Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Viimeiset kukkasipulit

Ensimmäisen lumentulon jälkeen tajusin, että ne yhdet kukkasipulit olivat vielä istuttamatta. Mutta onneksi lumi suli ja tuli suojakeli. Ongelma oli siinä, etten oikein keksinyt paikkaa niille. Kesällä olin kaivanut nämä sipulit kasvihuoneen käytäviltä, enkä ainakaan samalle paikalle niitä aikonut istuttaa takaisin. Mutta sitten Isännän kanssa päädyimme laittamaan joka toiseen kirsikkapuuväliin. Ensimmäiseen tuli puolet tulppaanien sipuleista. Värejä oli punaista ja keltaista, mutta ne olivat jo menneet sekaisin, joten istutuksesta tulee punakeltainen.


Toiseen kaivantoon tuikin vieri viereen narsisseja, sillä niitä oli aivan valtavasti. 


Sipuleja oli enemmän kuin tilaa, joten kaivelin kuoppia muuallekin sipulien hävittämiseksi. Täytyy todeta, ettei enää ollut sellaista keväänodotusiloa tässä työssä, vaan väkinäistä sipulihävitystyötä, vaikka siitä kukkaloisto onkin tulossa.


Viimeiseen tuli vielä loput tulppaaneista. Ei niitäkään ihan vähän ollut. Työ tuli tehtyä, vaikka muistin vielä yhden pussin olevan olemassa pihatuvassa odottamassa. Ehkä keksin sillekin vielä jostain paikan.


Aurinkokennovalaisimet on jo kerätty talvisäilöön, eikä maastossa pitäisi enää olla ylimääräistä kesätavaraa (paitsi grillit ja kalusteet). Mutta ihan pian pääsemme kokonaan keskittymään sisäpuuhiin. Muurari jo saapuikin keittiön hellaa tekemään perjantaina. Siitä kuulemme (siis katselemme ja luemme tietysti) seuraavaksi.

2 kommenttia:

  1. Sipuli poikineen! Kyllä noita ilokseen keväällä katselee, vaikka nyt kirpaisikin istuttaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä onkin paras juttu! Keväällä kiitättää jo kummasti. :)

      Poista