Tässä ensimmäisessä kuvassa asetelma on kuin meillä (meillä on paljon pienemmässä mittakaavassa). Punertavasta salista avautuu näkymä vihertävään kirjastoon. Tummat huonekalut ja sametti antavat arvokkuutta ja lämpöä.
Kuva Pinterestistä (Mark Twainin koti) |
Toinen kuva on tunnelmaltaan arkisempi, mutta myös suomalaisempi. Salin pöytä on lähellä ikkunaa, ja iso viherkasvi luo varjonsa istujille.
Kuva Pinterestistä |
Salissa on tietysti keinutuoli ja piano. Kasveilla on korkeajalkaisia kukkapöytiä.
Kuva Pinterestistä |
Salin ja kirjaston väliseen oviaukkoon tulevat kultanyöriset samettiverhot ja näkymässä on jotain samaa kuin tässä kuvassa.
Kuva Pinterestistä |
Kuva Pinterestistä |
Näillä seuraavilla elementeillä pyrimme luomaan tämän tunnelman. Tapetiksi tulee P&R:n Sametti, joka hohtaa kultaisena tietyistä kuvakulmista.
Matoiksi tulee aitoja villamattoja, joita olemme hankkineet matkan varrella huutokaupoista.
Hormipatteriston eteen tulee biedermeier-kalusto, joka tuli talon myötä. Myös tuo kattokruunu tulee saliin, kuten myös nuo peililampetit.
Parempien serviisien vitriini tulee lähelle kalustoa keittiön oven viereen.
Salissa ollut pöytä saa olla edelleen pöytänä, mutta pidämme sen pidennettynä. Tähän pöytään sopivia tuoleja meillä jo on, mutta kaikki vaativat varmaan jotain uutta päällistä. Kuvassa näkyvä keinutuoli on jo kirjastossa ja musta keinutuoli tulee saliin.
Pöydän päälle tulee tämä vanha lamppu, joka on ollut salin nurkassa.
Vanha taffelipiano tulee sohvapöytää vastapäätä olevaan nurkkaan, kuten muutkin soittimet.
Ja aikoinaan kunnostamamme vanha lady tulee ikkunan vasemmalle puolelle.
Ja kun sali on vihdoin valmis, nautimme kauniista ympäristöstä, kulttuuririennoista ja joutilaisuudesta.
Kuva Pinterestistä |
Oikeasti olemme remontin jälkeen jo niin vanhoja, että mukava koti-ilta vie voiton.
Kuva Pinterestistä |
Hieno suunnitelma ja loppuhuipentuma kruunasi kaiken 😄
VastaaPoistaLopputulos saattaa olla tuon viimeisen kuvan kaltainen. :D
PoistaAnkaran fiiniä, sanottais meilläpäin ;) Ja kappas, meillä olkkarissa on teidän piirongin sisar, aikoinaan Kokkolan kaupunginlääkärin avisjuunista isäni ostama musta kaunotar, jonka taannoin kunnostutimme. Tarinasi loppu on niin totta, ei pääty remppaajilla hommat, ei. Kun toinen pää on valmis, saa toisesta alkaa uudelleen. Vaan siinäpä se viehätys piileekin.
VastaaPoistaSalin pitää ollakin fiini, vaikka muut huoneet olisivat arkisia. Ei täällä valmista pääse tulemaan, kun projekti on niin valtava. Mutta on näitä mukava suunnitella ja tehdäkin. :)
PoistaOlipa upea postaus! Ja upea tulee teidänkin salista, sehän on selvä. Eikä siinä edes niin kauaa menekään, onhan tuo ahkeruus jo nähty! Sillä kun johonkin asiaan on suuri into, työ hoituu voimia säästämättä ja päiviä pidentämällä. Niin tuttua meillekin. Hyvää pääsiäistä teille!
VastaaPoistaKesällä viimeistään pitäisi salin olla kunnossa, jotta voi taas pitää juhlat. Ihan rauhallinen on tahti, mutta liika kiire on pahasta sekin. Hyvää pääsiäistä! :)
PoistaIhania kuvia! Jos joskus osutte Lahden lähellä olevaan Urajärven kartanoon Asikkalan Urajärvelle niin suosittelen käymään, siellä aitoa kuvista välittyvää tunnelmaa. Googlella voi löytyä kuvia ja joitain on blogissani.
VastaaPoistaKartanoista ja pappiloista pyrin ottamaan vähän mallia. Tämä meidän talomme on enemmän tyyliltään sellainen maalaispappila, jossa yksi huone on vähän prameampi. Katsonpa vielä noita Urajärven kartanon kuvia, siinä on hyvä esikuva meille. :)
PoistaHyvä kun on osviittaa mitä kohden mennä, selkeästi hieno kulttuuri-koti tulossa!
VastaaPoistaOikeastaan suunnitelmat ovat jo hyvin valmiit sisustusta myöten, mutta se suurin työ on vielä tekemättä. :D
PoistaHei! Voitit lipun Piha & Puutarha -messuille blogiarvonnassani. Ilmoitathan piakkoin osoitteesi minulle meilitse, niin pääsen postittamaan: joku.varpuslintu[ät]gmail.com
VastaaPoistaIhanaa, ihanaa! Kiitos ja kumarrus! :)
PoistaKyllä siitä tullee mukava oleskelupaikka kunhan saatte valamiiksi. Sittehän sitä joutaa olemaan jouten ku kaiken saa valamiiksi. :) * hih, joopa joo, aina omasa talosa on jotaki tekemistä*
VastaaPoistaValmiina sali varmaan on kaunis. Toivottavasti siitä ei tule liian ahdas noilla kalusteilla. Ei täällä koskaan tarvitse jouten olla, tekemistä riittää loputtomiin. :)
PoistaHienosti suunniteltu! Kivoja kuvia olet postaukseen löytänyt. Hyvää pääsiäistä!
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä! Suunnittelu vanhojen valokuvin pohjalta oli tosi hauskaa. :)
Poista