Mustikkamaan pohjustusta

Viikonloppuna oli taas apupoika käymässä. Tällä kertaa valitsimme työksi mustikkamaan pohjustuksen. Poistimme vuoden verran olleet pressut ja kitkimme kaikki raoista karanneet rikkaruohot. Lopuksi vielä harasimme alueen tasaiseksi.

Haimme kuivurin ylisiltä kaikki villasäkit ja tyhjensimme peltoon. 

Lampaanvilla oli vaikein levittää, sillä villat olivat melkoisella mykkyrällä. Koirien villat olivat paljon helpommat, sillä ne olivat säilyttäneet sileytensä. Melkoinen määrä villaa oli, joten saimme ihan hyvän kerroksen pintaan.

Kastelimme villan märäksi ja laitoimme pressut takaisin siististi paikoilleen. Nyt villa saa olla kevääseen asti pressun alla. Keväällä on tarkoitus laittaa uutta turvemultaa villojen päälle. Sitten vuorossa on pensasmustikoiden siirto. Ympärille voisi vielä istuttaa jotain havukasvia koristeeksi.

Kaikki irti rypäleistä

Rypäleet kypsyivät, ja tuli aika tehdä niistä mehua. Tällä hetkellä lähes kaikki rypäleet on jo poimittu, mutta altaan viereisellä alueella on yksi satsi vielä odottamassa.

Ensimmäisessä vaiheessa rypäleet murskataan ämpäriin. Mehu alkaa erottua jo nyt.

Murskattu aines kaadetaan puristimeen, jossa on verkkopussi. Ensimmäiset mehut valuvat jo astiaan pullotettavaksi.

Puristimella veivataan niin kauan, ettei mehua enää irtoa.

Puristettu kakku laitetaan sen jälkeen mehumaijaan ja höyrystetään loppumehut. Puristimesta tuleva mehu on melko vaaleaa, mutta höyrystämällä tuleva mehu on tummempaa, kun kuoresta saadaan väriä mukaan.

Mehumaijasta otettu kuiva-aines levitellään kasvikuivurin tasoille ja kuivataan rapisevan kuivaksi. Tästä tulee lampaiden talviherkku. Kokeilin jo, miten kelpaa. Kelpasi niin hyvin, että meinasivat syödä samalla minutkin! :) Kanat tykkäsivät kuivatuista siemenistä.

Kuivattu aines pilkotaan pienemmiksi palasiksi ja purkitetaan tiiviisiin purkkeihin. Nämä eläimille menevät herkut säilötään navetan eteisessä muiden rehujen joukossa. 

 

Tällä hetkellä on 18 ämpärillistä kerätty rypäleitä, puristemehua pakastettu 35,5 litraa, höyrymehua on pullotettu 0,75 litran pulloja 24. Kuivattua rypäleröppöä on monta purkillista. Tietysti rypäleitä on myös syöty ihan reilusti, sillä nehän ovat erinomaisen maukkaita.

Banaani-kurpitsahillo ja hunajapäärynät

Pihatupa on osoittautunut loistavaksi paikaksi näin sadonkorjuun aikaan, sillä se on iso ja tilava. Säilöntä tapahtuu pääosin nyt siellä. Yleensä ikkunan takana on aina yleisöä seuraamassa, mitä ihmiset touhuavat lasikopissaan.

BANAANIKURPITSAHILLO

1 kg kurpitsaa

2 banaania

1 sitruuna

4 dl sokeria

Pilko kurpitsa palasiksi ja lisää sokeri sen päälle. Purista sitruunasta mehu kurpitsojen joukkoon. Jos haluat, voit raastaa myös kuoren antamaan kirpeyttä hillolle. Jätä seos muutamaksi tunniksi mehustumaan. Pilko banaanit joukkoon ja sekoita tasaiseksi soseeksi. Kiehauta ja purkita. Tämä hillo ei ole pitkään säilyvää lyhyen keittämisen vuoksi, mutta kylmässä säilytettynä kuitenkin viikkoja.

Tässä on 2,5 annosta hilloa.

Muistan saaneeni banaanikurpitsahilloa kerran ja se maistui todella hyvältä. Olin aivan ihmeissäni, kun kuulin sen ainekset. Hillo on todella helppo valmistaa, joten suosittelen kokeilemaan. 

Poimin taas erän päärynöitä ja tein niistä hunajapäärynöitä umpioimalla. Vielä näitä ei ole maistettu,mutta toivottavasti ovat hyviä.

Keittiön naarmuisen pöydän kunnostaminen

Kun purkitimme mausteita, otimme pöytäliinan pois keittiön pöydältä. Ilman liinaa pöytä oli aika karun näköinen vanhoine naarmuineen ja raapuineen. Lisäksi pöydän päissä oli kaksipuoleista teippiä, sillä pöytään oli teipattu poppanaliina, jonka päälle oli vielä laitettu kontaktimuovi suojaamaan pöytää liinoineen kissoilta ja koirilta. Kontaktimuoviakin oli vielä vähän siellä täällä jäljellä, vaikka suurimman osan olimme irrottaneet jo aiemmin.

Pöydän vauriot olivat tulleet ennen muovittamista. Pinnassa oli todella paljon kaikkea raapaletta ja kuluneisuutta.

Koirien kynsien jäljet olivat syvimmät ja niitä oli paljon. Ei siis mikään ihme, että olimme pitäneet pöydällä aina pöytäliinaa.

Päätimme nyt uudistaa pöydän pinnan hiomalla ja uudella lakkauksella. Hioimme pöydän paikoillaan niin, että toinen hioi ja toinen piteli imuria. Näin saimme minimoitua hiontapölyn määrän.

Jos olisimme halunneet pöydän pinnasta täysin uuden veroisen, olisi pitänyt ottaa höylä käyttöön. Päädyimme hiomaan pahimmat jäljet pois, että pinta olisi tasainen. Jotain pieniä kuoppia jäi ja joistakin kynnenjäljistä jäi vielä värieroja. Hionnan yhteydessä pöydästä nousi upea tervan tuoksu.

Lakkaus muutti taas pöydän pinnan samaan väriin kuin ennen hiomista, joten onneksi suurta muutosta ei tule alkuperäiseen pintaan verrattuna. Lakkana käytimme puolikiiltävää kestävää uretaanialkydilakkaa.

Ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen pinta näytti jo paljon hienommalta. Kun ensimmäinen kerros kuivui, hioimme vielä viimeisen kerran karheuden pois.

Neljännen lakkakerroksen jälkeen arvelimme pinnan olevan tarpeeksi hyvän. Nyt pöydän pinta saa kovettua vielä muutaman päivän ennen käyttöä, jotta siitä tulee kestävä. Luulenpa, ettei tähän pöytään tule käytettyä pöytäliinaa niin useasti, sillä pinnasta tuli niin kaunis ja siisti, ettei sitä halua peittää.

Lampaiden keritseminen

Villapalleroiden kerintä tuli ajankohtaiseksi. Meillä ei ole minkäänlaista kokemusta keritsemisestä, joten katsoimme monta videota oppiaksemme työn teoriassa. Lopulta oli aika vain tarttua uuteen keritsimeen ja aloittaa työ. Hellu oli kaikkein helpoin saada kiinni ja laittaa madalletulle lypsypöydälle herkkujen ääreen. Ongelmaksi muodostui heti asento, sillä päästä ei voinutkaan aloittaa. Aloitimme sitten toisesta päästä. Toinen piteli kiinni ja toinen keritsi. Ja kohta vaihdoimme vuoroja. 

Muutama pieni haava tuli Hellulle. Sitten otimme Hildan käsittelyyn. Olimme luulleet Hildan olevan pulskempi kuin Hellu, mutta pulskuus olikin huippupitkä villa. Hilda meni ehkä jo helpommin, vaikka sillekin jäi villaa vähän leuan alle. Eikä työn jälki ollut edelleenkään moitteetonta.

Tytöille tuli hirveä tarve kokeilla, kumpi nyt on kovempi päästään. Ehkä keritseminen vaikutti jotenkin arvojärjestykseen, kun todellinen lammas löytyi villan alta. Mutta kun otimme Mantan käsittelyyn, tytöt olivat aivan hädissään. Tytöt määkivät ja emo määki. Ja isäntäväki oli hermostunut ja kuumissaan. Manta oli siksi vähän hankala kerittävä. Se oli niin painavakin, että tarvittiin meidät molemmat nostamaan se tasolle.

Parturoidut lampaat pääsivät palkaksi ulos tarhastaan. Suihkutin haavat haavasuihkeella ja kehuin valtavasti hyvästä kärsivällisyydestä meitä tumpeloita kohtaan. Onneksi seuraavaan kerintään on aikaa puoli vuotta! Ehdimme kaikki toipua tästä koettelemuksesta. :)

 

Maustekaapin järjestely

Saimme Intiassa käydessämme ystäväperheeltämme valtavan määrän mausteita. Ensimmäinen tehtävämme oli aikoinaan ottaa selvää, mitä missäkin pussissa ja purkissa oli, sillä kaikissa ei ollut englanninkielistä tekstiä. Jo tämä tehtävä oli melkoinen, mutta tuli tehtyä. Sen jälkeen on ollut lähinnä reseptien etsimistä, mitä maustetta mihinkin voisi käyttää.

Nyt päätimme järjestellä koko maustekaapin ja laittaa kaikki olemassa olevat mausteet sellaisiin purkkeihin, joista niitä tulisi enemmän käytettyä. Purkituksen jälkeen näytti aika pahalta, sillä pöytä oli aivan täynnä. 

Maustekaappina meillä on vanha renginkaappi, jonka edellinen asukas on maalannut. Vuosiluku varmaan pitää paikkansa, sillä sisäpuolelta työn jälki on aikakautensa mukaista. Tosin sisäpuolikin on maalattu, joten aivan alkuperäiskuntoinen kaappi ei ole. Lusikanpaikat siellä kuitenkin on vielä paikoillaan. Nyt siivosimme sen kunnolla ja laitoimme paremmat hyllyt. Ohuet vanerilevyt eivät kestäneet minkään painoa, joten vaihdoimme ne vähän paksumpiin. Laitoimme myös hyllypaperit.

Ylimmälle pienelle hyllylle laitoimme kaikki ylimääräiset suolat ja niiden eteen rivin isoja purkkeja (720 ml). Seuraavalle hyllylle laitoimme kaksi riviä isoja purkkeja.

Kolmannelle hyllylle laitoimme kahdeksan keskikokoista purkkia (350 ml). Niiden viereen laitoimme pienemmät maustepurkit ja äärimmäiseksi korin, jossa ovat suolasirottimet ja aivan pienet purkit. Alimmalle hyllylle laitoimme kolme riviä pienimpiä purkkeja (270 ml) ja viereen sinikantisia maustepurkkeja. Oikealla ovat maustemyllyt.

Isäntä arveli, että alahyllylle voisi tehdä pienen porrastuksen, jotta kaikkien mausteiden nimet näkyisivät suoraan. Ehkä se on tarpeellista, ettei kaikkia tarvitse siirrellä nähdäkseen, mitä missäkin on. Nyt pitäisi alkaa todella tehokäyttää kaikkia näitä, jotta eivät jää vain koristeeksi. Vaikka ei tämä yhtään silmiä häiritse enää. Toista oli, kun mausteet olivat sekalaisissa pakkauksissa konttuurin laatikossa.

Päärynöiden umpioiminen eli reksaus

Aunen päärynä tuottaa tänä vuonna jo oikein hyvän sadon, eikä kaikkea ehdi syömään heti. Niinpä vihdoin päätin kokeilla umpioimista eli reksausta. Itse reksauskattila oli niin hyvässä paikassa ylhäällä konttuurissa, etten millään siihen yltänyt, joten valitsin tavallisen korkean kattilan tähän ensimmäiseen päärynäerään.

Kuoritut päärynät halkaistaan ja siemenkodat poistetaan. Päärynät laitetaan odottamaan veteen, jossa on sitruunamehua estämässä tummentumista. Päärynät voi säilöä mehussa tai sokerivedessä. Tein mietoa sokeriliuosta kiehauttamalla vettä ja sokeria. Kun päärynät ovat kaikki valmiina, ne laitetaan purkkeihin niin, että ylös jää vähän tyhjää tilaa. Lämmin sokerivesi kaadetaan päälle samaan korkeuteen. Kannet laitetaan kiinni (ei liian tiukkaan) ja purkit laitetaan kiehuvaan veteen kattilaan.

 

Veden pitää ylittää kansien pinnat noin parilla sentillä. 20 minuutin päästä päärynät ovat valmiita ja ne otetaan pois kattilasta jäähtymään.

Lopulta tarkastetaan, että kannet ovat kuopalla. Vain kuopalla olevat kannet pitävät säilötyt tuotteet kunnossa. Jos sattuu niin, että joku kansista ei mene kuopalle, kannattaa käyttää tuotteet heti muutaman päivän sisällä.

Umpioiminen oli niin helppoa, että taidan kokeilla muitakin säilykkeitä. Kun Isäntä tuo seuraavat peuranlihat, kokeilemme tehdä niistä valmiskastikkeita ja -patoja.