Raparperiaika on parhaimmillaan, joten niitä on käytettävä paljon. Ainakin siis täällä Kivimäessä raparperia on niin paljon, ettei sitä ihan syömällä saa kulutettua. Mutta teemme siinäkin suhteessa parhaamme.
Tietysti on tehtävä mehua. Pidän eniten sitruunahapolla tehdystä mehusta, joka valmistuu lähes itsestään. Tosin seitsemän kilon pilkkomiseen meni reilusti aikaa, mutta sen jälkeen loppu olikin jo helppoa. Kiehuvaa vettä päälle viisitoista litraa ja yhtä monta ruokalusikallista sitruunahappoa. Vuorokauden päästä oli vuorossa mehun siivilöiminen, sokeroiminen ja pullotus. Ja pakastimeen kuljetin säilytykseen.
Lantalomalle tulleiden tyttöjen kanssa saimme monta muutakin reseptiä kokeiltua. Ehdottomaksi suosikiksi muodostui Raparpericurd, jonka ohjeen kerroimme viidellä. Voi, miten hyvää tuosta tulikaan! Ehdimme kokeilla sitä jo vaniljajäätelön sekä maustamattoman jogurtin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti