Vuosikertalantaa on ollut vielä navetan lisäsiivessä. Pohjimmaisena on ollut taas siansontaa, haisevaa ja tinttaista mustaa mönjää. Nyt olemme siivonneet talkoolaisten kanssa tulevan lampolan aluetta, jossa tilanne on ollut pahin.
Lantaa on kärrätty kottikärryillä ulos tarhaan. Siitä sen matka jatkuu lannoitteeksi ympäri tilaa.
Tänään tila tuli vihdoin tyhjäksi. Myös tuo syvennysosa saatiin tyhjennettyä aivan reunoja myöten.
Syvennyksessä on ovi lantalaan, joka on nyt pitkän puun varastona vielä toistaiseksi.
Vastapäätä on ovi navetan eteiseen. Näiden ovien sijainnin vuoksi tämä tulee olemaan hyvä paikka lampaille. Ainoastaan heinäluukku puuttuu katosta, mutta se näyttäisi olevan varsin helposti järjestettävissä.
Lantakasa peittää yhden osan lammastarhaa vielä toistaiseksi. Pian tämäkin tästä hupenee, kunhan sitä on kärrätty kasvimaalle ja mustikkamaalle.
Hetken ulkona kuivuttuaan se on paljon helpommin lapioitavissa ja kärrättävissä. Eiköhän tuosta riitä kasvuvoimaa taimelle jos toisellekin.
On siellä ollut karmeat olot eläimilläkin. Olette kyllä hurjan kovan homman ottaneet ja jaksaneet tehdä. Hyvä te! Ja sitten mieluusti näkisin myös päivityksiä kisuista, ne on niin suloisia!
VastaaPoistaEipä tarvitse pitkälle lähteä harrastamaan, kun tekemistä riittää aina vaan omilla nurkilla. Kisut alkavat olla jo kuvauksellisempia, lupaan tehdä jutun. :)
PoistaHienoa saada lannoitetta omasta takaa.
VastaaPoistaOn se hienoa, mutta on sitä aivan valtavasti. :)
PoistaHyvät määrät omaa kasvuvoimaa! Aikamoisen homman olette talkoolaisten kanssa tehneet, melkoinen kärräys.
VastaaPoistaKyllä tuon talikoimisen ja kärräämisen tunsi kropassaankin. Tuolla määrällä lannoittaa isommankin alueen. :)
Poista