Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 16. toukokuuta 2020

Navetan alapääty

Navetan alapäädyn laudoitus on nyt valmis. Vanhan ja uuden osan välinen ero on huima, mutta tuleva maalaus sen viimein tasoittaa.


Takaseinään ei vielä tehty ikkuna-aukkoja, sillä on hieman epävarmaa, mihin ikkuna tulee ja millainen. Vanha ikkuna oli niin rikki, ettei siitä ainakaan saa ehjää tekemälläkään. Oikeaan reunaan on tulossa liukuovi, kuten ennenkin on ollut.


Päädyn toiseen aukkoon tulevat vanhat pariovet, jotka saimme jostain. Karmit puuttuvat vielä.


Lantalan ja pihavaraston välinen seinä on vielä laudoittamatta, mutta muuten kohdillaan. Tuo toinen seinä ovineen on vielä uusimatta, mutta se ei niin kiireellinen ole.


Nyt ulkorakennusten remontit ovatkin tauolla ainakin pari kuukautta. On täällä silti ihan tarpeeksi tehtävää kesäksi yhdelle Emännälle ja raajarikolle Isännälle.

4 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää nyt jo! Kun aloititte varhain, niin vuoden saldo on aika hyvä jo tässä vaiheessa. Nyt vain vähän lepoa ja jotain mukavaa pienempää puuhailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aivan erinäköinen kuin lähtötilanne. Nyt pitääkin keskittyä enemmän pihojen siistimiseen. :)

      Poista
  2. Luin kauhistuneena kuulumisianne. Oli paljon enkeleitä matkassa, ettei vielä pahemmin käynyt! Kyllä teillä on niin paljon rakennsten korjaushommia, että terveillekin ne ovat suuri haaste saati sitten nyt, kun toinen on pelistä pois. Toivottavasti paraneminen etenee hyvin ja isäntäkin pääsee loppukesästä taas ahkeroimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan oli varjelu matkassa. Varmasti Isäntä tuosta toipuu, kunhan saa ne kivut aisoihin. :)

      Poista