Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Ja taas pihaympyrästä

Pihaympyrää on taas vähän muokkailtu. Isäntä teki jossain vaiheessa kevättä ison kasan oksasilppua. Nyt laitoimme sitä niin monelle istutukselle kuin sitä riitti. Samalla korjailin vähän reunuksia ja tein myös tuohon etualalle reunat.


Muutama tiili vielä pitää hankkia jostain tuota oikeaa reunaa varten. Alue on nyt raivattu raivaussahalla kertaalleen ja vihreä materiaali puhallettu istutusalueille käytävältä. Näin kaukaa katsottuna näyttää aika hyvältä.


Koska kaikkea ei voi peittää, niin pitää korostaa. Säiliön alueen maisemointiin ajattelin tehdä pienen sora-alueen, johon upottaa muutaman kiven kaveriksi. Istutusalueille emme laita kangasta, mutta käytäville sellainen tulee, kuten myös tähän.


Reunuksen etureuna pitää vielä tasata samaan korkeuteen, mutta muuten alue saa olla tällainen karun hömelö kaikkine koristeineen. 


Kuunliljat näyttävät oikein pirteiltä oksasilppua vasten. Epäilen tosin, että silppu on muutaman päivän päästä roiskittu ympäriinsä, kun kanat tämän keksivät.


Jasmikkeet ja Minette-ruusu saivat oman alueensa. Käytimme sanomalehteä, jonka päälle oksasilppu lapioitiin. Ruusu kukkii oikein kauniisti ja tuoksuvasti.


Tammi, hortensiat ja alppiruusu saivat myös katteen. Hortensioiden lähellä olisi vielä hyvin tilaa istutuksille.


Kaikille istutuksille ei ollut vielä tarpeeksi materiaalia kattamiseen. Jossain vaiheessa pitää ottaa kunnon risusavotta, jotta istutusalueen saisi peitettyä. Jonkin verran pitäisi vielä tehdä kasvihankintojakin. Käytävä on työlistalla ensi viikon loppupuolella.

4 kommenttia:

  1. Pihaympyrä näyttää jo nyt niin hienolta. Iso pöllökoriste on kivan näköinen paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä alkaa näyttää jo kivalta. Arvelin siihen menevän paljon pidemmän ajan, mutta kyllä se alkaa jo muotoutua.

      Poista
  2. Tosi kivalta näyttää. Kate tuo paljon helpotusta rikkaruohoja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa alkoikin jo olla kasvustoa niin paljon, ettei pallotuijia enää näkynyt alta. Tosin niillä ei vielä ole katetta kuin kahdella, mutta sekin jo auttaa. Jossain vaiheessa olisi kiva kattaa myös jollain maanpeittokasveilla, mutta se tapahtuu varmaan jossain tulevaisuudessa.

      Poista