusta. Hän myös maalasi ne.


Syksyn mittaan ehdin tehdä kymmenen erää saippuaa. Parhaimmat pääsivät lahjoiksi ja myntiin. Muotopuolet jäävät omaan käyttöön, sillä ne ovat rumasta ulkokuorestaan huolimatta täysin käyttökelpoisia. Sain aivan valtavasti peurojen rasvoja, joten saippuaa tulee tehtyä enemmänkin tulevina kuukausina.
 

Viimeisin askartelu oli talli, jonka halusin tehdä talosta löytyneille seimihahmoille. Käytin tekemiseen pahvia ja itse tehtyä paperimassaa.


Sisällä on pieni ledivalosarja, jonka saa päälle oven sisäpuolelta. Kupolin päällä on reikä, jossa on tähden muotoinen valoaukko.


Nyt menen vielä hoitamaan viimeiset työtehtävät tänä iltana. 

Toivomme Isännän kanssa sinulle oikein ihanaa ja siunattua joulua!

lauantai 20. marraskuuta 2021

Navetan takanurkalta

Syksyn myötä piti laittaa ikkunat ja ovet paikoilleen lisäsiipeen. Nyt lampolassakin pysyy lämpö öisin, kun takaseinän ovet ovat kaikki paikoillaan.


Kaksi ensimmäistä ovea siirtyy puutavaravaraston käyttöön, joten lampaiden kulku oli aiheellista siirtää omalle ovelleen. Myös tarhaa siirrettiin sen verran, että portti tuli peremmälle.


Lampaat ovat isoja ja lihavia. Ehkä syötämme niille liikaa sokerijuurikkaita. Vien niitä välillä iltapäivällä lenkille, jotta saavat enemmän liikuntaa. Suuri osa lenkistä on kuitenkin laiduntamista, mutta välillä myös kunnon juoksulenkkejä.


Nyt lampaat seuraavat jo paremmin mukana, mutta ei niistä sellaista lenkkiseuraa saa kuin vuohista, jotka olivat aivan innoissaan kaikesta aktiviteeteista. Mukavia nämä villapallerot ovat joka tapauksessa.