Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 5. joulukuuta 2016

Makuukamarin remontti osa 2

Riemusta huutaen (edelleen kähisten) voin kertoa, että kaksi seinää on pohjustettuna. Pinkopahvilla on päällystetty kirjaston ja makuukamarin väliseinä oven päällisestä alkaen.


Jätimme alle hirttä vasten olleen vanhan paperin. On edes jotain kerroksellisuutta olemassa, kun muuten joudumme uusimaan kaiken mahdollisen. Pinkopahvi asettui oikein kauniisti pinkeäksi pinnaksi. Ylös on laitettava vielä paperilista. Emme irrottaneet ollenkaan kattolistoja, vaan tapetoimme siististi listan alle. Jos ei mene siististi, voimme lisätä päälle pienen boordin.


Nurkkakin asettui siististi, vaikka tässä tulee kahden erilaisen pinnan risteys. Vasemmalla on makulatuuria huokolevyn päällä. Huokolevyjä emme lähteneet vaihtamaan, sillä ne näyttivät valtavan hyviltä edelleen.


Päätyseinä on paperoituna. Kuvasta huomaa hyvin vanhan talon kiharat seinät. Nurkka aaltoilee kivasti. Siihen on oikein hauska laittaa tapettia suoraan.


Paperointi yltää hieman päätynurkan yli tällä hetkellä. 


Kaksi seinää on vielä tekemättä, mutta ehkäpä ensi viikonloppuna alkaa olla seinien pohjatyöt valmiina.

8 kommenttia:

  1. Vanhat seinät ovatkin "kivoja" jos yrittää laitta esim. keittiökaappeja..:D mutta on ne vaan muuten niin ihanat!
    Hyvää itsenäisyyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vanhoja seiniä kannata edes suoristaa, ovat kauniita sellaisinaan. :)

      Poista
  2. Kyllä pinkopahvi on kiva materiaali kun nopeasti saa hienot sileät pinnat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Pinkopahvi on todella hyvä ja nopea pohjamateriaali seinille. :)

      Poista
  3. Vau, kunnioitettavasti etenee! Olenko kysynyt aiemmin (en muista) miltä vuodelta tuo teidän talo on? Ikkunoista kiinnoistuin, nimittäin meillä on samanlaiset ikkunat ja mietin niiden ajoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on vuodelta 1890, mutta tämä pääty on lisätty vasta 40-luvulla. Mielestäni todella hienosti on tehty silloin yhtenäisen näköiseksi, eikä modernisoitu koko taloa. :)

      Poista
  4. Ok kiitos tiedosta. Meidän talo on alunperin myös 1890-luvulta ja myöhempiä lisäyksiä on tehty sekä 20-luvulla että 40-luvulla. Nyt kun lähdemme kaiketi pian taloa kunnostamaan, on vähän päänvaivaa siinä, mitä aikakautta kunnioitetaan, jos jotain pitää uusia… Nuo teidän ikkunat eivät tosiaan edusta 40-lukua, jolloin jo funkis vallitsi, vaan juuri mukailevat alkuperäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin onkin helpompi miettiä, mitä aikakautta eniten haetaan, kun taloa on pidetty eniten rakennusaikansa kuosissa. :)

      Poista