Joulukuuta kohden työtahti kiihtyi niin hurjaksi, ettei mitään suurempia ole voinut kuvitellakaan tekevänsä. Niinpä puuhat ovat olleet lähinnä jotain pienempiä askarteluja. Muistan ajan, kun olin jouluihminen ja laitoin joulua jo marraskuussa. Nykyään en millään ehdi. Jouluaattona on tehtävä suurin osa jouluvalmisteluista, mitä halutaan.
Kynttilänjämiä oli taas kertynyt iso kasa, joten tein marraskuussa muutaman kierrätyskynttilän. Sulatan yleensä lähinnä samaa väriä olevat kerrallaan, jotta värit pysyisivät suunnilleen haluttuina. Ensimmäistä kertaa tein sydänlangat itse letittäen.
Kummityttöni oli niin ihastuksissaan aikuisten nukkekodista, joten päätin tehdä sellaisen hänellekin. Pohjana oli Etolan vaaleanpunainen talo, josta Isännän kanssa muovasimme tyylikkäämmän version. Alakerroksen ulkosivut on maalattu harmaiksi ja ne näyttävätkin aika hyvin betoniseiniltä. Sisätilat jäävät uudelle omistajalle itselleen sisustettavaksi.
Isäntä teki tonttuja puusta. Hän myös maalasi ne.
Syksyn mittaan ehdin tehdä kymmenen erää saippuaa. Parhaimmat pääsivät lahjoiksi ja myntiin. Muotopuolet jäävät omaan käyttöön, sillä ne ovat rumasta ulkokuorestaan huolimatta täysin käyttökelpoisia. Sain aivan valtavasti peurojen rasvoja, joten saippuaa tulee tehtyä enemmänkin tulevina kuukausina.
Viimeisin askartelu oli talli, jonka halusin tehdä talosta löytyneille seimihahmoille. Käytin tekemiseen pahvia ja itse tehtyä paperimassaa.
Sisällä on pieni ledivalosarja, jonka saa päälle oven sisäpuolelta. Kupolin päällä on reikä, jossa on tähden muotoinen valoaukko.
Nyt menen vielä hoitamaan viimeiset työtehtävät tänä iltana.
Toivomme Isännän kanssa sinulle oikein ihanaa ja siunattua joulua!
Eivät nuo nyt kyllä ihan pieniltä puuhasteluilta näytä! Kivoja juttuja! Mukavaa ja rauhallista Joulua ja kaikkea hyvää Uudelle Vuodelle!
VastaaPoistaOvat ne pienempiä ainakin kooltaan kuin nuo rakennusten korjaamiset. :)
PoistaTsemppiä työhön ja oikein rentouttavaa ja mukavaa joulua!
VastaaPoistaVoi iiiiiiks, miten ihana nukkekoti! Tuollaisen kun joku antaisi lahjaksi,niin olisi siinä keski-ikäinen nainenkin aivan onnesta ymmyrkäisenä.
Nukkekodit kuuluvat kaiken ikäisille. Niiden laittaminen on ehkä vieläkin hauskempaa kuin ison talon remontointi ja sisustus. Ainakin projektit ovat pienempiä. :)
PoistaHyvää ja tunnelmallista joulua.
VastaaPoistaKiitos, samoin! :)
PoistaAivan ihana talli, taidanpa tehdä samanlaisen
VastaaPoistaTätä oli hauska tehdä. :)
Poista