Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 7. tammikuuta 2020

Hävitys alkoi

Vuoden vaihtumisen kunniaksi teimme hieman inventaariota ja totesimme, että tämä vuosi saa olla systemaattisen hävityksen vuosi. Olemme tehneet jo vaate- ja kenkäinventaariota ja ottaneet pöydän kirpputorilta. Saattaa olla, että pöytä on meille varattuna koko kevään, sillä tila on aika pieni ja meillä paljon myytävää. Yritämme saada myyntiin kaikkea mahdollista ylimääräistä tavaraa aivan pienellä hinnalla, jotta menisivät varmasti kaupaksi.


Toinen inventaario on tehty navetassa. Hiiriä ja rottia näytti olevan liikaa, joten niitä varten on tilattuna sellainen nopeasti sähköllä tappava loukku. Myrkkyjä emme halua käyttää, joten tämä on varmaan siitä seuraavaksi tehokkain. Kerron tuloksista, kunhan kokemusta karttuu.


Navetan inventaariossa päädyimme siihen, että on turha odotella kukkoparven tappeluja, vaikka tähän mennessä pukarit ovat menettäneet päänsä. Niinpä viime päivinä on päässyt hengestään yhteensä 25 kukkoa. Tilanne on nyt jopa niin erikoinen, että yhtään kukkoa ei jätetty. Seuraava kukko otetaan vasta, kun kanaparvi on pienentynyt 10 - 15 välille. Nyt kanoja on 35 ja yksi tipu. Vuohelan kanat ovat nyt kaikki kanalassa eli oikeassa paikassa.


Vuohia vähennetään myös rankemmalla kädellä. Tarkoitus on jättää vain 3 kuttua, eikä yhtään pukkia. Myös vuohien lisääntyminen on liian voimakasta, joten päädyimme tähän ratkaisuun.

Ihmisiä ja kissoja ei vähennetä, sillä molempien määrä on varsin kohtuullinen.

4 kommenttia:

  1. Inventaariota ja hävittämistä/kierrättämistä on tehtävä aina silloin tällöin jokaisessa huushollissa ja varsinkin tuollaisessa, joka teillä on kotina. Eläinten määrässäkin kannattaa olla tarkkana, että niiden hoitaminen ei mene ihan ylitöiksi. Siitä vaan tavaroita kiertoon ja muutenkin oikein mukavaa jatkoa alkaneelle vuodelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritämme pitää koko vuoden tätä hävityskampanjaa, jotta saamme tilaa ja järjestystä tänne. Kunhan valo lisääntyy, siirrymme siivoamaan myös yläkertaa kaikesta turhasta. :)

      Poista
  2. 25 Kukkoa! Onpas teillä niitä ollutkin..:) Onneksi ihmiset ja kissa säästyvät..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesän poikueista tuli pääasiassa kukkoja. Oli siinä jo melkoinen huutokuoro, kun kaikki halusivat äänensä kuuluviin. Ihmiset ja kissat ovat hyvin pitäytyneet vähissä määrissä. :)

      Poista