Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Vuohelasta

Vuohien yhteiselo ei ole ihan toivotun harmonista vieläkään. Elli ja Frida kulkevat koko ajan kahdestaan. Elli antaa tulla kädenmitan päähän, nuuhkii jopa kättä, mutta Frida on todella arka, eikä sitä pääse lähestymään ilman herkkupalaa.


Ansku ja Tuuli viettävät aikaansa nykyään kahdestaan aidan toisella puolella. Niistä on tullut uusien vuohien myötä hyvin arkoja ja pelokkaita. Elli varsinkin on hyvin hallitseva, eivätkä Ansku ja Tuuli uskalla olla samassa tilassa. Lypsy pitää hoitaa navetan eteisessä, jonne nämä puikahtavat, kun tilanne on sopivan turvallinen. 


Voitolla taas on vähän tylsää, sillä morsiot eivät enää ole siitä niin kiinnostuneita. Voitto on silti todella hurmaava vuohiherra, joka pitää silittelystä ja paijailusta.


Luulenpa, että Elli ja Frida pääsevät uuteen kotiin keväällä, sillä nykyinen tilanne ei vaikuta kovin hyvältä. Elli ja Frida kesyyntyisivät varmaan paremmin, jos muita vuohia ei olisi. Onneksi tilat ovat niin isot, että vuohet voivat olla reilusti erillään talvellakin. Harmi, että yhtenäistä sopuisaa laumaa näistä ei tullutkaan.

6 kommenttia:

  1. Voi ei.
    Tuo olisi ollut niin kotoista ja mukavaa, mutta ei.
    Toivottavasti tilanteeseen löytyy hyvä jos mahdollista erinomainen ratkaisu ja lopputulos.
    Rapsutuksia kissoille ja kutuille näin etäältä antaen ja jouluisaa adventin rauhoittumista itse kullekin säädylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä todella toivottiin, mutta ei näytä yhteiselo onnistuvan. Rapsutellaan kaikki karvakaverit. :)

      Poista
  2. Ei se yhteiselo aina onnistu elämilläkään, eikä ihmisillä! Me jouduimme kerran palauttamaan yhden kesähoidokkikanan, kun alkoi niin määräillä muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se aina toivotusti mene eläimilläkään. Saa nähdä, miten Voiton työmatka vaikuttaa kuttujen käyttäytymiseen.

      Poista
  3. Voih, kurja juttu. Meillä on hieman samanlaisia probleemia vuohien kanssa. Nyt kun vihdoin syksyllä saimme Rebekka-kutulle seuraa, ei meno tunnu harmonisoituvan millään. Nuoremmat kutut tykkäävät härnätä vanhempaa Moonaa, ja vaikka tilanne on jo rauhoittunut alkutekijöistä ja Moona saa rauhoittua sisällä ollessaan omassa karsinassaan, niin silti aina mietin, noinkohan noista vielä täysin harmoninen ja sopuisa porukka tulee. Aika näyttää...

    Teidän Voitto on kyllä symppis näky, aivan hurmaava tuo sen frisyyri :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiton otsatukka on ihana! Kiva kuulla, ettei meidän vuohitilanne ole ainoa. Ehkä vaan kaikki eivät tule keskenään toimeen. Olisi hyvä saada eri karsinoita, jolloin tilanne paranisi, kun keskenään toimeen tulevat vuohet voisi laittaa samaan.

      Poista