Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Syövästä saippuaan

Lääkäri soitti vihdoin. Sairastan neuroendokriinista syöpää, joka on pesiytynyt keuhkoihini. Suurin pallukka poistettiin oikeasta keuhkon alalohkosta kiilapoistolla tähystysleikkauksessa. Neuroendokriininen syöpä on hyvin kiltti ja maltillinen syöpä, johon vain erityisen harvoissa tapauksessa kuolee. Niinhän lääkäri minulle sanoikin heti leikkauksen jälkeen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, sillä missään ei ole etäpesäkkeitä, eikä imusolmukkeissa ole syöpää. Lopullisen päätöksen jatkohoidoista tekevät keuhkolääkärit palaverissaan, mutta asialla ei ole tällä hetkellä kiirettä. Palaan töihin ensi tiistaina.


Vuorenkilpiä on nyt istutettuna pihaympyrään, joka muuttui hyvin vihreäksi aivan varkain. Käytävää varten pitää vielä tilata kivituhkaa ja istutuksia pitää vielä suojata jollain. Jotkut porttipuut haluaisin vielä käytävän molemmille puolille.


Perunamaa oli kovin rikkaruohoinen, mutta pihapäivänä kitkimme alueen niin, että edes multa näkyi. Sitten isäntäkin jo suostui tulemaan perunamaalle, ja saimme lopulta perunat maahan.


Raparperiaika on parhaillaan. Meillä on nyt saavissa tulevan kauden mehut tekeytymässä. 


Tietysti raparperipaistosta pitää tehdä, myös raparperipiirakkaa. Pari naapuriakin on hakenut osansa, mutta edelleen riittää raparperia käyttöön. 


Meren henkäys -saippua oli päässyt kokonaan loppumaan. Oli siis ihan pakko tehdä uusi erä jo nyt, kun tuli muutaman saippuan tilaus.


Ja juuri sain muottiin laitettua palakäsivoiteita ruusun tuoksulla. Näitä on nyt myynnissä paikallisessa kukkakaupassakin.


Kylki on vielä kipeä, varsinkin kaikenlaisen fyysisen toiminnan jälkeen, mutta sekin varmaan jo pian häviää. Hengästyn myös aika äkkiä kaikessa tekemisessä, jos vauhtia on liikaa. On ehkä ihan hyvä opetella tekemään kaikkea maltillisella vauhdilla ja sopivalla kuormituksella.

8 kommenttia:

  1. Kannattaa ottaa maltilla. Hyviä uutisia sait, toivotaan, että syöpä pysyy kilttinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan olla armollinen itselleen. Onneksi tämä syöpä on levollista sorttia, ei ehkä ihan kantajaansa tule, mutta tässä tapauksessa ei haittaa yhtään.

      Poista
  2. Olipa hienoja uutisia syövästäsi ja varmasti myös valtava helpotus henkisesti.
    Mukavaa kesän jatkoa sinne teille. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vähän väsynyt ja alakuloinenkin alkuviikolla, mutta diagnoosin varmistuminen helpotti oloa todella paljon.

      Poista
  3. Tsemppiä toipumiseen! Mukavat touhut kauniissa ympäristössä varmasti helpottavat oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jo pihalle astuminen tuo hymyn huulille, vaikka kaikkialla onkin keskeneräisyyttä ja tekemistä. Hyvä diagnoosi toi ehkä siihen uutta toivoa.

      Poista
  4. Löysin tänään blogisi! Ihania puutarhapäivityksiä. Mukavaa, että sait hyviä uutisia kasvaimestasi. Minulla on myös Net-kasvain (paragangliooma) tai oikeastaan se leikattiin pois 2kk sitten vatsastani. Muita hoitoja ei ole toistaiseksi tarvittu. Mukavaa syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ettet tarvitse myöskään mitään hoitoja! Olemme päässeet aika helpolla molemmat. Mukavaa ja tervettä syksyä! :)

      Poista