Jotta mustikkatarhasta tulisi helppokäyttöinen, siihen pitäisi saada ovet. Isäntä teki ne laudasta ja minkkiverkosta oikein tukeviksi ja toimiviksi.
Molemmille käytäville on oma ovensa.
Kävin maalaamassa myös nuo ovet vihreäksi.
Pystylautoja menee aivan valtavasti tuohon tarhaan, mutta maalattava on, lauta kerrallaan ensin toinen puoli ja myöhemmin toinen.
Seuraavaksi piti jo alkaa lyödä ensimmäistä erää lautoja paikoilleen. Nyt aita alkoi näyttää jo aidalta.
Keksin, että olisi kiva, jos aidoissa olisi jotain koristetta siellä täällä. Päädyimme kissoihin tilan historian vuoksi, sekä ajatuksella, että kissat karkottaisivat myös lintuja. Isäntä antoi tehtävän minulle, kun näki ensimmäisen maalaamani kissan. En ihan heti suostu noin isoon urakkaan, mutta tulipa tehtyä.
Loputkin laudat oli aika naputella paikoilleen. Myös kissat pääsivät jo paikoilleen, vaikka maalit eivät aivan kuivia vielä olekaan.
Vasemmalle tuli punakeltaraitainen kissa, sillä se on lähinnä leikkimökkiä. Ehkä mökki pysyy nyt keltaisena, että sopii tuon kissan kanssa. Seuraava kissa muistuttaa Helliä.
Keskelle pääsi eniten Vihtoria muistuttava kissa.
Oikealla ovat raidallinen ja mustavalkoinen kissa. Kaukaa näitä ei erota, mutta läheltä näkyvät aika hyvin. Silloin tilanne on varsin hyvä.
Ensimmäinen satokin on poimittuna. Osan laitoin pakkaseen ja nämä pääsivät jogurttirahkan joukkoon. Oikein hyviä olivat.
Voi miten hieno tuli mustikkatarhasta. Oikea ilo silmälle. Entäs nuo maalaamasi kissat....niin söpöjä.
VastaaPoistaTuohon aitaväriin en ole ihan tyytyväinen, siitä tuli liian sinertävä. Mutta muuten ihan kelvollinen. :)
PoistaUpeat kissat, olet taitava maalaaja!
VastaaPoistaKiitos! En tiennyt osaavani. Olen aina pitänyt itseäni huonona piirtäjänä. :)
PoistaVoi hyvänen aika, kun olet taitava maalaamaan kissoja! Aivan ihania, ja Vihtorin tunnisti kyllä heti <3
VastaaPoistaHieno tarha, tuolla saavat mustikat kasvaa rauhassa.
Kiitos! Eiköhän tuo tuota mustikoita nyt vuosittain. Tänäkään vuonna emme ehtineet saada kirsikoita. Mitähän niille keksisi? :)
PoistaOlet tosi taitava maalaaja blogiasi ilo lukea
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTodella taitavasti maalattu😊superhieno!
VastaaPoistaWau, tosi hienoja kissoja. Luulin että olet ostanut kuvat. Taas ihan uusi hieno taito joka on ollut täällä sivustoilla ihan piilossa.
VastaaPoistaEn minäkään ole tällaisesta taidosta mitään tiennyt. Mutta kokeilin uhkarohkeuttani maalaamista. :)
PoistaOlet kyllä oikea taiteilija, niin nättejä kissoja.
VastaaPoistaKiitos! Näitä oli kiva tehdä. :)
Poista