Mutta ajattelimme, että kanamme voisivat saada vähän keinovaloakin. Sitä paitsi valo helpottaisi myös meidän liikkumistamme kanalassa. Ja olisi kanojen hyvä saada lämpöäkin, kun talven pakkaset olivat tulossa. Nyt alkuviikosta sähkömies kävi sähköistämässä kanalan. Kanoilla on nyt hyvä lämmitin.
Valo on kuitenkin melko voimakas, joten saatamme käyttää navetan eteisen valoa hämärävalona.
Lypsyn jälkeen pitäisi kaikkien olla jo orrella, jotta valon voi sammuttaa.
Vuohetkin saivat valonsa. Valo aiheuttaa Penteleessä lemmenpuuskan, mutta ehkä kuttuset sen kestävät. Pentele on täysin Käpyn lumoissa, rakkaus syttyi heti sen tullessa meille, eikä ole laantunut ollenkaan. Rakkaus on vielä toistaiseksi melko yksipuolista.
Pentele on muuten harvinaisen suloinen pukki. Se tulee lähelle, kallistaa päätään ja katsoo vetoavasti ja ihan varmasti kysyy: "Tykkäätkö yhtään minusta?" Ja sitten on pakko paijata sitä oikein kunnolla ja antaa pusu, kun se on niin valtavan suloinen.
Hyvät lamput olette hankkineet ja onnea gradun johdosta.
VastaaPoistaKiitos! Kyllä noilla lampuilla jo näkee navetassa. :)
PoistaPitäähän kanoilla lömpöä ja valoa olla, jotta jaksavat sitten keväällä taas munia
VastaaPoistaTottakai pitää kanoilla olla lämpöä ja valoa talveksi. On se taas suuri ihme, kun ensimmäinen muna sieltä putkahtaa. :)
PoistaMolemmilla isovanhemmillani oli kanoja enkä ole kuullutkaan tuosta "munimislakosta"...tai ei ainaskaan muistu mieleen..:)
VastaaPoistaJos kanoja on paljon, ei varmaan kaikilla lakko osu samaan aikaan. Ja jos valoa on koko ajan, sekin vaikuttaa.
PoistaMun laspsuuden kodissa napsautimme valoja pois ja päällä 3 -4 kertaa annoimme olla päällä 5 minuuttia että kerkesivät orrille ja sitten sammutimme kokonaan. Toimii erittäin hyvin, mutta vaatii että katkaisia on tuvassa.
VastaaPoistaSellaisenkin olen nähnyt, että tuvasta kierretään hehkulamppi kiinni niin, että siitä syttyy valo, ja samalla kanalan lamppu himmenee. Mutta meillä säädellään nyt siellä kanalassa noiden valojen kanssa. Voisi sinne laittaa jonkun pikkulampun ajastimella, mutta katsotaan nyt, miten tuo lähtee toimimaan.
PoistaMeillä kanat lakkoilevat myös, vaikka valo ja lämpö on ollut asennettuina jo vuoden päivät (tosin lämmitykselle ei ole vielä ollut tarvetta hyvän eristyksen vuoksi). Tässä sitä ihmetellään, meinataanko saada munia koko talvena!
VastaaPoistaPentele on kyllä hurmaava ilmestys <3
Tuo hyvä eristäminen onkin paras mahdollinen lämmitys kanalaan. Meillä on ilmavuotoja ikkunoista ja ovista, joten lämmitys on paikallaan ainakin pakkasilla. Saa nähdä, milloin meidän kanamme alkavat uudelleen munia. Pentele on oikea hurmuri.
PoistaOletteko tehneet talossa tai renkituvassamitään remontteja? Mikä on suunnitelma? Toivottavasti kanat jaksavat munia tauon jälkeen.
VastaaPoistaSähköremontti on menossa parhaillaan kaikkialla. Seuraavaksi alamme laittaa uusia pintoja talon makuukamariin. Ja sen jälkeen on vuorossa kirjasto, josta pitää poistaa pinnat ja laittaa uudet. Nämä ovat helpoimmat kohteet, joten on mielekästä aloittaa niistä. Kirjastosta siirrymme saliin, jossa on lisäksi lattian pesu lattianhoitokoneella. Kun nämä vaiheet ovat valmiina, muutamme taloon asumaan. Luultavimmin on silloin kevät, jolloin voimme käyttää pihatupaa keittiönä keittiöremontin aikana. Siellä onkin tarkoitus nostaa lattialankut ylös puhdistusta varten. Kyllä tässä tätä touhua vielä riittää ennen kevättä. Ja keväällä alkavat taas pihatyöt. :)
PoistaHyvä suunnitelma, teistähän se on kiinni. Anteeksi jos menin asioiden edelle. Noin on varmasti hyvä edetä että saatte käyttää sillä aikaa toista keittiötä kun teille tehdään toista. Touhua riittää, tehkää toki ihan omaan tahtiin. /m
VastaaPoistaMeillä taitaa olla aika hidas tämä remppatahti. :D Mutta suuri syy siihen on ollut minun kirjalliset puuhani. Nyt onkin toinen tahti tulossa, kunhan saan tuon Isännänkin innostumaan.
Poista