Käsityökamarissa eli harrastehuoneessa on taas tapahtunut pientä edistystä. Viime viikonloppuna Apupojan kanssa järjestelimme lisää tavaroita. Kaivoimme kaikki lankakätköt, mitkä löysimme, etsimme kaikki loput kangasvarastot ja laitoimme niitä oikeille paikoilleen. Lopuksi toimme vielä pöydän ja kaksi tuolia valmiiksi.
Työtä hidasti kaikki muu, joka ei tuohn huoneeseen kuulu, kuten kirjat ja valokuvakansiot. Silti langat ovat nyt lähes kaikki lankahyllykössä. Yhden hyllyllisen ehdin jo ennen lahjoittamaan niitä lumppulankoja, joten tilaa oli vähän paremmin.
Jonkin verran laitoimme pienempiä lankakeriä tai kerimättömiä vyyhtejä laatikoihin, jotka ovat nyt ikkunan edessä. Näille voisi vielä tehdä matalan hyllykön. Alemmissa laatikoissa on Isännän ja minun vanhimpia tavaroita, joita ei parissa viime muutossa ole edes katsottu läpi. Varmasti siellä olisi paljonkin karsittavaa, vaikka varmaan mukavia muistoja herättäviä papereita ja tavaroita sieltä löytyisikin. Laatikoihin laitoimme myös pienimmät kangaspalaset, jotka säästimme.
Kankaat eivät ehkä ole parhaassa mahdollisessa järjestyksessä, mutta ainakin ne ovat nyt hyllyillä lukuunottamatta paria rullaa, jotka eivät millään mahtuneet edes tuonne hyllykön yläpuolelle. Tuossa on myös vähän pinkopahvia ja tasoitetapettiakin odottamassa käyttöä. Ehkä nekin voisi säilöä muualla. Kaappien ovet ovat vielä maalattava pariin kertaan, sillä olen maalannut vasta ulkopuolen kertaalleen.
Kaapissa on nyt askartelutavaraa, Isännän nahkatyökaluja ja materiaalia ja muita välineitä. Toisella seinustalla oleva lipasto on vielä aivan tyhjä, joten ihan hyvä tilanne täällä on, vaikka vieläkin paikat tursuavat tavaraa.
Seuraava operaatio tulee olemaan vanhojen kirjojen karsinta yläaulassa. Näiden tilalle voimme laittaa omat kirjamme, jolloin harrastehuoneen pahvilaatikkokasan saa kokonaan pois.
Loput tekstiilit on vielä käytävä läpi, jotta kaikki säilytettävät mahtuvat hyvin paikoilleen, eivätkä enää ole epämääräisinä kasoina kaikkialla.
Hirveä työ tuossa on, mutta ihanaa, että tavaraa saa järjestettyä paikoilleenkin! Elämä olisi kyllä yksinkertaisempaa, jos ei harrastaisi mitään sellaista, mikä vaatii tarvikkeita ;-)
VastaaPoistaKyllä tuossa todellakin on ollut kova työ saada jo tuohon kuntoon, mutta paremmalla puolella onneksi ollaan. On meillä vielä paljon tavaraa, mutta ehkä se vähitellen hupenee.
PoistaHuh mikä määrä kankaita ja lankaa, voisi sanoa, ettei tuota määrää ehdi yksi ihminen käyttää elinaikanaan. Mutta ihanaa kun on omasta takaa, ei tarvitse lähteä kauppaan kun jotain tarvitsee.
VastaaPoistaTodella ahkera pitäisi olla, jos kaiken tuon saisi hyödynnettyä elämänsä aikana. Mutta tosiaan, on kiva, kun on kangaskauppa ihan käden ulottuvilla.
PoistaNiin se vaan teillä jatkuu tilojen tyhjentäminen ja järjestäminen, mutta eipä tuollaisessa talossa muuta mahdollisuutta ole saada tiloja edes suunnilleen normaaleiksi. Ei muuta kuin aikaa ja voimia jatkoon!
VastaaPoistaTuota järjestelyä ja karsimista riittää kaiken muun työn ohella vielä pitkäksi aikaa. Onpahan ainakin tekemistä kaikkiin toimettomiin hetkiin, joita tuntuu olevan aivan liian vähän.
Poista