Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 29. lokakuuta 2016

Viimeiset sadonkorjuut

Pikkuhiljaa alkaa sato olla tallessa. Yritin kasvattaa mahdollisimman pitkään tätä yhtä ainutta keräkaalia, mutta pakkohan sekin oli lopulta ottaa talteen ennen talven tuloa. Lehtikaalia on vielä laatikossa tarjolla, se kestääkin paremmin kylmää, joten sieltä saa kerättyä vielä tuoretta.


Viimeisinä juureksina olivat lantut, punajuuret ja mustajuuret. Mustajuuret olivat aika pieniä ja laihoja, eikä lantuistakaan tullut kuin yksi iso. Punajuuret olivat tasaisen pieniä ja pyöreitä. Mutta eihän tuo sato ihan päätä huimaa, eikä ole vaikeuksia saada mahdutettua varastoihin.


Kylvin keväällä paljon ja kaikenlaista, mutta moni yritys jäi yritykseksi. Kaikki melonintaimet kuolivat jo ennen kasvihuoneeseen pääsyä, samoin kaikki kurkkulajikkeet. Kurpitsat kuolivat, kun siirsin ne pihalle Tomaatista tuli ihan onneton sato. Paprika on juuri alkanut kukkia, mutta kukkikoot sitten ennen talven kylmiä. En ala niitä enää hyysäämään.

Viinirypäleistä ei tullut satoa. Muutama hassu rypäleterttu oli jossain, mutta ei tarvinnut edes koota niitä, menivät ohimennessä syöden. Boysen teki ihan kohtalaisen sadon, vaikka sekin oli saanut viime talvesta kovia vaurioita.

Kaura korjattiin vähin äänin viikatteella leikaten ja nippuina kuivaten ylisillä. Hyvin nuo eläimet osaavat varsista poimia siemenet ja olki jää kuivikkeeksi. Osa kaurasta jäi peltoon, sillä peurat olivat vallanneet pellon yläpään makaamiseen, syömiseen ja kakkimiseen. Saivat siis pitää sieltä osansa edelleen.

Vaikka kaikki ei onnistunutkaan, saatan vielä keväällä kokeilla jotain uusia kylvöjä. Yleensähän nämä kaikki onnettomat sadot unohtuvat talven tullessa ja kevätauringon paiste pehmentää kylväjän pään optimistisemmaksi kuin koskaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka nyt onnistuisi paremmin. :)

4 kommenttia:

  1. Totta kai yrität ensi kesänä uudestaan...sillä lailla sitä oppii..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä lajeja oli vain liikaa. Pitäisi keskittyä muutamaan luottokasviin. :)

      Poista
  2. Niinhän se on, että oppia voi vain tekemällä.
    Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niinkin se on, että eri vuosina tulee erilaisia satoja. Viime vuonna tomaatteja riitti marraskuulle asti sisällä kypsytellen. :)

      Poista