Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kaivo

Koko kesän oli ajatuksena puhdistaa ja tilkitä kaivo, mutta aina se vaan siirtyi myohemmäksi. Nyt kuitenkin päätimme tehdä asialle jotain. Tai siis päätimme, että Isätä tekee asialle jotain, sillä minä en tuonne alas uskalla mennä. En edes voinut ottaa kuvaa kuin kännykkää ojentamalla kaivon päällä.


Tarkoitus oli selvittää, mistä pintavettä pääsee kaivoon. Joka syksy yhtäkkiä sateiden alettua kaivon vesi muuttuu ruskeaksi. Ja vain ajan kuluessa vesi palautuu kirkkaaksi, kunnes kesällä vesi on taas aivan oikean näköistä. Emme silti ole juoneet vettä.


Kaivo on kuusi metriä syvä, joten on sinne alas ihan pitkä matka. Eikä sinne olekaan mitään asiaa ilman kunnon valjaita. Pohjastakaan ei oikein tiedä, miten upottavaa liejua siellä on. Kuolleita ukkoetanoita oli ainakin siellä.


Ongelmaksi muodostui juuri syvyys, sillä kaikissa pumpuissa, joita tähän hätään löysimme, oli tehoja vain viiteen metriin. Vettä tuli koko ajan kaivoon lisää, joten pohjan tyhjentäminen ja puhdistaminen jäi tällä kertaa tekemättä. Vuotokohta on ilmeisimmin tuon läpiviennin kohdalla. Siellä oli kunnon tuppo lasivillaa tilkkeenä. Isäntä sai reikää tilkittyä tulppa-aineella, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, että koko reiän olisi saanut umpeen. Pahin vuotokohta kuitenkin peittyi. Vettä tulee alempana aivan lorisemalla yhdestä rengasvälistä, joten sekin pitää vielä jossain vaiheessa tilkitä.


Varsinainen pesu ja kuuraus jäi siis taas tekemättä. Katsotaan tässä syksyn mittaan, auttoiko läpiviennin paikkaaminen, vai onko vikaa vielä jossain muuallakin. Se alempana ollut reikä juoksutti ainakin aivan kirkasta vettä. Vielä vesi ei siis kelpaa juomiseen, mutta pesuvedeksi se käy mainiosti sekä meille että pyykeille. Ja uusi kansikin on kaivoon jo ostettu tuon vanerilevyn tilalle.

4 kommenttia:

  1. Onpa syvä kaivo. Toivottavasti saatte vuodon talttumaan kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on varmaan nuo matalammat kaivot ehtyneet, joten on kerralla sitten kaivettu tarpeeksi syvä tästä uudesta kaivosta.

      Poista
  2. Hui..pelkkiä kuvia katsellessa jo tuli hutera olo, minulla korkeanpaikankammoiselle..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kaukaa minäkin kättäni kaivolle ojentelin kuvia ottaakseni. :D

      Poista