Loman kunniaksi päätin ottaa yhden ison työn tehtäväksi. Käsityökamari on vielä raivaamatta ja olemme suunnitelleet sinne niitä hyllyjä, joita emme halunneetkaan kirjastoon. Mutta niiden väri oli ihan väärä, joten päätin maalata ne vaalean harmaiksi. Silloin ne kävisivät hyvin yläkerran väreihin. Sekoitin taas maalin itse vernissasta, pigmenteistä ja sikkatiivista (kovete).
Kaikkea hyvää
maanantai 22. helmikuuta 2021
Maalausta
tiistai 9. helmikuuta 2021
Tekstiilit työstettynä
Vihdoin saimme lajiteltua talomme kaikki tekstiilit. Nyt ne ovat nätisti laatikoissaan yläkerrassa. Alakerta vapautui taas normaaliin käyttöön. Paljon meni taas lahjoitukseen ja kaksi jätesäkillistä tuli jätettäkin. Vielä jäi sellaistakin tekstiiliä olemaan, joka on jollain tapaa viallista, mutta vielä johonkin kelpaavaa. Ne säästin, sillä suurelle osalle tulee käyttöä jo keväällä puutarhassa.
Salissakin tapahtui pieniä muutoksia. Lahjoitimme neljä tuolia pois ja veimme isot karmituolit ylös, sillä ne veivät liikaa tilaa. Pöytäkin pienennettiin yhden pykälän verran. Myös keinun vaihdoimme. Lähes ympäri keinuvat keinut ovat nyt yläaulassa ja neidonkamarin keinu on salissa.
perjantai 22. tammikuuta 2021
Seinähirret piiloon
Tänä vuonna on jo korkea aika tehdä keskeneräisiä projekteja valmiiksi. Aloitimme siis kaikkein pahiten kesken olevasta seinästä, joka on kirjastossa. Siellä vanha talon ulkoseinä harmaine hirsineen on ollut esillä jo useamman vuoden, mutta nyt päätimme piilottaa sen. Samalla piiloon menee myös osa vanhasta laajasta oviaukosta, jonka jo pienensimme aiemmin. Nyt pienennyksen jälketkin peittyvät lautojen alle.
torstai 31. joulukuuta 2020
Vuosi 2020 lopuillaan
Tämä vuosi on vihdoin saavuttanut viimeisen päivänsä. Uskoisin, että monelle muullekin vuosi on ollut raskas ja monin tavoin ikävä. Vuoteen on kuitenkin mahtunut enemmän hyviä päivä kuin huonoja. Kivimäessäkin on eletty monenlaisia aikoja. Jotain on tullut jopa tehdyksikin. Ja tässä on pieni kooste siitä, mitä Kivimäen vuosi 2020 on pitänyt sisällään.
Tammikuussa saimme saunaan padan ja aloimme rottien hävityksen ensin kaikenlaisilla loukuilla, lopuksi myrkyllä, sillä mikään muu ei niihin auttanut. Aloitimme myös systemaattisen tavarahävityksen, jolle ei vielä vuoden lopussakaan näy loppua. Kolmas hävityksen aihe oli ylimääräiset eläimet. Vuohia olikin melkoinen lauma, kun pieniä kilipukkeja syntyi niin paljon. Yhden kilin kanssa kävimme taas ilahduttamassa ikäihmisiä.
Helmikuussa kellokaappi sai koneistonsa, ostimme pianon ja hoidimme suurta vuohilaumaamme.
Maaliskuussa valmistimme havuhunajaa, siivosimme kasvihuonetta, lenkitimme vuohia ja katkoimme omenapuun.
Huhtikuussa jäin pakkolomalle, kanatarha valmistui, suuliremontti alkoi ja kunnostimme talon päädyssä olevan suihkulähteen.
keskiviikko 30. joulukuuta 2020
Komerokäytävä
tiistai 29. joulukuuta 2020
Yläsali eli aula
Ikkunasyvennys on saanut muotonsa ja tyylinsä, vaikka kaikki liinavaatteet eivät olekaan vielä laatikoissaan. Tänne ne ovat kuitenkin tulossa ja matot ovat tuosta vielä menossa omille paikoilleen. Sarvet löytyivät oikeanpuoleisesta komerosta ja sopivat tänne oikein hyvin.
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Takaisin yläkertaan
Joulua on valmisteltu myös Kivimäessä, vaikka ruoat odottavat vielä valmistustaan. Eniten ehkä ärsyttää tällä hetkellä se, että koko huusholli on edelleen aivan sekaisin. Mutta ehkä nyt jouluna ehdimme hieman järjestellä edelliset tavarat kuntoon, sillä joulun jälkeen jatkamme innokkaan pikkuapulaisen kanssa yläkertaa.
Suunnitelmissa oli myös vaihtaa värimaailma vaaleampaan, sillä tummat seinät ja katto yhdistettynä pieneen ikkunaan tekee tästä tilasta todella pimeän myös päivällä. Totesimme kuitenkin, että tähän siivoukseen emme vielä yhdistä maalausta. Ehkä maalaamme joskus myöhemmin.














































