Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 20. lokakuuta 2017

Kanakatsaus

Nuorten kukkoveljesten parvesta on jo kasvanut nuorikkojen ryhmä. Edelleen kukkopojat hoitavat näitä adoptoituja lapsiaan ja nukkuvat näiden kanssa.


Tiplan tipu on yksinäinen, mutta erittäin sisukas pikkuinen. Se menee jopa itse omatoimisesti pienempien tipujen emon alle yöksi lämpimään. Päivisin emo ei siedä tätä tipua omaan perheeseensä, mutta tämä neuvokas tipunen etsii turvaa Leifistä ja nuorisoparvesta.


Pikkutiputkin ovat jo kovin isoja, eivätkä enää mitään untuvikkoja. Emo on erittäin omistautunut lastenhoidolle ja pitää näistä valtavan hyvää huolta.

Etualalla oleva tipu ei ole kuollut, vaan ottaa aurinkoa
Yksi näistä tipuista on minikokoinen. Jostain syystä se ei ole kasvanut samaa tahtia toisten kanssa. Pienuudestaan huolimatta tipu on pirteä ja elinvoimainen.

 

Sulkasatoisiakin löytyy kanoista. Liana-Kaarinan pyrstösulat ovat lähteneet, mutta ei sekään tahtia haittaa. Pari kanaa on enemmän untuvaisen näköisiä, mutta uusia sulkia näkyy jo tulevan poistuneiden tilalle.


Emme ole vielä tehneet kukkoharvennusta, sillä nämä ovat niin sopuisasti vielä yhdessä. Keskimmäinen kiekuu edelleenkin lyhyesti kuk-ko-kuu, mikä naurattaa joka kerta, kun sen kuulee.

14 kommenttia:

  1. Kiva postaus, kiitos tästä. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle ja kanaparvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat nämä niin kivoja siipiveikkoja, että väkisinkin tulee mukavia juttuja. Hyvää viikonlopun jatkoa myös sinulle! :)

      Poista
  2. Onpa kiva, kun kaikki ovat sovussa ja kukaan ei jää yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella on! Tuota pikkutipua kovasti seurailimme, miten pärjää joukossa, mutta hyvin se on ottanut paikkansa. :)

      Poista
  3. No, mikäs sen Liana-Kaarinan pyrstösulat on vienyt..:)

    VastaaPoista
  4. Kanoja on hauska katsella täältä ruudunkin takaa, vaikuttavat touhukkailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne niin touhukkaita otuksia. Ei tule tylsää hetkeä niiden kanssa. :)

      Poista
  5. Ihana sulkaporukka teillä <3 Lotalta, Millalta ja Martalta terveisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täältä lähettävät vastaterveiset Lotalle, Millalle ja Martalle. :)

      Poista
  6. Ihana postaus, sopuisista kukoista ja kanoista on aina hauska lukea :). Eläimet ovat kyllä niin omia persoonallisuuksiaan kaikki lajista riippumatta, mikä tästä sinunkin jutustasi tulee hyvin esille. Uskon, että kiekuminen kuulostaa hauskalta :). Toivottavasti sopu säilyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat nämä kaikki niin omia persooniaan. Ehkä vielä jonkin aikaa sopu saattaa säilyä, kun on tilaa kaikilla riittämiin. :)

      Poista
  7. Voi näitä söpöisiä:) Ei tarvii murehtia kauhiasti syysmasennusta, kun on tällaistakin elämää ympärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ehdi masentua näiden kanssa. Jo pieni seurusteluhetki päivässä riittää. :)

      Poista