Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 30. toukokuuta 2020

Vihreä ruoho aidan toisella puolen

Vuohet hoksasivat, että aidan toisella puolen ruoho on paljon vihreämpää. Mutta pahaksi onneksi vihreämpi ruoho onkin naapurin peltoa. Vuohille ei taas sillä tiedolla ollut merkitystä, sillä sinne oli vain päästävä. Verkkoaita antoikin kivasti periksi alareunastaan, kun siihen nojasi oikein koko voimallaan. Ja alle syntyi aukko, josta oli helppo mönkiä toiselle puolelle. Välillä oli hyvä käydä pihallakin popsimassa Emännän kukat. 

Apuun riensi Isännän työkaveri. Alalaitaan laitettu lauta estää verkon venymisen, eikä karkupaikkaa enää ole.


Tai niin me luulimme, kunnes vuohet olivat taas valtoimenaan juoksemassa pitkin pihoja. Tarhan takaosan lauta-aidassa, jonka piti olla vain väliaikainen, oli juuri sopiva kolo, josta pystyi hyvin mönkimään ulos. Sisään siitä ei tietenkään päässyt niin hyvin. 

Isännän kanssa laitoimme lisää lautoja pahimpiin karkupaikkoihin.


Suunnittelimme samalla toista porttia, joka olisi hyvä olla tässä päässä tarhaa. Olen pyrkinyt viemään vuohet joka päivä vihreille niityille, mutta naapurin pellon lähellä oleva portti ei enää ole hyvä kulkureitti, sillä pelto houkuttelee vuohia liikaa. Ajattelimme, että tarhan perän portista vuohet pääsisivät helpommin omalle pellollemme.


Pieniä säätöjä tänne joutuu vielä tekemään, sillä vuohista on valtavan hauskaa juosta portista suoraan navetan päädyssä oleviin tiloihin, jossa ovat maalatut seinäpaneelit ja muut rakennustarvikkeet. Lisäksi sieltä löytyy aina jostain hyvää pahvia mutusteltavaksi.

Joudun siis keksimään vielä jonkun ohjuriaidan, joka ohjaa vuohet oikeaan suuntaan kohti peltoa.


Ehkä tilanne rauhoittuu, kun saamme loput ylimääräiset vuohet myytyä. Jäljelle jäävät Käpy, Anelma-Unelma, Tuuli ja Frida. Olen muuten myynyt vihdoin ylimääräisiä kanojakin pois. Tänään tulee vielä yksi ostaja, jolloin myytyjen kanojen määrä on 17. Jää meille itselle vielä 19, joten ihan riittävästi niitä vielä on. 

6 kommenttia:

  1. Vuohet ovat kuulemma kekseliäitä, tässä tuli siihen todistusaineistoa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekseliäitä ja älykkäitä, vaarallinen yhdistelmä. :D

      Poista
  2. Teillä sitä on eläimellistä menoa :)

    VastaaPoista
  3. Oppivaisia elukoita ;)
    Kyllä se niin on, että eläin näkee ruuan ruokana, eikä ole lainkaan kiinnostunut ruuan omistussuhteista.
    Olisi niin mukavaa, että osaisivat käyttäytyä kutuiksi.
    Jaksamista emännälle ja paranemista isännälle toivottaa tämän talon väki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nuo ovat niin vihreän ruohon perään, oli se sitten omilla tai naapurin mailla. :)

      Poista