Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Aah, ihanaa, loma!

Juhannuksena sain yhden päivän vapaata. Käytimme sen mökkeilyyn. Pääsimme naapurin savusaunaan illalla ja uimme monta kertaa lammen ympäri, kun aurinko oli jo painumassa hetkeksi mailleen. Sitten vielä jaksoikin yhden työlään tapahtuman ennen loman alkua.



Upean lomasään hellimänä aloitin vihdoin tuon tienvieruspenkin tyhjentämisen. Perennat kokoan purkkeihin, rikkaruohot kompostiin nahistumisen jälkeen ja lopuksi aion harata alueen tasaiseksi. Ajattelimme istuttaa tälle alueelle ruusupensaita, jotta tuoksu olisi huumaava koko kesän syreenien ja juhannusruusujen kukkimisen jälkeenkin.


Oikeasti kirjoitin ihan listan asioista, jotka pitää tehdä lomalla. Kaksisivuinen siitä sitten tulikin. Pihatupa oli myös listalla, sillä se kuuluu myös tuon navetan ulkopuolen saamiseen edustuskuntoon.
Sain jo apuja purkamiseen, eikä enää ole niitä ruskeita lautoja tuossa alareunassa. Vielä pitää huomiseksi kiskoa nuo muovit lopullisesti pois ja lausua niille kauniit hyvästit. Etuosa tulee kokonaan ikkunoista niin ylös kuin niitä saa. Toki ovi jää paikoilleen, mutta sekin tarvitsee uuden pintakäsittelyn.


Navetanpuoleinen seinä tulee pääosin umpeen. Vain etukulmaan laitamme ikkunoita. Tälle seinustalle tulee sisälle keittiön kaapistot, joten umpiseinä on silloin parempi.


Lomalista lähti heti ensimmäisenä päivänä lyhenemään. Saapa nähdä, miten on käynyt loman päättyessä. Tuliko kaikki tehtyä, vai kasvoiko lista vielä pidemmäksi.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat touhuttua lomalistan läpi, mutta nauttimaan hiukan myös lomasta. Oikein mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä työstä erottuva puuhailu on parasta lomailua.

      Poista