Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pihahommia

Varjolevähtämö on taas hieman valmiimpi. Vasen laita on koko pituudessaan, kun viimeinen tolppa on paikoillaan.


Viimeisessä välikössä ei ole tuota välikehikkoa, sillä niitä ei ollut tarpeeksi. 


Maalasin pystypuut pellavaöljymaalilla mustiksi. Nyt kehikko on vähän yhtenäisemmän näköinen.


Aitan polulle on laitettu uusi kerros oksasilppua. Oksasilppu on pitänyt hyvin polun kasvittomana.


Pihalta on taas kerätty iso kasa risuja silputtavaksi. 


Lisää risuja tulee marjatarhasta, sillä vihdoin leikkasin marjapensaiden kuivat oksat pois.


Pahimmasta pensaasta tuli ihan reilusti oksia, mutta siistiytyi puskakin ihan kunnolla. Marjatarhasta puuttuvat vielä mustikat ja karviaiset. Kevät tuntuu menevän niin vauhdilla, etten ole ollenkaan varma, ehtiikö niitä siirtää taaskaan ennen syksyä.


Toiset ottavat pihahommat hieman rauhallisemmin ja pysyttelevät päiväunilla.


Isäntä on ollut keittelemässä maalia monta tuntia etupihalla. Kohta varmaan alkaa olla sielläkin valmista.

2 kommenttia:

  1. Silputtavia oksia tulee uskomaton määrä, onneksi ne voi hyödyntää puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silpulle on kyllä käyttöä monessa paikassa. Silppuaminen on mukavaa ja rentoa hommaa. :)

      Poista