Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 12. toukokuuta 2020

Niin rösähti maahan suuli - ja Isäntä

Ensin hyvät uutiset: Suulin vanha osa on nyt purettu. Lauantaina Isäntä työkaverinsa kanssa hoiti homman. Ensin he purkivat alta lankkulattian ja sen jälkeen piti sahata siivu kerrallaan suulia pienemmäksi.


Suuli näyttää nyt vähän hassulta, kun on niin pieni tänne pihan suuntaan. Varmaan tähänkin näkymään äkkiä tottuu. Näkymä myös kaunistuu, kunhan muutenkin tuo korjaaminen etenee.


Sisältä näyttää jo ihan hyvältä, vaikka vähän kattoakin puuttuu tuolta taitteesta. 


Huono uutinen on se, että purku ei onnistunutkaan siivu kerrallaan. Ensimmäisen siivun jälkeen koko vanhan suulin osa rösähti alas. Isännän työkaveri sai pidettyä itsensä katolla, mutta Isäntä lensi tikkaiden yläpäästä alas maahan. 


Hänelle tuli reisiluun avomurtuma, joka leikattiin ja tuettiin ydinruuvilla ja kiinnitysruuveilla luun päistä. Irtonainen kappale ilmeisesti luutuu kiinni itsekseen. Kivut ovat olleet todella kovat, eikä sairaalassa nukkuminen ole oikein onnistunut. Huomenna onkin jo kotiutus, ja hoito jatkuu täällä.

18 kommenttia:

  1. Voi miten harmillista, että isännälle sattui onnettomuus. Hienoa kun hän pääsee jo kotiin. Varmasti kotona paraneminenkin sujuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on parempi toipua kuitenkin tutussa ympäristössä. :)

      Poista
  2. Voi ei, onneksi jalka saatiin korjattua eikä käynyt lopullisen pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen varjelus oli matkassa selkeästi, sillä puolenkin metrin ero pudotuspaikkaan olisi ollut todella paha.

      Poista
  3. Oiei, ikävä tapaturma, voi vain kuvitella kipujen määrää. Onneksi henki säilyi ja toinen mies edes säilyi ehjänä.

    VastaaPoista
  4. Voi kauhistus, kaikkea sitä sattuu.. paranemista hälle!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun henki säilyi. Pikaista paranemista ja valjaat ostoslistalle välittömästi, toivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valjaat löytyvät jo, mutta tuossa eivät nekään auttaneet.

      Poista
  6. Melko paha on tuollainenkin vamma, mutta onneksi ei sattunut mitään vielä pahempaa. Nyt vaan taukoa remonttitöihin ja riittävästi aikaa jalan paranemiseen. Toivottavasti kipu helpottaa ja toipuminen alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Isännällä kolmen kuukauden sairasloma, joten kunnon lepoa ja rauhaa on hänellä tiedossa. :)

      Poista
  7. Voi kamala! Pikaista paranemista sinne ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Haluasin tasata taakkaanne vähän tällä tekstinpätkällä tässä ja tähän.
    Pikaista paranemista ja jaksamista toivottelen tässä osaltani vähän ja päätän pienen viestini tässä tähän.

    VastaaPoista