Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Trenkitupa käyttökelpoisemmaksi

Viikonloppuna ehdimme taas viettää pienen hetken Kivimäessä. Päärakennuksessa kävimme vain katselemassa tällä kertaa. Haju oli hieman hälvennyt, mutta kovin vahva se on vieläkin. Tosin kuurattuna on vasta keittiön lattia. Keskityimme trenkituvan viimeistelyyn asumiskuntoiseksi. Olemme jo kuskailleet huonekaluja ja tavaroita sekä kotoamme että paikanpäällä. Vanhassa asiakaapissa säilytämme nyt astioita. 


Puusohva oli hieno idea, mutta ei se kyllä oikein toimi. Tuohon paikkaan se on vaan liian iso. Sen tilalle pitää laittaa joku pienempi sohva ja tuo siirtää jonnekin muualle.


Koska hella ei ainakaan vielä ole käytössä, sen päällistä voi käyttää sitten vaikka tiskausalustana. Tuo levy hellan päällä vie vähän turhan paljon tilaa, joten sekin tässä joku päivä saa väistyä.


Trenkituvassa toki pitää olla renginkaappi. Nyt kaappi on tuollainen vähän pienempi, mutta mahtuu ainakin hyvin seinälle. Nykyaikaisia hömpötyksiäkin on tullut jo esille, on mikroa ja vedenkeitintä. 


Sähköhellakin on jo olemassa, mutta ei siihen ole vielä sähköjä. Tuo peittoviritelmä oven edessä on ihan pakollinen, sillä ovi ei mene kokonaan kiinni rakennuksen painumisen vuoksi. Villahuopa kuitenkin pitää lämpöjä sisäpuolella. Pöytä pitäisi jossain välissä maalata paremmin sopivaksi miljööseen. Se edellinen pöytäkin on vielä viemättä takaisin, kun päädyimme kuitenkin pirtinpöytään.


Kamarista saimme pois sen suuren lastulevysänkyviritelmän. Ensi kerralla tuomme levitettävän laverisohvan, jonka saa päivällä istumakäyttöön ja yöksi sängyksi. 


Toimme myös paremmat lämpöpatterit, joten nyt tarkeni jo ihan hyvin.


Laitoimme myös ikkunatähden, vaikka emme joulua vielä Kivimäessä vietäkään. Valo syttyy iltaisin kuudelta ja sammuu kymmeneltä.


Ompelukonekin on valmiina, jos pitää jotain ommella. Enemmän se kyllä on siinä koristeena. Kamarista tuli paljon tilavampi, kun sänky ei vie koko keskilattiaa. Trenkitupa tuleekin olemaan meillä majapaikkana siihen asti, että hajut saadaan poistettua päärakennuksesta.


Varsinaista remonttia tähän taloon ei aloiteta ennen päärakennuksen kunnostusta. On se nyt kuitenkin jotenkin asumakelpoinen viikonloppuja ajatellen.

6 kommenttia:

  1. Käytättekö uuneja lämmitykseen? Kuvissa kun sellainen näkyy. Pikkuhiljaa varmasti näkee myös siivouksen jäljen päätalossa. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuneja ei voi toistaiseksi käyttää, koska ainakin piipun yläosa pitäisi muurata uudelleen. Nuohoojakaan ei ole vielä käynyt tarkastamassa uunien kuntoa muuten.

      Poista
  2. Meillä hulppea kissan- ja koiranpissan (ja kakan) haju häipyi siivouksen ja remontin edetessä. Toivotaan, että teillä käy samoin, eikä suurempia manöövereitä tarvita. Tosin ihan joka paikassa taloa eivät olleet oleskelleet.

    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkn toivon. Luulen, että talon paremmassa päädyssä haju hälvenee ihan siivoamalla, mutta keittiössä voi joutua ottamaan kovemmat otteet.

      Poista
  3. Tämä on sellainen blogi, mitä tulen seuraamaan mielenkiinnolla. Paljon kaikkea kaunista - ja paljon kaikkea työtä. Toivon kovasti, että palkintona kaikesta ahertamisestanne teillä on kaunis ja hyvältätuoksuva talo käytössänne jonain päivänä. Sitä odotellessa mielelläni olen hengessä mukana vanhan komean talon säilytysprojektissa! :)

    Terveisin pienen vanhan (asuinkelpoisen) talon remontoija jo vuodesta 2013. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän talon toivossa me tätä remonttia aloittelemme. Jos hajua ei olisi, talo olisi melkein valmis. ;-)

      Poista