Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 9. elokuuta 2021

Kivimäen kivenpyörittäjät

Heinäkuussa aloitimme tämän liikenneympyräpenkin uudistamisen tekemällä aidan sen suoralle sivulle ja repimällä rikkaruohot pois. Perjantaina jatkoimme kaivamalla päivänliljoja pois aidan vierestä. Istutimme ne reunakasveiksi varjolevähtämön puoleiseen reunaan.


Istutin aidan viereen humalaa ja pari kärhöä. Ne näyttävät varsin orvoilta vielä omilla paikoillaan, mutta on ainakin tilaa kasvaa. Istutan vielä kesällä kasvatetut salkoruusun taimet aidan viereen, jotta ensi vuonna on jo jotain kivaa tulossa.


Eilen jatkoimme kaivamista. Poistimme kulahtaneen kylttipaalun. Sitten aivoissani raksahti, että jonkin katseenvangitsijan tarvitsisimme tähän penkkiin. Muistin, että meillä on aurinkokello aivan syrjässä trenkituvan pihalla. Mutta sitä ei voisi laittaa suoraan maahan, vaan jonkin tason päälle. Isäntä muisti silloin, että pakarituvan ja suulin välikössä on vielä isoja litteitä kiviä, joista yksi voisi olla juuri sopiva. 


Kivi oli vähän turhan painava, mutta onneksi Isäntä on vahva. Kahden ihmisen ja kolmen rautakangen voimalla saimme ison kiven hilattua peräkärryyn. Otimme myös vähän pienempiä kiviä sille jalustaksi. Mönkijän perässä peräkärry kulki kirsikkakujaa pitkin liikenneympyräpenkin viereen. Saimme kivet paikoilleen kahden ihmisen ja rautakangen avulla. Kipaisin hakemaan sen aurinkokellon heti kivelle. Pilvisenä päivänä sen asentaminen oikeaan asentoon ei onnistunut, mutta ainakin kello asettui hyvin kiven päälle.


Kaivamista riittää vielä muutamaksi kerraksi. Pikkuhiljaa tuo alue alkaa muodostua muuksikin kuin vain vuohenputkipenkiksi. Päivänliljaa tulee kivelle asti. Keskelle ritarinkannuksia ja väliköihin iiristen seuraan aiemmin katsottuja siirrettäviä perennoja. Yritän istuttaa penkin niin täyteen, ettei rikkakasveille jää tilaa.


Hyvä, kun sataa välillä vettä! Kosteus helpottaa siirrettävien kasvien juurtumista uusille paikoilleen. 

2 kommenttia:

  1. Hieno aurinkokellopuutarha! Sade on tosiaan luojan lykky, voi taas jakaa ja istuttaa kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt, mitä siitä tulee. :D Yritys on ainakin kova.

      Poista