Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Talvi yllätti

Ihan tuosta vaan yhtäkkiä tuli talvi tänäkin vuonna. Miten ihmeessä niin pääsi käymään? Mutta ei hätää, olemme jo valmistelleet talven tuloa, vaikka se pääsikin tulemaan ihan yllättäen. Paraatiovelle laitoimme huovan vedon estämiseksi. Samalla kulku siirtyi keittiön ovelle. Tässä pitää ensin siirtää viltti pois, avata väliovi ja vasta sitten pääsee ovesta pihalle. 


Myös eristämätön seinän osa sai huovan peitokseen. Tämä on nyt kissojen kulkuväylänä ja pysyy paremmin lämpimänä huovan kanssa. Naulakkoon ilmestyi yllättäen toppatakkeja.


Laitoimme myös pienen lämmityksen eteiseen, että olisi helpompi kulkea kylpyhuoneen ja makuukamarin väliä. Muita lämmitettyjä tiloja meillä ei talossa olekaan toistaiseksi. Keittiö on edelleen pihatuvassa, mutta ei siellä enää tarkene syödä kuin pikaisesti hörpäten aamupalapirtelönsä paksussa aamutakissa. Teekupponen on juotava sisällä talossa. Isäntä kiikuttaa kuppinsa trenkitupaan asti, jossa soittelee aamuverryttelyksi samalla kitaraa.


Saimme vihdoin laitettua ketjut kakluunin pelteihin. Onpa muuten helppo säädellä peltejä narusta vetämällä!


Nyt voikin polttaa jo pesällisen iltasella, jotta tarkenee hyvin nukkua. Kovilla pakkasilla saattaa joutua lämmittämään toisen pesällisen aamulla, sillä osa lämmöstä häipyy vielä toisiin huoneisiin, joissa ei lämmitystä ole. Lopetimme jo keittiön tuulettamisen, ettei pakkanen pääse sisälle asti. Vielä keittiössä on aistittavissa hajua, vaikka ei mitenkään niin häiritsevästi kuin ennen.


Aika luottavaisesesti suhtaudumme tulevaan talveen, vaikka keittiön puuttuminen haittaa elämistä. Suunnittelimme jo, että teemme pikkuisen keittiön kylpyhuoneeseen. Se helpottaisi ainakin aamupalan valmistusta, eikä olisi heti pakko kulkea kylmään ulkoilmaan. Toinen vaihtoehto olisi eteinen. Saa nähdä, mihin ratkaisuun vielä päädymme.

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti löydätte hyvän ratkaisun keittiö-pulmaan :) Helpottaisi varmasti arkea kummasti. Mutta yllättävän hyvin ihminen tottuu erilaisiin ratkaisuihin! Mukavaa keskiviikko iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen sopeutuu ihmeen hyvin uusiin olosuhteisiin. Mutta kyllä sisäkeittiö olisi aika kiva. :)

      Poista
  2. Tuntuu että joka vuosi talvi yllättää. Toivottavasti saatte kaiken hyvään järjestykseen talvea varten. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka koko ajan tietää, että sieltä se talvi tulla tupsahtaa, tulee yllätyksenä sen ilmestyminen. :)

      Poista
  3. Uunia on helpompi käyttää kun on pellinnarut. Jo vedettiin meilläkin verho oven eteen pitämään kylmää loitolla, toimii todella hyvin. Keittiön kanssa pärjää vähemmälläkin, kun rempattiin keittiötä niin meillä oli hella eteisessä, jääkaappi salissa ja kodinhoitohuoneessa oli tiskaus. Luulen että keksitty hyvän ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä seuraavana vapaapäivänä miettiä, miten tuon keittiön saisi parhaiten järjestettyä sisälle. Teillä on todella kauniit oviverhot, meillä vain käytännölliset. :)

      Poista
  4. AIna tuo talvi pakkaa yllättämään..:)

    VastaaPoista