Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Kasvimaa valmiina

Tänä vuonna saimme vihdoin kaikki loputkin laatikot paikoilleen kasvimaalle. Viimeisiä ei enää maalattu, sillä aiemmat alkavat olla jo haalistuneita, eikä väriero ole enää suuri. Aiemmin laitetut laatikot alkavat olla vähitellen jo alaosistaan hapertuneita, joten uusiminen on lähivuosien tehtävä. Ehkä teemme uudet laatikot vanhojen ympärille, jolloin vanhat saa siististi pois.

Vihreät matalammat laatikot löytyivät eri puolista pihaa, mutta nyt ne ovat kulmalaatikoina lähinnä yrteille. Jokaisessa laatikossa kasvaa lipstikka ihan vain symmetrian vuoksi. Kulmat olivat vähän huonot, joten Isäntä tuki jokaisen kulman paremmin.


Matalien kulmalaatikoiden keskelle laitoimme ruusupavuille metallituet. Nyt kasvimaalla on myös kaksi vesitynnyriä, josta on helpompi kastella, sillä laatikot kuivuvat paljon helpommin kuin tasamaan kasvustot.


Tasamaan puolella kasvaa nyt hernettä, perunaa, porkkanaa, lanttua ja hamppua. En millään ehdi käyttää kaikkea hamppua kuiduksi, mutta se on valtavan hyvä rikkaruohojen hävittäjä useammaksi vuodeksi, joten halusin laittaa sitä oikeaan laitaan ihan rikkojen tuhoajaksi. Alla olevassa kuvassa ei ole vielä kurpitsalaatikot täytettyinä, mutta nyt niissä on kunnolla lantaa ja kurpitsat harsolla peitettyinä.


Ensimmäisinä vuosina kylvöt olivat lähinnä kokeilua ja erikoisuuksien etsimistä, mutta tänä vuonna halusimme panostaa ruokatuotantoon. Yllä mainittujen lisäksi meillä kasvaa myös sipulia, valkosipulia, maa-artisokkaa, rehujuuresta, sokerijuurikasta, pinaattia, mangoldia, salaatteja ja yrttejä. Pihatuvan ikkunaseinällä on vielä tomaatteja, paprikaa ja meloni.

2 kommenttia:

  1. Nyt on ruuan kasvatus arvossaan. Arvokasta viljelysmaata ei halua "tuhlata" kokeiluihin. peruskasveilla mennään meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on osoittanut, että kannattaa olla omaa tuotantoa tarpeeksi. :)

      Poista