Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 25. kesäkuuta 2020

Kesäkiireitä

Kesä on maatilojen kiireisintä aikaa. Kun toiset loikoilevat rannoilla helteissä, maatiloilla riittää sillekin ajalle tekemistä yllin kyllin. Joskus tuntuu, että jopa liikaakin. Onkohan kaikki ihan tarpeellista? Pääsisi niin paljon helpommalla, jos ei olisi eläimiä hoidettavanaan. Tai jos lämmittäisi jollain muulla kuin puulla.

Kun raparperit ovat paremmassa tallessa, on aika kerätä lehtikerppuja vuohille. Kerppuja alkaa nyt olla tarpeeksi näille neljälle vuohelle. Nyt pidämme visusti määrää pienenä, emmekä ota enempää sarvipäitä.


Sarvipäät tarvitsevat myös heinää. Nyt on valtavan hyvä heinäaika, sillä poutaa on ollut monta päivää lämmön kera. Niinpä meidänkin heinät saa tänä vuonna suoraan pellosta ylisille ilman seivästystä. Huomenna on heinäpäivä, johon toivomme osallistujia mukaan.


Jotta tarkenemme talvella, tarvitsemme myös paljon polttopuuta. Sen tekoa onkin vuorossa heinänteon jälkeen. Iso kasa odottaa käsittelyä kuivurin luona.


Jonkin verran kuivurissa on jo valmiina, mutta vielä mahtuu paljon klapeja täyttämään tätä tilaa. Viime vuonna tehdyt puuvajan klapit ovat vielä käyttämättä, joten niistä varmaan pääsemme aloittamaan, kun syksy saapuu.


Kohta ovatkin jo sadonkorjuukiireet tulossa. Sitä ennen pitäisi saada nämä työt tehtyä. Eikö maalaiselämä kuulostakin valtavan ihanalta idylliltä? :D 

Saattaa olla, että tämän kirjoituksen pessimistiseen ja kyyniseen vivahteeseen vaikuttaa se, että Isännän reisiluu ei ollut vielä luutunut, ja hän saa kulkea keppeineen varaamatta ainakin heinäkuun loppuun, ellei vielä pidempäänkin.

6 kommenttia:

  1. Hehe, kyyninen realismi on ihan hyvä tulokulma välillä. Perinteiset maatilan työt pitää vain tehdä, jos ne on ottanut tehdäkseen. Mutta on se varmasti palkitsevaakin, kun saa hommat hoidettua, ja eipähän käy aika pitkäksi. Muistan, miten meillä aikanaan kerättiin itse lemmikkikanin talviheinät ja kerput, ja jo siinä riitti hikistä työtä, vaikka kyseessä oli vain pieni kani. :D

    Mukavaa keskikesää ja paranemista isännälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, työt on tehtävä silloin, kun ne tulevat ajankohtaiseksi. Heinänkorjuukin on täysin ilmoista kiinni, milloin on tehtävä. :)

      Poista
  2. Tsemppiä talon töihin, hyvä kun saatte apulaisia paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman apulaisia tästä ei tänä kesänä tulisi mitään. :)

      Poista
  3. Niinpä, ei oo eikä tuu vappaa-ajan ongelmia.☺

    VastaaPoista