Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kuule kellot, joulun kellot soivat

Nyt vihdoin olen ehtinyt valmistella joulua. Leivoin kaksi taatelikakkua erittäin hyvällä ohjeella. Sopivasti tuli vieraitakin illalla, niin pääsimme maistelemaan. 


En olekaan koskaan aiemmin leiponut taatelikakkua, mutta varmasti vastedes teen tällä reseptillä. 1 kkp taateleita, 2 kkp vettä ja 1 kkp sokeria keitetään massaksi, lisätään 200 g voita, annetaan jäähtyä, vatkataan joukkoon 2 kananmunaa, lisätään 2 kkp jauhoja, joihin on sekoitettu 1 tl leivinjauhetta sekä 1 tl soodaa. 


Nyt ovat valmiina myös joulun makeiset. Nämä ovat yksinkertaisuudessaan aivan vastustamattomia. Aineksina on vain kondensoitu maito, suklaa ja hippunen voita, jotka sekoitetaan ja sulatetaan yhtenäiseksi massaksi.


Kun massa on jähmettynyt, se leikataan kuutioiksi.


Mutta kelloista pitikin otsikon mukaan kirjoittaa. Vihdoin saimme seinälle aikoinaan torilta ostamamme kellon. Se on huollettu ja käy taas aikansa. Pitäähän tuvassa toki olla kello.


Tikitys ei kuulu tuvasta kamariin, mutta lyönnit kuuluvat.


Onneksi lyöntiääni on sopivan heleä ja nopea, joten ainakaan viime yönä emme kaikkiin lyönteihin heränneet.

7 kommenttia:

  1. Minä kokeilin tehdä kondensoidusta maidosta fudgea mutta toista taisin keittää liikaa, ei kovettunut, tai sitten suklaata oli liian vähän. Mutta toinen erä onnistui paremmin kuin hyvin.
    Rauhaisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus pelastanut liikaa keitetyn siten, että olen keittänyt sen sitkeäksi toffeeksi. Siitäkin tulee hyvää.

      Poista
  2. Kaunis kello ja hyvännäköinen taatelikakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kello on kaunis ja hyvän kuuloinen. Taatelikakku on hyvää, maistui vieraillekin hyvin. :)

      Poista
  3. Voi, tutun näköinen kello lapsuudestani! Ja mahtavia jouluherkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo ihmettelinkin, eikö kellään ole tällaista kelloa ollut aikoinaan. :) Nyt alkavat laatikotkin olla tehtynä, kohta saa vain olla öllöttää ja nauttia joulusta.

      Poista
  4. Oi kuinka kaunisääninen kello, meillä on käkikello seinällä. Itse enää harvoin huomaankaan kun se kukkuu, vieraat ja vallankin lapsi sellaiset huomaavat sen. Ihana lukea näitä tarinoitasi. Olet kyllä taitava kirjoittaja. Voisin ostaa talon tarinan kirjanakin, jos joskus innostut kokoamaan sellaisen.

    VastaaPoista