Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Kevätvauvoja

Eilen saimme viisi pienokaista lisää Kivimäkeen, kun Helli sai pentuja. Näillä seuduilla ei ole leikkaamattomia kollikissoja, joten näytti jo pahasti siltä, että meille ei pentuja tule millään keinolla. Mutta sitten yritimme muutaman kerran ystäväni leikkaamattoman kissan kanssa treffejä, mutta nekin olivat joka kerta epäonniset. Mutta nyt vihdoin tapahtui jotain.


Ensimmäiset kaksi pentua ovat perineet emonsa ulkonäön, vaikka ovat uroksia. Pieniä ja rumiahan ne ovat vielä tässä vaiheessa, mutta näistä pojista tulee vielä valtavan kauniita kissoja. Toinen on jo varattu.


Kolme seuraavaa pentua olikin tyttöpentuja, joilla on kaikilla kilpikonnaväritys. Tytöissä oleva vaalea beige on juuri samaa sävyä kuin ystäväni kissassa, joten saattaa hyvinkin olla, että se on pentujen isä.


Pennut eivät juuri mitään muuta vielä tee kuin imevät maitoa, mutta parin viikon päästä alkaa tapahtua, kun silmät avautuvat. Helli hoitaa pienokaisiaan valtavan antaumuksellisesti. Ensimmäisen vuorokauden se vietti pelkästään pentulaatikossa ja olisi varmaan ollut syömättäkin, ellen olisi tarjoillut ruokakulhoa aivan nenän eteen. 

10 kommenttia:

  1. Ihan parasta, ainoa kerta kun olen soittanut töihin että olen sairaana vaikken ollutkaan oli silloin kun kissamme synnytti suloiset pentunsa. Olihan se oltava kätilönä mukana vaikkei se apua kaivannutkaan. Meilläkin piti emolle kantaa ruoka ja juoma sinne pentujen laatikkoon, ja voi että kun hän ensimmäisen kerran lähti pesästä. Kiipesi vain lipaston päälle ja sieltä seurasi tarkkana miten lapsosensa hetken pärjäävät ilman hänen lämpöään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin piti hommata hetkeksi sijainen, että sain katsoa koko synnytyksen loppuun asti. Muutenkin näitä on nyt niin mukava seurata, vaikka muuta ei näykään kuin möyrimistä ja imemistä. :)

      Poista
  2. Voi suloisuus, onnea teille ja vallankin Hellille. Tuo on ihanaa seurattavaa kun pennut kehittyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä olemme odottaneet niin kauan, että olemme kaikki aivan onnesta soikeina. :)

      Poista
  3. Voi, ihanaa, onnittelut emolle ja ihmisperheelle! Kauniitahan ne jo ovat, tai kauneus on katsojan silmässä ;-) Ihanan värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ovathan ne oikein suloisia kontiaisen näköisiä möngertäjiä jo nyt. :)

      Poista
  4. Onnittelut uusista pienistä vauvoista. Kissanpennut ovat suloisia vaikka omia sanoimme välillä rotanpoikasiksi. Tuli pieni pentukuume videoiden myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri tuollaisia rotanpoikasia ne ovat vielä, mutta silti niin ihania. :)

      Poista