Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 22. toukokuuta 2023

Kevään viimeinen roskapostaus

Ajattelimme, että olisi helppo ja nopea työ poistaa muovit tuosta viimeisestä kasvihuoneenraadosta, mutta eipä ollutkaan. Vaikka näytti siltä, että muovia on vain yksi kerros siististi reunassa, ja sen saisi ihan kevyesti repimällä poistettua, tilanne oli ihan jotain muuta.


Ensimmäisenä kerroksena oli tuo läpikuultava vaalea muovi, joka olikin suuremmalta osalta maan sisässä. Sen alta löytyi kerros jäte- ja multasäkkejä. Tämän kerroksen alla oli sitä toiselta puolelta valkoista, toiselta mustaa, muovia. Sen alla oli vielä pari kerrosta mustaa muovia. 


Tarkoitus oli saada kaikki reunat muovittomiksi iltapäivän aikana, mutta työ oli niin raskasta, ettemme ehtineet poistaa kuin toisen reunan. Saimme kuitenkin aika paljon muovia pois myös sisäosista, sillä sielläkin maan pinta on katettu muovilla.


Totesimme, että tältä keväältä saa riittää tämä työ, sillä muutakin työtä pitää ehtiä tekemään. Nuo jäljellä olevat muovit kyllä pysyvät aivan varmasti odottamassa seuraavaa roskasiivousta. Eihän tämän lajin työ lopu täällä aivan nopeasti. Saimme kyllä melkoisen määrän roskaa kerättyä. Konttikin tuli lähes täyteen. Tietysti siinä vaiheessa taas harmittaa, kun kaiken tämän joutuu maksamaan, mutta sille nyt ei voi mitään. Nämäkin roskat menevät lämpölaitokselle energiaksi.


Kiviä oli ilmestynyt taas yksi kasallinen. Katselen vähän huolestuen tuota kivien määrää, sillä jollain ne pitää vielä peittääkin. Siihen tarvitaankin aika paljon hyvää maata, että jotain saa tuohon vielä kasvamaan. Puutarhavadelmat jäivät nyt alle, mutta sillekään ei voi enää mitään.


Iltaisin teemme aina mukavia lenkkejä lampaiden ja kissojen kanssa. Lampaita kiinnostaa ruoho (aina aitauksen ulkopuolella on parempaa) ja kissat seuraavat meitä ja lampaita vuorotellen. Nyt onkin ihanan lämmintä ja leppoisaa.

8 kommenttia:

  1. Ette todellakaan pääse helpolla tuon muovin kanssa. Uskon kuitenkin teidän vievän lopulta voiton tuosta muovijätteestä.
    Onpa todella idyllinen tuo viimeinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan päästä helpolla, mutta pakkohan tuokin on tehdä. Onneksi on näitä mukavampiakin askareita, kuten lampaiden lenkittäminen. :)

      Poista
  2. Onneksi tuollaisen raatamisen jälkeen on viehättävä iltakävely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on paljon mukavampaa kulkea leppoisasti lampaiden kanssa ja nähdä kauniimpia asioita kuin nuo viheliäiset muovit. :)

      Poista
  3. Löysin tänne blogiisi navetan katon kunnostamispostausten kautta - itselläni olisi samanlainen tiilikattoinen vanha navetta (nyt jo vähän lahonneemmassa kunnossa) ja vau, kuinka hienon katon saittekaan aikaiseksi! Käytän blogittelun sijaan aktiivisemmin Instagramia, ja yritin etsiskellä, onko sinulla siellä tiliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole instatiliä. Pyrin pitämään tätä hengissä, sillä tähän saa helpommin tekstit ja kuvat vuoropuheluna. Kyllä vanhan ja huonokuntoisenkin navetan saa korjattua, kunhan katon laittaa kuntoon. :)

      Poista
  4. Valtava työ. ja onhan tuo muovikin joskus maksanut jotain ja nyt se maksaa viedä kaatopaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten valtavan työn edellinen asukas onkaan tehnyt kaiken muovittamisessa! Meille sitten jäikin tämä muovien poistaminen, mikä on myös aikamoinen urakka kovine jätemaksuineen. Ainakin nyt on taas yksi alue siivottu, vaikka ei vielä viimeinen. :)

      Poista