Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lisää penkomislöytöjä

Tällä kertaa kävin ihan ohimennen autotallissa. Sielläkin on tavaraa aivan valtavasti. Lisäksi Isäntä on ottanut sen omille vermeilleen varastoksi. Pariovesta ei pääse enää kulkemaan peremmälle. Niinpä pujottelin traktorin vierestä toiselle ovelle ja muuta sitten ei tarvittukaan. Nimittäin sininen emalisanko olikin heti katseen ulottuvilla. Tuosta tulee selvästi vessan käsienpesuveden laskiämpäri.


Ämpäristä löytyi toimiva perkolaattoripannu. Sitäkin pitää kokeilla pesun jälkeen.


Sieltä löytyi myös jouluvalot, joiden toimivuutta en ole vielä kokeillut.


Pieni italialainen tarjotin, joka on melkoisen krumeluuri.


Sen alla oli jotain vaahtomuovia, mutta alempana oli lasia tai kristallia jäljittelevä muovinen pikkulautanen ilmeisesti jostain 60-luvulta.


Eikä siinä vielä kaikki. Aivan alimpana oli nurin rintakoru borealis-kivillä. Olipa ihme, että se oli aivan ehjä ja kohtuullisen siisti!


Vähän kauempana näkyi joku fati, mutta siihen en yltänyt. Niinpä kutsuin Isännän ottamaan sen. Eihän se mikään fati ollut, vaan ihka oikea emalikattila, johon oli vieläpä kansikin.


Sisältäkin kunto näyttää tosi hyvältä, vaikka noin likainen onkin. 


Löytyi myös rikkalapio. Tämäkin pääsee vessaan yksinäisen harjan kaveriksi.


Kahden kannen tarkoitusta en keksinyt. Mihinköhän astiaan tällaiset kannet kuuluvat?


Puinen harjakin löytyi.


Vihreä lasi, hiusharja hintalappuineen, ruostuneita haarukoita ja huonokätisen leipäveitsi olivat myös löytöjen joukossa. Autotallista olen jo aiemmin löytänyt juomalaseja, joita nyt käytämme trenkituvalla.


Vaateharja on muinoin kuulunut jokaisen talon eteiseen peilin alle tai viereen. Onkohan tähän kuulunut myös kenkälusikka?


Öljylampun koristeversio löytyi myös. Mitähän tuostakin keksisi?


Jos vaan mahdollista, yritämme käyttää löytöjä arkitavaroina. Ne, joille ei mitään käyttöä löydy, päätyvät kirpputorille tai aivan viimeiseksi kaatopaikalle.

Miksi ihmeessä tekstit eivät pysy vasemmalla, vaikka ne on sinne asemoitu?

17 kommenttia:

  1. Ihana sininen ämpäri! Löysin vuosi sitten samanlaisen, mutta sen pohjassa oli reikiä. Siispä se päätyi vaaleanpunaisen miljoonakellon istutusastiaksi ja oli kiven päällä kesän kaunein kukkaistutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjattomia ämpäreitä minäkin olen täältä löytänyt, mutta tämä oli yllättäin hyväkuntoinen. Vaaleanpunainen miljoonakello sinisessä ämpärissä on kyllä paras yhdistelmä.

      Poista
  2. Minullakin on pohjasta rikkinäiset emali- ja sinkkisangot kukkien käytössä pihalla. Ensi kevääksi istutin niihin tulppaaneja. Punaisia emaliastioita meillä on useita. Isoimmassa kattilassa olen värjännyt usein villalankojani. Vanhat tavarat ovat kauniita ja vielä käyttökelpoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhellalla tuollainen iso kattila on hyvä lämminvesivaraaja. Meillä nyt vielä ei ole käytössä puuhellaa, mutta eiköhän tuo soppakattilaksikin käy. Olen myös löytänyt hyviä astioita kukille (siis ei enää käyttökuntoisia). Vanhoissa tavaroissa on vaan jotain kiehtovaa.

      Poista
  3. Hienon sininen emaliämpäri, ehdottomasti säästettävä. Tarjotin on upea, en ole koskaan tuollaista nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ämpäri oli kyllä todella mieleinen löytö. Tarjotin on kyllä korea, mutta saapa nähdä, missä se tulee olemaan. :)

      Poista
  4. Voi mikä aarreaitta kotinne on!! Pelkästään tuo ämpäri on jo löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jo itsellekin ihan hämmentävää. Paikka on ollut meillä jo yli vuoden, mutta kaikkialla on edelleen tutkimattomia laatikoita ja kasoja. Riittääköhän edes yksi ihmiselämä niiden penkomiseen?

      Poista
  5. Hienoja löytöjä! - Mellkein samanlaisia on kotini varastossakin (vanhassa navetassa), mutta eivät ole vielä päässeet uuskäyttöön. Tuollainen ämpärikin minulla on.

    Tuleenpa mieleen liminkalaisen Vilho Lammen (1930-luku) maalaus nimeltä Sininen ämpäri. Se on juuri tuo sama malli. Maalaus on Oulussa Kalevan taidekokoelmassa, onpa siitä tehty postikorttikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlettaa tuo teos. Olipa juuri samanlainen tosissaan. Ovat varmaan olleet lähes joka kodissa muinoin, koska niitä vieläkin löytyy ihmisten nurkista.

      Poista
  6. Sieltä voi löytyä kyllä vielä ihan mitä vaan jos pelkällä pistäytymisellä autotallissa löytyy rintarossista emaliämpärin kautta rikkalapioon! Minkälaista "järjestystä" siellä aikaisemmat asukkaat ovat oikein pitäneetkään? Noissa vihreissä laseissa myytiin joskus takavuosikymmeninä sulatejuustoa. Odotan melkein henkeä pidätellen pistäytymistäsi seuraavassa kohteessa........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemman emännän järjestys oli hieman erikoinen. Mutta onhan se hauskaa tehdä kaikenlaisia löytöjä joka rakennuksesta. En tiedä, uskallanko edes mennä penkomaan enempää, löytyy kuitenkin jotain perin tarpeellista. :D

      Poista
  7. Kutkuttavia löytöjä taas kerran. Mukava tunne varmasti, kun uusia aarteita ilmestyy näköpiiriin toinen toisensa jälkeen. Tuo emalikattilakin on tosi mukava löytö ja varmaan käyttökelpoinenkin. Saapa nähdä, mitä vielä kaivatte sieltä esiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että tuossa uudessa kuvassa talosta on jännä tunnelma, melkeinpä aavemainen. :)

      Poista
    2. Löytämisen ilo on niin koukuttavaa. :D Eikö vaan talo olekin hieman hurja. Tummat ikkunat, kaatunut puu ja varjoinen etupiha sen tekevät. Eiköhän talokin vielä herää henkiin ja muutu kodikkaaksi.

      Poista
  8. voi mitä aarteita sieltä löytyykään. Hienoa että pyritte ottamaan ne käyttöön ja säilyttämään vanhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytämme mieluummin vanhoja kunnossa olevia tavaroita, koska ne sopivat paremmin tänne. Se on myös tietysti ekologisempaa ja kaiken kaikkiaan järkevämpää kuin ostella uusia. :)

      Poista