Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kasvihuoneet

Kivimäellä on monta kasvihuonetta. Ja tässä tapauksessa ei puhuta mistään kuuden neliön hikimajasta vaan ihan oikeista kasvihuoneista. Parhaimmassa kunnossa on trenkituvan lähellä oleva.


Tähänkin kyllä pitää laittaa uusia muoveja jo tänä syksynä.


Molemmissa päissä on paljaita kohtia, joihin pitää laittaa uudet muovit.


Sisällä kasvavat kasvit ovat toki vielä elossa. Onneksi nämä eivät ole niin kylmänarkoja.


Keskellä kasvaa viiniköynnökset ja reunoilla karhunvatukat. Molempia on ihan tarpeeksi. Kasvihuoneessa on myös kiva pöytä ja penkit, joten siellä voi viettää aikaa enemmänkin.


Tämän kasvihuoneen takana on ollut kasvihuone, josta vain runko on jäljellä.


Pienellä laittamisella tämänkin saisi kuntoon. Kysymys on vielä lähinnä se, että tarvitaanko näitä.


Taloa vastapäätä toisella puolella tietä on taas kasvihuone.


Tämänkin runko näyttää ihan hyvältä, mutta muovit puuttuvat.


Yksi kasvihuone on talon pihalla.


Tämäkin on täynnä tavaraa. Täällä on ollut pikkutaimien tarha.


Ja viimeisenä on navetan kulmalla oleva kasvihuone, jossa on valokate kattona.


Kyllähän tästäkin saisi vaikka mitä pienellä operoinnilla. Jospa laittaisi lasit ja tekisi tästä sellaisen huvimajan.


Tosin ensin on ihan pakko siivota.


Ja sitä siivoamista sitten riittääkin. Kattotuoleihin voisi laittaa valosarjoja kiertämään ja sitten voisi peittää yläosan niittaamalla harsoa kattotuoleihin. Voisi tulla ihan kiva.


Kaikkialla tontilla on styroksilaatikoita. Niitä on varmaan liioittelematta yli tuhat. Kyllä on täällä siivoamista moneksi vuodeksi.


Tässä yhden poimintakerran karhunvatukat. Kyllähän näitä tietysti syö ihan mielellään. Hilloakin on tehtynä.


Arvioni mukaan viinirypäleet ovat lajiltaan zilgaa. Niitä tuli kyllä useita ämpärillisiä. Kai se on ihan pakko aloittaa panimotoiminta. Tai ainakin mehula.


Vielä näitä ei ole säilötty Kivimäen kellariin, mutta kyllä sekin vielä käyttöön tulee. Kellari näyttää näin päädystä katsoen ihan hyvältä, mutta senkin katto kaipaa korjausta.


Melkoinen tuotantolaitos siis olisi mahdollista tänne perustaa, viinitila, perennatarha, kesäkukkia... siis kaikkea hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti