Joulukuu on alkanut kirjaston purkuhommilla. Kirjat on kaikki laitettu laatikoihin, mutta laatikot ovat yhä kirjastossa. Niinpä tila näyttää aika ahtaalta.
Seuraavaksi lähtivät vaakahyllyt. Niissä ei ollutkaan mitään ihmeellistä, sen kun nosti pois vaan.
Vasemmalla taas purku ei ollutkaan niin yksinkertaista, sillä kirjahyllyä pitävät koossa vaijerit, jotka ovat mutterilla kiinni. Eikä minulla ollut työkaluja, joten jätin suosiolla seuraavaan päivään. Isäntä saa antaa minulle oikeat työkalut, niin työ sujuu taas helpommin.
Katon harmautta ihmettelin jo aiemmin, mutta nythän sen syy selvisi. Jos katsot tarkkaan, huomaat, että katossa onkin maalinjäämiä. Katto on ollut maalattu jossain vaiheessa ja maali poistettu myöhemmin. Pitääkin miettiä, millä katon saisi kokonaan vanhoista maaleista puhtaaksi ennen uutta käsittelyä.
Keräsin pois muitakin tavaroita seiniltä. Kirjastossa on valtavan kauniit kynttilälampetit, joista tämä kuva antaa pienen näytteen. Kuva oli ihan vahingonlaukaisu, mutta aika hyvä sellainen.
Odotan innolla, että kirjasto joskus valmistuu. Tulen tarvitsemaan sitä tulevassa työssäni päivittäin. Työni alkaa virallisesti vuoden alusta, mutta jo nyt olen oikeastaan päivittäin ollut opettelemassa sitä.
Kaunis lampetti vaikka siitä näkyy vain osa. Onnittelut uudesta työpaikasta!
VastaaPoistaKiitos! Lampetit ovat todella kauniit. Toinen niistä on hieman rikki, mutta kyllä sen saa vielä korjattua.
PoistaJotenkin jännä että katto on jätetty tuollaiseksi. Oikeilla keinoilla sen saa kai puhtaaksi. Kiva kun aurinkokin on paistanut.
VastaaPoistaKai ne viimeiset hinkkaamiset ovat olleet liikaa. Jos katto on lakattu, on sen puhdistaminen vieläkin vaikeampaa nyt. Kyllä mukavasti paistoi aurinkokin välillä.
PoistaKaton maalauksen poistajalla on tainnut puhti loppua..:)
VastaaPoistaOn tainnut olla kovin työlästä puuhaa. :D
Poista