Lisäsiiven edistyminen

Navetan lisäsiipi on taas vähän valmiimpi, vaikka vielä tuossakin riittää tekemistä. Taitaa jäädä maalaaminen ensi vuoteen, mutta onhan ihan hyvä varata sinnekin jotain tekemistä, ettei vaan pitkästy.

Keskelle jätettiin alkuperäinen ovi, Tämä muuttuu ihmisten kuljettavaksi jossain vaiheessa, kunhan sisätiloista saadaan jaettua eläinten puoli erikseen.

Vasemmalle tuli vanha ulko-ovi, joka on myös maalaamatta. Tästä ovesta tullaan kulkemaan lampolaan, kunhan sen aika joskus tulee.

Isoon oviaukkoon on vielä ovet kiinnittämättä. Tämä tulee olemaan sellainen aukko, josta voi kuljettaa puutavaraa sisään. Tuohon lisäosaan tulee pitkän puutavaran säilytys, josta Isäntä saa helposti sitä kuljetettua niin verstaaseen kuin ulkoilmaankin. Tässä oli ennen pieni ovi, joten perustuksista piti poistaa paljon tavaraa, että ison aukon sai tehtyä valmiiksi.

Lisäosan ikkunat ovat myös paikoillaan ja valmiina. Maalaaminen on vielä kesken, mutta sekin valmistunee jossain vaiheessa. Nämä ikkunat ovat paljon kauniimmat kuin ne aikaisemmat, joista aika moni oli rikkikin. 

Ihan viimeisen päälle siis navettaa ei taideta saada ulkopuolelta kuntoon tämän vuoden puolella, mutta ensi vuonna on sitten maalauksien ja viimeistelyjen vuoro.

Kanalan ikkunat

Kanalassa ei ollut ikkunoita, kun ostimme tämän tilan. Kerroin alkutilanteesta täällä. Niinpä ikkunaan laitettiin pari kerrosta muovia väliaikaisiksi ratkaisuiksi. Alkukesällä siivosimme tehokkaasti taas kanalan ja poistimme myös likaiset muovit ikkunoista. Kesän ajan kanat saivat kulkea niin kulkuaukosta kuin itse ikkunoistakin.

Kylmät yöt herättivät huomaamaan, että kanatkin tarvitsevat taas lämpimän tilan, joten oli tehtävä jonkinlaiset ikkunat. Isäntä väkersi näppäränä miehenä plekseistä ikkunat, jotka taas kerran ovat väliaikaiset, mutta varmasti pitkäaikaiset.

Pleksi-ikkunat ovat vain ulkopuolella. Sisälle tulee joka ikkunaan tuplat, jotta lämpö pysyy paremmin.

Isännällä on muutama päivä lomaa, joten hän ehtii taas tehdä jotain navetalla. Myös uusitussa lisäosassa tapahtuu taas jotain uutta.

Mustikkamaan pohjustusta

Viikonloppuna oli taas apupoika käymässä. Tällä kertaa valitsimme työksi mustikkamaan pohjustuksen. Poistimme vuoden verran olleet pressut ja kitkimme kaikki raoista karanneet rikkaruohot. Lopuksi vielä harasimme alueen tasaiseksi.

Haimme kuivurin ylisiltä kaikki villasäkit ja tyhjensimme peltoon. 

Lampaanvilla oli vaikein levittää, sillä villat olivat melkoisella mykkyrällä. Koirien villat olivat paljon helpommat, sillä ne olivat säilyttäneet sileytensä. Melkoinen määrä villaa oli, joten saimme ihan hyvän kerroksen pintaan.

Kastelimme villan märäksi ja laitoimme pressut takaisin siististi paikoilleen. Nyt villa saa olla kevääseen asti pressun alla. Keväällä on tarkoitus laittaa uutta turvemultaa villojen päälle. Sitten vuorossa on pensasmustikoiden siirto. Ympärille voisi vielä istuttaa jotain havukasvia koristeeksi.

Kaikki irti rypäleistä

Rypäleet kypsyivät, ja tuli aika tehdä niistä mehua. Tällä hetkellä lähes kaikki rypäleet on jo poimittu, mutta altaan viereisellä alueella on yksi satsi vielä odottamassa.

Ensimmäisessä vaiheessa rypäleet murskataan ämpäriin. Mehu alkaa erottua jo nyt.

Murskattu aines kaadetaan puristimeen, jossa on verkkopussi. Ensimmäiset mehut valuvat jo astiaan pullotettavaksi.

Puristimella veivataan niin kauan, ettei mehua enää irtoa.

Puristettu kakku laitetaan sen jälkeen mehumaijaan ja höyrystetään loppumehut. Puristimesta tuleva mehu on melko vaaleaa, mutta höyrystämällä tuleva mehu on tummempaa, kun kuoresta saadaan väriä mukaan.

Mehumaijasta otettu kuiva-aines levitellään kasvikuivurin tasoille ja kuivataan rapisevan kuivaksi. Tästä tulee lampaiden talviherkku. Kokeilin jo, miten kelpaa. Kelpasi niin hyvin, että meinasivat syödä samalla minutkin! :) Kanat tykkäsivät kuivatuista siemenistä.

Kuivattu aines pilkotaan pienemmiksi palasiksi ja purkitetaan tiiviisiin purkkeihin. Nämä eläimille menevät herkut säilötään navetan eteisessä muiden rehujen joukossa. 

 

Tällä hetkellä on 18 ämpärillistä kerätty rypäleitä, puristemehua pakastettu 35,5 litraa, höyrymehua on pullotettu 0,75 litran pulloja 24. Kuivattua rypäleröppöä on monta purkillista. Tietysti rypäleitä on myös syöty ihan reilusti, sillä nehän ovat erinomaisen maukkaita.

Banaani-kurpitsahillo ja hunajapäärynät

Pihatupa on osoittautunut loistavaksi paikaksi näin sadonkorjuun aikaan, sillä se on iso ja tilava. Säilöntä tapahtuu pääosin nyt siellä. Yleensä ikkunan takana on aina yleisöä seuraamassa, mitä ihmiset touhuavat lasikopissaan.

BANAANIKURPITSAHILLO

1 kg kurpitsaa

2 banaania

1 sitruuna

4 dl sokeria

Pilko kurpitsa palasiksi ja lisää sokeri sen päälle. Purista sitruunasta mehu kurpitsojen joukkoon. Jos haluat, voit raastaa myös kuoren antamaan kirpeyttä hillolle. Jätä seos muutamaksi tunniksi mehustumaan. Pilko banaanit joukkoon ja sekoita tasaiseksi soseeksi. Kiehauta ja purkita. Tämä hillo ei ole pitkään säilyvää lyhyen keittämisen vuoksi, mutta kylmässä säilytettynä kuitenkin viikkoja.

Tässä on 2,5 annosta hilloa.

Muistan saaneeni banaanikurpitsahilloa kerran ja se maistui todella hyvältä. Olin aivan ihmeissäni, kun kuulin sen ainekset. Hillo on todella helppo valmistaa, joten suosittelen kokeilemaan. 

Poimin taas erän päärynöitä ja tein niistä hunajapäärynöitä umpioimalla. Vielä näitä ei ole maistettu,mutta toivottavasti ovat hyviä.

Keittiön naarmuisen pöydän kunnostaminen

Kun purkitimme mausteita, otimme pöytäliinan pois keittiön pöydältä. Ilman liinaa pöytä oli aika karun näköinen vanhoine naarmuineen ja raapuineen. Lisäksi pöydän päissä oli kaksipuoleista teippiä, sillä pöytään oli teipattu poppanaliina, jonka päälle oli vielä laitettu kontaktimuovi suojaamaan pöytää liinoineen kissoilta ja koirilta. Kontaktimuoviakin oli vielä vähän siellä täällä jäljellä, vaikka suurimman osan olimme irrottaneet jo aiemmin.

Pöydän vauriot olivat tulleet ennen muovittamista. Pinnassa oli todella paljon kaikkea raapaletta ja kuluneisuutta.

Koirien kynsien jäljet olivat syvimmät ja niitä oli paljon. Ei siis mikään ihme, että olimme pitäneet pöydällä aina pöytäliinaa.

Päätimme nyt uudistaa pöydän pinnan hiomalla ja uudella lakkauksella. Hioimme pöydän paikoillaan niin, että toinen hioi ja toinen piteli imuria. Näin saimme minimoitua hiontapölyn määrän.

Jos olisimme halunneet pöydän pinnasta täysin uuden veroisen, olisi pitänyt ottaa höylä käyttöön. Päädyimme hiomaan pahimmat jäljet pois, että pinta olisi tasainen. Jotain pieniä kuoppia jäi ja joistakin kynnenjäljistä jäi vielä värieroja. Hionnan yhteydessä pöydästä nousi upea tervan tuoksu.

Lakkaus muutti taas pöydän pinnan samaan väriin kuin ennen hiomista, joten onneksi suurta muutosta ei tule alkuperäiseen pintaan verrattuna. Lakkana käytimme puolikiiltävää kestävää uretaanialkydilakkaa.

Ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen pinta näytti jo paljon hienommalta. Kun ensimmäinen kerros kuivui, hioimme vielä viimeisen kerran karheuden pois.

Neljännen lakkakerroksen jälkeen arvelimme pinnan olevan tarpeeksi hyvän. Nyt pöydän pinta saa kovettua vielä muutaman päivän ennen käyttöä, jotta siitä tulee kestävä. Luulenpa, ettei tähän pöytään tule käytettyä pöytäliinaa niin useasti, sillä pinnasta tuli niin kaunis ja siisti, ettei sitä halua peittää.

Lampaiden keritseminen

Villapalleroiden kerintä tuli ajankohtaiseksi. Meillä ei ole minkäänlaista kokemusta keritsemisestä, joten katsoimme monta videota oppiaksemme työn teoriassa. Lopulta oli aika vain tarttua uuteen keritsimeen ja aloittaa työ. Hellu oli kaikkein helpoin saada kiinni ja laittaa madalletulle lypsypöydälle herkkujen ääreen. Ongelmaksi muodostui heti asento, sillä päästä ei voinutkaan aloittaa. Aloitimme sitten toisesta päästä. Toinen piteli kiinni ja toinen keritsi. Ja kohta vaihdoimme vuoroja. 

Muutama pieni haava tuli Hellulle. Sitten otimme Hildan käsittelyyn. Olimme luulleet Hildan olevan pulskempi kuin Hellu, mutta pulskuus olikin huippupitkä villa. Hilda meni ehkä jo helpommin, vaikka sillekin jäi villaa vähän leuan alle. Eikä työn jälki ollut edelleenkään moitteetonta.

Tytöille tuli hirveä tarve kokeilla, kumpi nyt on kovempi päästään. Ehkä keritseminen vaikutti jotenkin arvojärjestykseen, kun todellinen lammas löytyi villan alta. Mutta kun otimme Mantan käsittelyyn, tytöt olivat aivan hädissään. Tytöt määkivät ja emo määki. Ja isäntäväki oli hermostunut ja kuumissaan. Manta oli siksi vähän hankala kerittävä. Se oli niin painavakin, että tarvittiin meidät molemmat nostamaan se tasolle.

Parturoidut lampaat pääsivät palkaksi ulos tarhastaan. Suihkutin haavat haavasuihkeella ja kehuin valtavasti hyvästä kärsivällisyydestä meitä tumpeloita kohtaan. Onneksi seuraavaan kerintään on aikaa puoli vuotta! Ehdimme kaikki toipua tästä koettelemuksesta. :)