Kiliterapiaa

Yksi hoitaja-ystäväni kysyi joku aika sitten, voisinko tuoda kilejä näytille ikä-ihmisille. Arvelin, että onnistuu, kunhan kilit ovat sopivassa iässä. Sopiva ikä olisi suunnilleen viikon, sillä sitä pienempiä olisi ikävä erottaa emostaan ja isommat saattaisivat olla jo liian villejä. Niin sitten tänään hain kaksi pikkukiliä valmistautumaan vierailukäyntiin.

Kaksi pientä vaippapöksyä mahtui hyvin kissakoppaan, vaikka tilanne oli uusi ja vähän outo. Toisen seura rauhoitti, eikä matka ollut ollenkaan hankala.

Vierailu sujui hienosti, sillä sylejä kyllä riitti. Iltapäivä oli muutenkin oikein hyvä vierailuaika, sillä kilit olivat valmiiksi aika rentoja ja vähän väsyneitäkin.

Joku oli jo ihmetellyt, miten kilejä voi tuoda sisätiloihin, sillä niillähän toimii peräpää vilkkaasti. Nämäpä pienet olivat varustautuneet, eikä yhtään pikkupippuria tai läikkää tullut lattioille tai syleihin.

Kileistä saivat nauttia niin vakiasukkaat kuin heidän vieraansakin. Ja kummasti olikin sana kiirinyt, sillä vieraita oli käymässä juuri samaan aikaa useampia.

Paikalla oli vähän nuorempaakin väkeä, joille elämys oli aivan yhtä suuri. Pienen ihmisen sylissä pieni kilikin näytti juuri sopivalta.

Hoitajat olivat aivan yhtä innoissaan vierailusta. Pikkuiset saivat olla linssiluteinakin jatkuvasti.

Oli hienoa kaikin puolin käydä ilahduttamassa ihmisiä, jotka eivät tällaisia pikkuisia pääse enää katsomaan. Pikkuisethan pääsevät vielä helposti mukaan.

Puolen tunnin päästä oli aika sanoa näkemiin, ja lähdimme takaisin kotiin. Jo oli pienillä nälkä, ja emon tarjoama eväs maistui taas oikein hyvältä. Ja sitten pääsi sisarusten kanssa päiväunille yhteen kasaan.

Langasta pipoksi

Kehrättyäni kolme kerää harmaata sekalankaa arvelin langan riittävän pipoksi. Isäntä ryhtyi työhön ja paksusta langasta alkoi nopeasti tulla valmista.

Piposta tuli harmaankirjava, jossa on välillä jopa raidallistakin joukossa. Koska lanka oli niin paksua kolminkertaisena, oli paras virkata pipo pylväillä.

Isäntä aikoo laittaa pipoon vielä trikoovuorin jostain "vanhoista kalsareista", jotta pipo pitää paremmin tuulta. Saattaisi siinä olla vähän huovutusvaraakin, sillä koko vaikuttaa hieman reilulta.

Löysin kuivurin ylisiltä ihan puhdasta vaaleaa lampaanvillaa, josta olen jo kehrännyt yhden vyyhdin. Aika paljon saa vielä kehrätä lisää, että jotain valmista saa aikaiseksi.

Viimeiset kilistelyt

Kevään viimeinen kilistely on ohi, kun Frida sai omansa maailmaan. Kilejä syntyi kaksi, joista toinen syntyi kuolleena. Frida ei vaan alkanut hoitaa elossa olevaa kiliään. Yritimme yhden päivän ajan saada sitä imettämään, mutta vastassa oli vain hampaita, sorkkia ja sarvia. Niinpä totesimme, ettei kannata yrittää enempää, ettei tämäkin suloinen pikkupukki menetä henkeään.

Ratkaisuksi yritimme tarjota kiliä Anelma-Unelmalle, mutta kili ei ollut Anskun mielestä ollenkaan oikea, joten piti keksiä muuta. Lopuksi totesimme, että ainoa mahdollisuus on nyt Elli, vaikka sillä onkin kolme omaa kiliä. Sujautimme kilin muiden joukkoon hetkeksi, jotta niistä tarttuisi tuoksua. Elli tuli katsomaan lapsiaan, laski ja ihmetteli. Se haisteli kaikki tarkasti, mutta ei osannut päättää, kuka oli ylimääräinen lapsi. Fridan kili pääsi jopa syömään.

Kilit ovat nyt yhtenäisenä joukkona kaikki Ellin omia, vaikka edelleen Elli selvästi laskee ja ihmettelee lukumäärää. Onneksi Fridan kilin oma tuoksu oli niin samanlainen sen omien kanssa, että tämä adoptio onnistui. Lähimpään kuukauteen ei varmaan ole edes pelkoa, että maitoa on liian vähän. Ellillä utareet roikkuvat täytenä aivan maata pitkin. Niistä riittää imemistä neljälle nälkäiselle pikkukilille.

Nyt nuo isot kilit näyttävät aivan jättimäisiltä, mutta isoja ne jo ovatkin. Kuukauden päästä ne ovat jo luovutusikäisiä. Toivottavasti löydämme niille uuden hyvän kodin.

Ellin kolmoset

Vihdoin alkoi uusi poikimiskausi syksyllä saapuneille kutuille. Ensimmäisenä Elli ponnisti maailmaan kolme suloista kiliä. Kyllä meitä huvitti, kun huomasimme näiden olevan aivan edellisten kilien pienoismalleja. Yksi on valkoinen kuin Vänrikki, toinen kuin Pyry ja kolmas aivan kuin Saana.

Valkoinen on kuitenkin kuttukili, mutta pieni kuin kissanpoikanen. Se on vain puolet muiden kilien koosta. Toivottavasti sekin kuitenkin jää henkiin ja kasvaa isoksi vuoheksi, vaikka onkin nyt pieni ja heiveröinen. Onneksi sekin on ihan jalkeilla ja muuten pirteän oloinen.

Elli on yleensä hyvin hiljainen, mutta nyt se hörisee koko ajan pienokaisilleen. Kaikki kolme saavat huomiota tasapuolisesti. Ellin utareet ovat aivan valtavat, joten maitokin varmasti riittää kaikille.

Nyt on vielä Frida poikimatta, mutta eiköhän sekin tapahdu aivan pian.

Kevätlenkillä

Aurinkoisen päivän kunniaksi oli syytä tehdä pieni lenkki. Pienet kilit ovat jo ulkoilleet muutaman kerran, mutta emoille kerta oli vasta toinen. Ensimmäisellä kerralla juoksut ja hyppelyt olivat todella hauskaa katsottavaa, mutta vielä toisellakin kerralla intoa riitti kuin pikkukileillä konsanaan.

Olipa mäki minkä korkuinen tahansa, se on valloitettava. Hetken on myös juostava pitkin ja poikin ja taas kiivettävä vaikka vanhan pehkukasan päälle.

Pihan korkein kivi on tietysti kokeiltava, eivätkä tämän kiven reunat ole liian jyrkkiä miltään laidalta. Joiltakin vain pääsee nopeammin alas kuin toisilta.

Metsässäkin on kiitettävästi isoja kiviä, jotka pitää tutkia. Käpy lähti välillä jo takaisin tarhaan, mutta tuli takaisin lenkille, sillä eihän pientä lastaan voi jättää yksin suureen maailmaan.

Miten suuri maailma onkaan! Oli niin hauskaa katsoa kilien ilmeitä, kun saavuimme pellon reunaan. Päät kääntyivät puolelta toiselle ihmetyksen vallassa. Onko maailma tosiaan näin suuri?

Pihassakin piti kokeilla vielä yhtä kiveä. Isommat näyttivät mallia, miten keväisen ruskean heinikon keskeltä löytää vihreitä ruohonkorsia, joita voi syödä. 

Lenkin jälkeen olikin mukava palata turvalliseen aitaukseen. Varmaan Emäntä päästäisi lenkille jonain muunakin päivänä.

Kehräämällä lankaa

Lomaviikkoni loppupuolella huomasin ilmoituksen kehruukurssista, joka olisi aivan lähellä muutaman kilometrin päässä. Päätin heti ilmoittautua, sillä kurssi alkaisi heti seuraavana päivänä. Meillä on kaksi rukkia, joista toinen löytyi helpommalla. Toisessa tiesin olevan ongelman, sillä nahka oli rikki siltä kohdalta, jonka pitäisi pitää lyhtyä paikoillaan. Otin siis mukaani talon vanhan rukin, vaikka kunnosta ei ollut tietoa. Otin mukaan myös kaksi epämääräistä säkkiä, joissa oli jotain villan tapaista.

Sain kuulla, että rukki oli ihan hyvässä kunnossa, mutta lyhdyn kara, eli tuo pitkä tikku oli likainen, joten pesemällä sen sai rullan pyörimään paremmin. 

Ensiksi piti opetella tekemään hahtuvia eli lepereitä. Käsikarstoilla sai sopivia lepereitä, mutta nopeammin karstaaminen sujui karstausmyllyllä. Samalla kävi ilmi, että säkissäni oli sekakarvoja, joista tunnistimme ainakin vuohen, koiran ja lampaan. Karstasin näitä sekoitellen.

Karstausmyllyllä karstattu villa on yhtenä laattana, josta pitää ottaa suikaleita. 

Ensimmäinen kehruuharjoitus oli värttinäkehräys, jolla opettelimme sopivaa tuntumaa sormien ja villan välille. 

Seuraavana päivänä pääsimme kokeilemaan rukkia. Sama tekniikka oli edelleen sormien ja villan välillä, mutta nyt kierteen teko tapahtui vauhtipyörän avulla.

Kun rulla oli täysi, oli aika kerrata lanka. Opettelimme paimentolaiskertaamisen ja silmukkakertaamisen. Omaan lankaani kokeilin silmukkakertaamista, jolla langasta tulee kolmesäikeistä. Illan päätteeksi ensimmäinen vyyhti oli valmis. Lanka on todella paksua, eikä kovin tasaistakaan, mutta se on ihan käyttökelpoista.

Toinen vyyhti oli jo tasalaatuisempaa. Kolmantena päivänä opimme kertaamaan myös kahdelta rullalta rullatelineeltä. 

Nyt onkin aika kokeilla kehräämistä kotona, sillä villoja meiltä löytyy säkeittäin kuivurin yläkerrassa.

Kosmetiikkaa Kivimäestä

Lapsena luin innolla Isotaito-kirjasarjaa, jossa oli ohjeet kaikkeen mahdolliseen tekemiseen. Löysin sieltä myös kosmetiikkaohjeita, mutta en tietenkään alkanut valmistaa niitä. Jo ainesluettelo oli sellainen, etten edes tiennyt, mitä ne olivat. Mutta olisi ollut kovin houkuttelevaa kokeilla jotain. Noista ajoista on jo paljon vuosia, mutta sama into on kytenyt edelleen. Niinpä olenkin tarttunut toimeen ja alkanut valmistaa ihan perustuotteita kuten saippuaa, huulirasvoja, vartalovoita, deodoranttia ja partavahaa. 

Nyt valmistin Isännälle partaöljyn, johon tuli jojoba-öljyä, risiiniöljyä, E-vitamiinia sekä muutama tippa patsuli-eteeristä öljyä. Itselleni tein ihan perusöljyn jojoba-öljystä ja muutamasta tipasta frankinsens-eteeristä öljyä. Olen aina luullut, että öljy tekee ihon rasvaiseksi, mutta olin väärässä. Jojoba-öljy imeytyy nopeasti ja jättää ihon poskettoman pehmeäksi ja siloiseksi.

Seuraava vaihe on kokeilla neste-rasvaseosta emulgoimalla. Ei sekään ollut ollenkaan mahdotonta, joten uskallan julkaista kaksi ohjetta.

Isännän kevyt kasvovoide:

60 ml kamomillateetä

10 ml ruusuvettä

8 g karitevoita

20 ml manteliöljyä

5 g emulgointiainetta (Olivem 1000)

20 tippaa säilöntäainetta

20 tippaa E-vitamiinia

Eteeristä öljyä oman maun mukaan (patsuli, laventeli ja bentsoe)

Nesteet sekoitetaan keskenään, samoin rasvat ja emulgointiaine. Molemmat laitetaan omaan kuumuutta kestävään pieneen astiaan vesihauteeseen ja lämmitetään 70-asteiseksi. Neste kaadetaan sekoittaen rasvaseokseen. Voide otetaan pois vesihauteesta ja sekoitellaan, kunnes sen lämpötila on alle 40 astetta. Lisätään säilöntäaine, E-vitamiini ja eteerinen öljy. Purkitetaan ja käytetään.

Emännän ylellinen ruusuvoide

30 ml ruusuvettä
2 ml glyseriiniä
8 ml viinirypäleensiemenöljyä
7 ml jojobaöljyä
4 g emulgointiainetta (Olivem 1000)
10 tippaa säilöntäainetta
10 tippaa E-vitamiinia

Valmistetaan samoin kuumentamalla neste ja öljyt erikseen ja yhdistetään sekoittaen. Lisätään jäähtyneeseen voiteeseen säilöntäaine ja E-vitamiini. Voiteessa on juuri sopivasti ruusun tuoksua, joten muuta siihen ei tarvitse lisätä. Voide sopii 50 ml purkkiin.

Jos itsetehty luonnonkosmetiikka kiinnostaa, suosittelen erityisesti Kaisa Vermasheinän kirjaa Lempeää kauneutta luonnosta. Kirjassa on hyviä perusohjeita, joihin äkkiä keksii omia variaatioita. Ohjeiden aineita on helppo löytää.

Jos myös värikosmetiikka kiinnostaa, suosittelen englanninkielistä kirjaa Make it Up, jonka on kirjoittanut Humblebee&Me blogin Marie Rayma. Tämänkin kirjan ohjeet ovat helpot ja ymmärrettävät. Mariella on myös hyviä videoita YouTubessa.

Kosmetiikan valmistaminen on ihan mukavaa nyhvertämistä, jos sellaisesta pitää. Pikkuhiljaa voi oppia valmistamaan juuri täsmälleen omalle iholle sopivia tuotteita tuoreena ja luonnollisena.