Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Lisää varjopenkkiä

Varjopenkissä kasvoi jo valmiiksi kuunliljaa, mutta ei suorassa rivissä. Siirsin kaksi tupasta reunaan, vaikka vielä en kaivanutkaan niille kuoppaa.


Kuunliljojen jälkeen kasvaa nyt sinivuokkoa, balkaninvuokkoa, kirjopikarililjaa ja niiden takana keijunkukkaa.


Sinivuokkoa on myös kiven juuressa pensaiden edessä muutama tupas.


Tarhavarjohiippa oli kärsinyt talvella, eivätkä sen lehdet ole tänä vuonna niin kauniit kuin ennen, mutta aika hyvät kukat siinä on siitä huolimatta.


Varjopenkkiin kuuluu myös tämä monttu, jonka ajattelin täyttää hieman tasaisemmaksi. Siihen tulevat kasvit ovat vielä mietinnän asteella.

4 kommenttia:

  1. Ihanan monenlaista kukkaa ja kasvia on penkissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä näitä kukkaistutuksia on vähän liikaakin, mutta yritän kovasti pärjätä näiden kanssa ja keskittää enemmän kokonaisuuksiksi. :)

      Poista
  2. Koska minut tunnet, niin uskallan ja kehtaan kirjoittaa, että on jo pääni sekaisin tuosta kukkien erilaisista nimistä, saatikka kuvista.
    Hyvällä omallatunnolla voin ihastella kauneutta, jota mun luantoni ei sisällä sen vertaa, että osaisin tuolla lailla kaunista saada aikaiseksi.
    Jaksamistanne ja kauneutta ihaillen täällä kolmen lavakauluksen puutarhassa kasvua odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan täällä on niin valtavasti erilaisia kasveja, että itselläkin menee pää pyörälle. Ja paljon on tullut ihan uusia tuttavuuksia, joiden nimet on pitänyt opetella. :)

      Poista