Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kasvimaalla

Keväällä on aivan valtavan paljon kaikkea tekemistä, varsinkin, kun kaikki tapahtuu nyt niin nopeasti. Mutta kylvettävähän on, jotta voi jotain korjata. Niinpä oli aika yhden pitkän työpäivän jälkeen mennä kasvimaalle.


Viime vuonna muutama laatikko jäi kesken, eikä vihreitä laatikoita ehditty kuin kokeilla paikoilleen. Vieläkin on neljä laatikkoa maalaamatta, mutta ainakin ne on jo hankittuna. Ensiksi alkoi laatikoiden mittaaminen ja täyttäminen.


Iltamyöhällä useampi siemenpussi oli jo tyhjä tai ainakin tyhjempi kuin ennen.


Kolme vihreää kulmalaatikkoa on nyt paikoillaan. Siinä yhdessä puuttuvassa kasvaa vielä mesimarja, mutta tulossa sekin on, kunhan mesimarjat kasvavat jossain muualla.


Jokaisen vihreän laatikon sisänurkassa kasvaa lipstikka. Niitä kasvoi useampi puska siinä varjopenkissä, joka minulla on vielä kesken. Muuten laatikoissa on hieman eri kasveja kasvamassa, lähinnä salaatteja, yrttejä ja kehäkukkia.


Päätimme tehdä kaksi uutta laatikkoa valmiiksi ja ne puuttuvat vasta sitten, kunhan ne on maalattu punaisiksi. Sitten alkaakin kasvimaa olla ihan valmis. Sen jälkeen pitäisi vielä siirtää raparperit ja tehdä mansikkamaa.


Kylvin perunaa, porkkanaa, lanttua, naurista, punajuurta, mustajuurta, lehtikaalia, ruusukaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, tilliä, persiljaa, basilikaa, salaatteja, iisoppia, kurkkuyrttiä ja ruohosipulia. On hyvin mahdollista, että unohdin mainita jonkun. Tolppien juureen laitoin ruusupapua. Olisipa hyvä, jos lähiaikoina tulisi sade, mutta taitaa jäädä ihan itse kasteltavaksi.

8 kommenttia:

  1. Samanlaisissa puuhissa täälläkin ollaan! Mutta on teillä kyllä valtavat tilukset, kiirettä pitää varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä millään kaikkia paikkoja ehdi käydä läpi keväällä, mutta jos edes jonkun kohdan saa kuntoon. :)

      Poista
  2. Upea laatikkomaa. Lipstikka on kova siementäjä, omani joudun katkomaan ennen kukintaa jottei lipstikan taimia ole joka puolella. Muuten oikein hyvä yrtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikka leviääkin ihan kiitettävästi, mutta laatikossa saa levitä. Eihän meillä noin suurelle määrälle ole tarvettakaan, mutta en raskinut heittää pois. :)

      Poista
  3. Luin viikonloppuna iltaisin tämän bloginalusta loppuun, eli tänne saakka.
    Jäin pysyväislukijaksi.
    Odotan innolla keittiön valmistumista ja näitä puutarhajuttuja.
    Myös eläinjutut on hyvä juttu :)
    Terkuin
    -mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Mari! Eiköhän näitä puutarhajuttuja ainakin tule lähiaikoina varmaan liiaksikin. Minäkin odotan kovasti keittiön valmistumista, vaikka nyt emme millään ehdi sitä tehdä. :)

      Poista
  4. Voi mikä upea lavakaulusarsenaali. Olette kohta hyvin omavaraisia syömisten suhteen. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauluksia alkaa olla aika mukavasti, vaikka vieläkin tuntuu, ettei niitä ole tarpeeksi. Hetkeksi omavaraisuus on taattu, mutta ei noista vielä mitään talvivarastoja saa. :)

      Poista