Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Komerokäytävä

Komerokäytävä oli aivan piukassa tavaraa, lähinnä kaikkea roskaa ja ryönää. Eipä tullut otettua kuvaa alkutilanteesta, mutta ehkä onkin hyvä muistella vain siistimpiä aikakausia. Yläsalin siivous alkoikin tästä käytävästä, sen tyhjentämisestä ja puhdistamisesta. Käytävä koostuu tästä käytävästä, joka jatkuu ranskalaiseksi parvekkeeksi. Perällä on kaksi pientä komeroa ja oikealla edempänä yksi iso, jonka perällä on vielä puruvinttikomero. Vasemmalla on vielä vaalea kaappi, jossa on kaikkea mahdollista säilöön laitettua tavaraa.


Pariovet aukeavat sisään ja näkymä avautuu pihalle.


Siivouksen jälkeen käytävään tuotiin yksi vaaterekki, jossa on tällä hetkellä Isännän kausivaatetta ja laukkuja.


Oikealla oleva pikkukomero oli täynnä pahvilaatikoita, joissa oli hyvää ja huonoa tavaraa. Kaikki tavarat tyhjennettiin pois, jotta päästiin näkemään, millainen komero tämä on.


Täältä löytyy myös pieni salaovi.


Siivouksen jälkeen tänne laitettiin kahden sängyn rungot purettuina, vauvan pinnasänky myös purettuna ja irtotapetit. Tapetteja tänne tulee myöhemmin lisää, kun haemme varastot trenkituvan yläkerrasta.


Toisella puolella oleva pikkukomero on täynnä puisia hyllyjä ja naulakoita. Joukossa on myös vaalea kukkapöytä, jonka varmasti kaivan tuolta esiin jossain vaiheessa. Ennen katon pellitystä tuo reikä on johtanut vesiä sisään ja vuotanut myös eteisen seinän väliin. 


Tälle komerolle ei tehty tässä vaiheessa mitään. Reikä pitää korjata joskus ja tavaroista katsoa tarvittavat ja järjestellä uudelleen, mutta mitään akuuttia tarvetta ei sille ollut.


Iso vinttikomero on täynnä vanhoja tavaroita. Tämä ja sen perällä oleva komero ovat vielä siivoamatta, mutta olemme penkoneet sen verran, että suunnilleen tiedämme, mitä niissä on.


Vaaleassa kaapissa on joitain astioita, vanhoja paperinukkeja, pesuallas ja kannu ja paljon muuta mukavaa pengottavaa.


Komerokäytävä komeroineen on nyt kohtuullisessa kunnossa, eikä aiheuta enää stressiä. Vielä tuollakin on paljon tekemistä, mutta kaikkea ei tarvitse saada ihan heti tehtyä. 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä, muutaman päivän ajan olimme aamusta iltaan työn touhussa. Tosin Isäntä kävi välillä työssäkin lepäämässä. :)

      Poista
  2. Siitähän tuli hyvä! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista