Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Tytöt lantalomalla

Toiset lähtevät kesällä rantalomalle, mutta veljeni tytöt pääsivät meille lantalomalle. Niinpä otimme urakaksi kanalan pehkun tyhjentämisen. Pehku on oikein hyvää lannoitetta, joten lapioimme sen säkkeihin. Säkeissä se on helpompaa kuljettaa ja hyötykäyttää.


Siirsimme säkkejä ensin pihalle, sillä kanalaan ne eivät kaikki mahtuneet. Tällä kertaa olin hyvin tyytyväinen, että edellinen asukas oli säästänyt säkkejä. Nämä olivat juuri sopivia tähän työhön. 


Lannoitimme kaikki marjapensaat, omenapuut, päärynäpuut ja kirsikkapuut. Vielä jäi säkkejä, jotta voi lannoittaa syreeniaidan trenkituvan takana. Säkillisiä tuli noin 70 yhteensä.


Seuraavaksi on vuorossa kanalan pesu ja kalkitseminen. Näin tila tulee taas kauniiksi ja siistiksi ja tietysti myös hajuttomaksi.


Ehdimme toki tehdä paljon muutakin tyttöjen käynnin aikana. Jopa rannalle pääsimme nauttimaan uintilämpöisistä vesistä.

2 kommenttia:

  1. Niin että oli sitten vähän rantalomaakin! Oikein kiva, että saat apua nuorilta ja reippailta tytöiltä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä rantalomaakin siihen järjestyi. Nämä tytöt ovat auttavaisia ja muutenkin mukavia. :)

    VastaaPoista