Punamultaa rakennuksiin

Tällä viikolla on taas ollut aika maalata ulkorakennuksia. Sitä varten Isäntä sai keittää 60 litraa maalia.

Keskiviikkona maalasimme porukalla ison kasan paneeleja, joista rakentuu myöhemmin navetan pääty.

Lantalassa on hyvä kuivattaa, kun on niin valtavasti tyhjää tilaa. Punamullalla on helppo maalata, sillä se levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti.

Tänään maalasimme Isännän kanssa autotallin. Isäntä sai kiivetä korkeammalle ja minä maalasin maassa seisoen kauniissa ja lämpimässä auringonpaisteessa.

Illan tullen autotalli alkoi jo olla toisen näköinen, vaikka vasta kaksi seinää on maalattuna. Isännällä oli paljon kovempi työ, sillä päädyssä oli tuota korkeaa aluetta niin paljon. Maalasin vähän irtolautoja ja rimoja hyvitykseksi. Ovet on tehtävä vielä uusiksi, sillä ne ovat jo kovin kärsineet.

Kuin pieru Saharaan

Elämä on täynnä mysteerejä. Juuri viikon sisään olemme päässeet todistamaan hyvin merkillistä tapausta, joka on kestänyt viikkokausia päättyen vasta nyt. Olemme innoissamme odottaneet Anelma-Unelman kilien syntymistä. Varhaisimman mahdollisen lasketun ajan mukaan kilien olisi pitänyt syntyä heinäkuun alussa. Seuraava mahdollinen aika olisi ollut kolme viikkoa siitä eteenpäin. Mutta Anskun vatsa vain kasvoi ja kasvoi, eikä kilejä kuulunut. Päivittäin kurkimme sen hännän alle etsien merkkejä turvotuksesta, joka kertoisi poikimisen olevan jo aivan lähellä. Mutta ei tullut turvotusta. Ei tullut mitään merkkejä. 

Viikko sitten näytti siltä, kuin vatsa olisi hieman pienempi. Arvelimme, että se liittyisi jotenkin poikimisen alkamiseen. Samoihin aikoihin Ansku alkoi huudella kulkien ympäri vuohelaa. Usein se pysähtyi Voiton karsinan eteen. Arvelimme sen etsivän parasta poikimispaikkaa. Mutta sitten tajusimme, että Anskulla onkin kiima, jonka vuoksi Voitto oli niin ihana. Ja vatsa hävisi muutamassa päivässä kokonaan.

Pari päivää sitten otimme Anskun lypsypöydälle lypsettäväksi. Neste oli jotain ihan muuta kuin maitoa. Eilen ei sitten enää mitään tullutkaan, joten kaikki merkit tiineydestä olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti koko juttu oli ollut valetiineys, vaikka todella toden tuntuinen. Mitä siellä Anskun vatsassa sitten oli koko sen ajan, kun se oli niin pullollaan sivuille? Ehkä se sitten oli vain iso pieru siellä pyörimässä.

Kanoilla ei mitään valetipuja ole ollut. Oikeita tipuja on tänä vuonna tullut luvattoman paljon kesäisille piilohautojille.

Pilkullinen kana ehti tehdä jo toisenkin poikueen. Ensimmäisen poikueen se jätti kanalan puolelle teinikanojen hoidettavaksi ja palasi Leifin seuraan vuohelaan hedelmällisin seurauksin.  

Huono puutarhuri

Jos olet ihmetellyt puutarhakirjoitusten vähäistä määrää tänä kesänä, paljastan karun totuuden: olen ollut erittäin huono puutarhuri. Suurin osa kukkapenkeistä on valtavien rikkaruohojen vallassa, sillä niitä ei ole kitketty kuin hätäisesti keväällä, jos edes sitäkään. Myöskään nurmikonhoitaja ei ole hoitanut tehtäväänsä kuin pari kertaa, joten meillä on vain valtaisaa kasviviidakkoa siellä täällä.

Viikonloppuna sain sentään vähän tehtyä, kun poistin talon päädyn penkistä kaikki pitkiksi kasvaneet rikkaruohot, jotka lähtivät kivasti juurineen ihan nätisti vetämällä. Isäntä kuskasi valtavia kottikärryllisiä kasvijätettä kompostin täytteeksi. Myös nurmikko sai käsittelyn talon ympäristössä.

Aittapihakin oli niin villiintynyt, että olisi ollut jo kohta viidakkoveitselle töitä. Kiskoimme Isännän kanssa valtavat rikkaruoho- ja angervokasvustot kukkapenkistä pois, jotta ne kauniimmat kukat pääsisivät esille. Sain vihdoin tehtyä myös puuttuvan pätkän kukkapenkiksi ja käytettyä alapihalla olleen kokoomamullan viime syksyltä.

Ennen kitkentää olin jo ottanut kuvan harkiten tarkentaen salkoruususta ja värimintusta, jotka kukkivat niin kauniisti vierekkäin. Nyt voi taas aittapihallakin käydä ilman valtavaa häpeäntunnetta, kun edes joku paikka on paremmassa kunnossa.

Uusia sähköjä

Kun autotalli muuttui  varsinaiseen käyttöönsä, oli tietysti palautettava sinne sähköt, jotta sitä voi käyttää normaalisti. Jopa ulkovalo palautettiin, mutta modernilla otteella, sillä tässä on valotolppien tapaan astronominen kellokytkin, joka sytyttää valon hämärän tullen. Ei siis tarvitse etsiä katkaisijaa mistään, kun valo on jo valmiina. Jo tämän valon saaminen helpottaa iltaisin kulkemista navetan ja autotallin läheisyydessä, kun näkee jo vähän pimeydessä. Kesän kääntyessä loppuaan kohti huomaa taas, ettei valoisuus ollutkaan pysyvä olotila, vaan syksyn pimeys on jo vaanimassa illan kulkureiteillä.

Kohta on jo aika, kun lypsyltä tullessa ei ilman otsalamppua pärjää, ellei missään ole valoa. Kuljen yleensä ulkokautta ja suljen vuohelan ulko-oven ja menen tarhan kautta tielle. Nyt valo pitää askeleeni tiellä, mikä on tietysti oikein hyvä ja turvallinen asia.

Autotallista tuli lähes häikäisevän kirkas valaistuksen myötä. Tässä tilassa ei ollut edes ikkunaa, joten  muutos on todella suuri. Tulevana talvena toinen autoista voi olla jo täällä ja toinen vieressä katoksessa lämmityksessä. Viime talvena erinäisiä sähköjohtoja risteili vielä pitkin pihaa.

Varaston puolelle laitettiin pyöreät kupuvalaisimet vanhojen aikojen tunnelmaan sopiviksi. Valaistusteho on silti moderni.

Verstaassa on tarpeeksi sähköä isommillekin laitteille, joita ennen sähköistettiin talon eteisen sähköistä. 

Verstaassa on myös uusia valoja, jotka pitävät koko tilan valaistuna. Isäntä on aika innoissaan tästä pitkään haaveillusta tilasta, josta vihdoin tuli totta.

Toinen valaistunut tila on vuohela. Täällä toimimme ennen vain yhdellä hämärällä valolla, joka vedettiin navetan eteisestä. Nyt koko tila on valaistu. Katossa on neljä plafondia, jotka antavat koko tilaan tasaisen valon.

Lypsypöydän yläpuolella on vielä tehovalo, joka auttaa myös sorkkien leikkaamisessa, kun sorkat ja sakset näkyvät. 

Tärkeimmät tilat ovat nyt valaistuja, mutta talossa olemme vielä jatkojohtojen varassa. Sielläkin alkaisi olla sähköistyksen aika, mutta emme ole vielä ehtineet etsiä sopivia johtoja, katkaisimia ja pistorasioita, jotka sopivat vanhan talon tyyliin. 

Kestotalouspyyhe

Yhtenä päivänä jäin miettimään, miten paljon turhaa paperia kuluu, kun joka kerta ottaa uuden arkin talouspaperirullasta ja heittää sen pienen pyyhkimisen jälkeen pois. Voisi kai tuon tehdä ekologisemminkin. Niinpä päädyin tekemään kestotalouspyyhkeitä, joita ei heitetä käytön jälkeen pois vaan pesuun, jonka jälkeen ne ovat taas käyttökelpoisia.

Sopivaa materiaalia sain, kun ompelin kolmesta pienestä lakanasta salin pöydälle valkoisen liinan. Hyvää vanhaa lakanakangasta jäi niin paljon, että sain 10 talouspyyhettä. Nämä ovat vain siksakilla huoliteltuja reunoistaan.

Koko on kohtuullisen reilu, mutta tässähän ei haittaa, vaikka osa jää pyyhkiessä käyttämättä. Ongelmana on vielä Isännän opettaminen näihin. Huomasin, että hän ei oikein uskalla vapaasti käyttää näitä, vaan oli hakenut vessapaperirullan johonkin pöydällä tapahtuneeseen pyyhkimistarpeeseen. Nämä kai ovat vähän liian hienoja sotkettaviksi.

Kesän liinavaatelajittelun seurauksena minulla oli iso korillinen kaikkea materiaalia huonompaan käyttöön, mutta lahjoitin ensimmäiselle tarvitsevalle ne. Epäilen, että löydän ainakin samankokoisen kasan huonoa tekstiiliä yläkerrasta. Hakija sai hyvät materiaalit auton vahaukseen ja minä väljemmät tilat. Molemmat voittivat. :)

Pikku-Helli

Tänään iltapäivällä Helli kotiutui meille. Matka meni surkeasti naukuen, mutta naukuminen loppui, kun pääsimme perille. Kyllä olikin jännittävää tulla ihan uuteen ja outoon paikkaan.

Aloitimme uuteen paikkaan tutustumisen makuukamarista, jonne laitoimme ruoan, maidon ja kissanvessan Hellille. Vihtorikin kävi nuuhkimassa ja nuolemassa pikkukissan. Helli taisi vähän pelätä vielä Vihtoria, mutta varmaan pelko haihtuu, sillä Vihtori ei tuntunut olevan ollenkaan pahoillaan pikkukissasta.

Pienten nokosten jälkeen oli aika ottaa tutustumisen kohteeksi lisäksi kirjasto ja sali. Siellä oli hyvää tilaa kunnon leikkituokiolle, kun jo alkoi paremmin uskaltaa olla rennosti.

Sitten uni taas vei voiton ja oli aika ottaa taas pienet nokoset. Onhan tämä ollutkin aika rankka päivä muuttoineen.

Puuvajasta puuvaja

Otsikko kuulostaa varsin omituiselta toistolta, mutta rakennus on ollut nimeltään koko ajan puuvaja, vaikka se ei ole ollut sitä toiminnaltaan. Puuvaja löytyi metsän keskeltä tontin rajalta harmaana ja synkkänä.

Ensimmäisenä syksynä menin vähän tutkimaan, mitä siellä mahtoi olla. Tavaraa olikin todella paljon, josta osa oli puista, mutta puuvajana tämä ei ollut toiminut, vaan romuvarastona.

Viime vuonna puuvaja sai jo uuden värin pintaansa ja muuttui kauniiksi pieneksi vajaksi, jossa edelleen oli valtava romumäärä. On siinä sivussa myös huussi, joka on toiminut oikein hyvin. Valoisaakin siellä on, sillä puuvaja oli varmaan ensimmäinen sähköistetty rakennus, kun jouduimme uudistamaan sähköntulon.

Nyt puuvaja on oikeasti puuvaja, sillä siellä on polttopuuta jo aika mukavasti.

Huussikin on vielä erittäin hyvin toimiva. Autotallin siivouksen yhteydessä löytyi kasa pieniä kukkatauluja, jotka pääsivät huussitaiteeksi.

Kesäkuussa pilkotut vaahteraklapit siirtyvät kärryllinen kerrallaan puuvajan täytteeksi. Ihan täysin kuivaa puu ei ole vielä, mutta ei sitä ensimmäisenä käytetäkään, sillä kuivuri on vuorossaan ensin. Niinpä näistä puista tuleekin hyvä uusi varasto, kun kuivuri on tyhjentymässä. 

Vaahteraklapia on tulossa lisääkin, sillä nyt se viimeinen puuntynkä on palasina. 

Eikä näkymässä ole mitään vikaa, vaikka vaahterat ovat vähentyneet. Silmä tottuu nopeasti muutoksiin.

Kaatopaikkakäyntiä on taas luvassa, kun se puuvajasta pihalle kannettu roina on lajiteltu. Suurempi osa taitaa mennä kaatopaikkakärryyn. Jokohan voisimme saada kanta-asiakasalennusta?