Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kylvökatsaus

Kylvetyt tomaatit itivät erittäin hyvin. Paprikoista ainoastaan yksi lajike osoittautui itäväksi, mutta sitäkin vahvemmin. Niinpä oli tullut aika koulia pikkutaimet, sillä olin kylvänyt varmuudeksi useamman siemenen.


Vesimelonit, hunajamelonit ja tomaatit saivat siirtyä kylpyhuoneeseen jatkokasvatukseen. Tämä on ehkä jo tarpeeksi valoisa paikka. Paras olisi tietysti sali, mutta sinne ei voi remontin takia laittaa mitään ylimääräistä.


Rodo-atsaleakylvös on vielä aika hiljainen. Joitain turvonneita siemeniä on havaittavissa, mutta hitaasti näyttää mitään tapahtuvan. Odottelemme siis ihan rauhassa, mitä tulee tapahtumaan.


Uusina kylvöksinä laitoin meloninpunaista päivänsineä, kolmea eri samettikukkaa ja meloninpunaista idänunikkoa.


Salia tyhjentäessä löytyi edellisen asukkaan siemenpusseja. Hänellä on ollut vakaa aikomus perustaa kukkaniitty, johon on ollut valmiina neljä isoa siemenpussia. Yksi pussi oli syötäviä kukkia ja muutama pussi persiljaa.


Siemenlaatikko pullistelee, mutta nyt aika järkevästi on enemmän syötäviä kasveja (vasemmalla) kuin kukkia. Perennakylvöt pyrin ajoittamaan tällä kertaa kesälle, ettei tule niin suurta ruuhkaa kevään aikana näissä tiloissa.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivottavasti kuukauden päästä saa tomaatit ja paprikat viedä jo kasvihuoneeseen. :)

      Poista
  2. Kylvöt näyttävät hyviltä, eli kaunista kukintaa on tiedossa ensi kesänä.

    VastaaPoista
  3. Vesi- ja hunajamelonit kuulostavat jänniltä kasvatettavilta! Ovatko onnistuneet hyvin aiemmin? Vai laitoitko nyt vasta ensimmäistä kertaa? :)
    Ai että kun kutkuttaisi niin saada jo kasvihuone, taas tarttui inspis tätä lukiessa ja olisi ihana päästä kokeilemaan jo kaikkea tuollaista kasvaria vaativaa kasvatettavaa.. Onneksi sitä odotellessa saa lukea ja olla hengessä mukana näissä teidän muiden kasvatushommissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna taimiin iski joku tauti juuri ennen kuin ne olisi voinut viedä kasvihuoneeseen. Tänä vuonna on uusi yritys. Toivottavasti tänä vuonna on parempi onni näiden kanssa. :)

      Poista
  4. Minäki oon kerran saanu kasvatettua vesimelonin siemestä asti, jopa reilun nyrkin kokoseksi kunnes etana tuli ja söi sen 😁
    On sulla mukavat kylvökset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meloneilla ei oikein ole parhaat olosuhteet Suomessa, mutta sinnikkäästi on vain kokeiltava. :)

      Poista
  5. Iso valikoima siemeniä, miten niitä aina kertyykin :) Minullakin tarkoitus tuota melonia kokeilla. Yhden kerran testannut, mutta jotenkin mätäni kasvihuoneeseen eikä tullut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut, että minulla vain melonit kenkkuilevat. Taitaa olla todella vaikea kasvastettava. Olen kyllä kuullut, että jollain on onnistunut ihan sadoksi asti. Yritetään taas kerran. :)

      Poista