Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kasvihuoneen kevätsiivous

Keväällä ensimmäisiä ulkotöitä on kasvihuoneen siivous. Samalla pitää katsoa mahdolliset vauriot rakenteissa. Tällä kertaa huomasimme, että pääty pitää korjata, sillä sen toinen puoli oli huonossa kunnossa ja ovikin irrallaan. 


Pellon puolella on taas muutama kaari uusittava, sillä niihin on tullut murtumia. Muovi on onneksi ehjä.


Helli tuli mukaan katsomaan tekemisiämme. Sillä tuntui olevan oikein mukavaa seurata, mitä kaikkea teimme.


Viiniköynnökset on leikattava alas vuosittain. Tuntuu joka kerta hurjalta leikata valtavat määrät versoja, mutta parempi sato tulee, kun uudet versot lähtevät alhaalta rungosta. On myös helpompi poimia rypäleitä, kun ne eivät ole ihan katonrajassa.


Myös boysenista lähtee valtavasti pois, sillä viimevuotiset marjoneet versot poistetaan alhaalta asti, jotta tänä vuonna tulisi satoa uusista versoista. Uudemmat versot sidotaan tukipuihin kiinni vaakasuoraan, jotta poiminta on helpompaa. Isäntä sai samalla mieluisen tehtävän polttaa kuivat risut ja vanhat versot. 


Seuraavaksi siirrymme haravointiin. Koko pinta pitää haravoida lehdistä, heinistä ja vanhoista rikkaruohoista. Matoilta harjataan vielä pienemmät roskat pois. Paljaita alueita pyrimme taas peittämään huonoilla matoilla. Nyt olikin pari isoa mattoa yläkerrasta valmiina palvelemaan viimeisenä tehtävänään täällä.
 

Taas kerran valoisa aika loppui, mutta niin loppuivat myös matot. Mutta hyvällä mallilla kasvihuone nyt on. Pitäisi vielä joku kerta laittaa se allas lopulliseen kuntoon, jotta sekin olisi viimeistelty ja toimiva sekä tietysti mahdollisimman kaunis.

4 kommenttia:

  1. Melkoinen homma teillä on tuon kokoisen kasvihuoneen ylläpidossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Välillä ärsyttää suuresti huomata, miten paljon vuosittain tuohon menee aikaa ja muovia. Mutta satoaikana on taas toiset tunnelmat. :)

      Poista
  2. Hyvää hyötykäyttöä vanhoille matoille. Mukavan suojainen paikka touhuilla kevään ensimmäisiä puutarhapuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tulee kevät aina ensimmäisenä, eikä tuule. Matot ovat todella hyvä keksintö tänne. Kesäkuumalla ei kovasti huvita tulla tänne kitkemään. :)

      Poista