Ei, ei, ei ole Kivimäen emäntä alkanut sadattelemaan! Kyse on nyt aivan jostain muusta. Kyse on Käpystä ja Anelma-Unelmasta. Päivittäinen maitomäärä on alkanut vähetä sinne litran paikkeille. Niinpä tuli ajankohtaiseksi hommata tytöille poikakaveri vierailulle. Jatkuvaksi asukiksi emme ole halunneet pukkia, sillä se olisi liian innokkaasti kuttujen kanssa ja molemmat olisivat helisemässä. Sitä paitsi pukit haisevat. Haju on sellainen pistävä läpitunkeva haju, joka tarttuu ihoonkin kiinni kuin pihka.
Eilen haimme meille pikkujoulupukin kylään. Pentele saa viettää meillä jokusen viikon, että varmasti tulevat asiat hoidettua. Ei ole mitenkään sanottua, että kuttu kiimassaan silti kelpuuttaa ketä tahansa, joten päätimme antaa reilusti aikaa tutustua ja ihastua. Se nyt on varmaa, että minä ihastuin. Pentele on aivan ihastuttava tumma ja tuuhea komistus.
Kun Pentele pääsi aitaukseen, se meni aivan villiksi ihanien kuttujemme vetovoimasta. Erityisesti Käpy herätti heti sen miehiset vaistot. Käpy näytti olevan lähinnä kauhuissaan ronskista flirttailusta, ja Ansku tuli jalkoihimme turvaan.
Huumaantunut pukki juoksenteli kuttujen perässä hyvän tovin, mutta rauhottui lopulta. Kumpikaan ei tahtonut ainakaan heti ensimmäisestä hetkestä antautua. Joten Pentelekin otti jo rennommin. Ehtiihän tuota tuttavuutta tekemään paremmin, kunhan tytöille iskee kunnon kiima.
Komealta tuo Pentele näyttää..ny on jännittävät ajat sielläkin käsillä. Pidäthän meidät ajan hermolla!
VastaaPoistaOn se kyllä komea! Kyllä kerron enemmänkin tästä rakkaustarinasta, joka kestää noin neljä viikkoa. Toivottavasti keväällä näemme sen tuloksia. :)
PoistaOnkin melkoinen pentele! Jos tästä joskus paranen niin haluan vuohia kanssa!
VastaaPoistaSiinä on hyvä tavoite toipumiselle. Vuohet ovat kyllä todella mainioita eläimiä. :)
PoistaIhana Pentele.
VastaaPoistaOn todella! Ja mitkä sarvet! :)
PoistaSinulle olisi puutarha-aiheinen haaste blogissani, mikäli jaksat vastailla kysymyksiin. :) Harvinaisen suloinen Pentele. :)
VastaaPoistaPentele on myös todella kiltti ja hyväluontoinen. Kiitos haasteesta,eiköhän siihen tule jossain vaiheessa vastattuakin. :)
PoistaLoistava tuo kakkoskuva :D
VastaaPoistaKieli pitkällä kuttujen perässä. :D
PoistaRomantiikka Kivimäessä :)
VastaaPoistaNyt on romantiikkaa ja erotiikkaa ilmassa. :D
PoistaKomea Pentele :) Toivottavasti on tuloksekas visiitti, vaikka se tietääkin tälle emännälle tuskaa keväälle, kuttukuume kun on valtaisa jo ennestään.
VastaaPoistaIhanan seuralliset maidontuottajat kotipihassa ovat kyllä täydellisen ihania. Ehkä meilläkin taas joskus.
Rapsutukset koko triolle.
Ellei tuolla menolla ole tuloksekas, niin millä sitten? :D Tuo seurallisuus on ihan parasta vuohissa, kaikkeen olisi halua osallistua. Rapsutukset tulivat perille. :)
PoistaKuka tyttö sitä tykkää liian innokkaista kosijoista.. kyllä se siitä, kunhan tytöt tottuvat Penteleeseen...:)
VastaaPoistaNiinpä, muka heti suoraan asiaan! Nyt siellä tytöt jo kulkevat Penteleen perässä. Taitaa alkusäikähdys olla jo ohi. :)
PoistaIhanan komea Pentele! Ja tytöt tietysti hurmaavia. Kyllä eläinten touhuja on kiva seurata. Toivotaan, että tytöt innostuvat komeasta kosijasta.
VastaaPoistaPentele on niin tumma ja tulinen. :D Eivätköhän tytöt tuosta lämpene tuolle hurmurille.
PoistaKunnon tyttöjä!! Pitäähän sitä nyt tutustua vähän ensin:):)
VastaaPoistaNiin juuri! Ei parane tyttöjen olla liian helppoja. :D
Poista