Käpyn kätilönä

Käpy valitteli ja ponnisteli jo eilen. Illalla se teki pesää joka tilaan vuorollaan, mutta ei asettunut mihinkään. Aamulla sama jatkui. Selvästi näki, että poikimisaika oli juuri, mutta mitään tulosta ei tullut. Aamupäivällä kävin seuraamassa sitä hetken aikaa. Juttelin sille, että ellei iltapäivällä tule kilejä ulos, tarvitaan apua. Lupasin auttaa sen, minkä pystyisin. Käpy ei kuitenkaan päästänyt ihan lähelle.

Iltapäivällä Käpy oli rauhattomampi ja ponnisteli taas kovasti. Sanoin, että nyt tulen auttamaan, että saadaan ne lapset sieltä ulos. Ja työnsin käteni sisään, eikä Käpy enää vastustellut. Ensimmäinen kalvo puhkesi, ja Käpy meinasi, että se oli siinä. Sanoin, että ei se kili sieltä vielä tullut. Ja yritimme yhteispelillä uudelleen. Nyt löysin pienet jalat ja aloin vetämään kevyesti niistä. Käpy alkoi taas ponnistaa ja yhteispelillä saimme pienen vauvan ulos. 

Arvasin, että Käpylläkin on toinen siellä, joten teimme saman uudelleen. Ja saimme sen toisenkin sieltä pois. Jälkeiset ovat vielä tulematta, pitää seurata tämä päivä, että varmasti tulevat ulos.

Toinen olikin aivan selvä Pikku-Käpy, täsmälleen äitinsä näköinen.

Käpy alkoi hienosti hoitaa pienokaisiaan. Valko-otsainen on kova huutamaan. Se kävi minultakin pyytämässä maitoa ja pökkäili tehostaen pyyntöään. Kyllä ne molemmat jo löysivät oikean paikan, mistä sitä maitoa saa.

Pikku-Käpy on tyttökili, pieni ja siro ja hiljainen ääneltään.

Kovaääninen on pieni kilipukki.

Näillä on tässä maailmassa vielä paljon oppimista, mutta Käpy pitää hellästi huolta.

Taas on kova miettiminen, mitä näille pienokaisille antaisi nimeksi. Kyllä meillä on karjaa kuin Aabrahamilla, kuusi vuohta jo, viisi kuttua ja yksi pukki.

Nimet pikkuisille

Eilinen ilta meni nimien miettimisessä uusille tulokkaille. Hännän alle katseltuamme tulimme siihen tulokseen, että molemmat ovat tyttöjä. Toinen varmistus oli katsoa, mistä kili pissaa. Ja molemmat pissaavat taaksepäin. Tyttösiä ovat eli kuttukilejä.

Ansku on osoittanut olevansa erinomainen emo pienokaisille. Kun kilit köllivät sylissäni, Ansku tulee kohta katsomaan, onko niillä kaikki hyvin. Liian pitkään en maltakaan pidellä pikkuisia, ettei Ansku hermostu.

Ansku katsoo tarkasti, millä osoittelen hänen lapsiaan

 Tuuli köllöttää vuorollaan nurkassa suojassa. Tästä tuli pienten piilopaikka, jossa on hyvä ottaa turvalliset torkut.

Milka seuraa tarkasti, mitä tapahtuu. Milka on hieman vilkkaampi kuin Tuuli. Se harjoittelee jo paikallaan hyppimistä.

Tuuli-nimi tuli kauniin aurinkoisen päivän kovasta tuulesta. Milkalla on vyötäröllään milky way eli linnunrata, josta sen nimi johdettiin. Molemmat ovat oikeastaan tumman harmaita pääväritykseltään, vaikka Tuuli näyttää melkein mustalta. Milkalla on hauska valkoinen rannerengaskin toisessa etujalassaan.

Kolmannet pihatalkoot iloisine yllätyksineen

Viime vuoden maaliskuussa Kivimäessä käydessämme paljastui karu totuus, kun lumi suli. Kaikki valkoinen ei hävinnytkään sen myötä. Silti ajattelimme, että tästä vielä joku päivä voisimme saada upean kasvimaan kohopenkkeineen.

Pikaisen laskutoimituksen voit tehdä laskemalla 30 metrin alueelle muutamassa rivissä vieri vieressä styrox-laatikoita kolmessa kerroksessa. Eli aika monta oli.

Tämän päivän talkoissa keskityimme tälle alueelle uutteran ja innokkaan porukan kanssa.

Samalla myös sitä viimeksi vielä kesken jäänyttä marjatarhan aluetta putsattiin lopuista roskista.

Kyllä muuten oli paljon taas raivattavaa. Muoviakin oli maassa useampi kerros, vähintään aina kolme.

Paviljongissa sai käydä nauttimassa virvokkeita, kun lämmin aurinko ja rankka puuhastelu sai kurkun kuivumaan. Keli olikin mitä parhain, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Heti aamusta asti oli aivan kesäisen lämmintä.

Puolen päivän paikkeilla kutsuin porukan kinkkukiusaukselle. Jälkiruuaksi oli taas jäätelöä ja marjoja.

Ruuan jälkeen menimme katsomaan eläimiä. Aamulla oli jo näyttänyt siltä, että Anskulla alkaisi olla poikiminen käsillä. Se oli siirtynyt kyyhkylän puolelle. Siellä meitä odotti upea näky. Ansku oli kilistellyt kahden ihanan kilin verran talkoiden kunniaksi. Kyllä siinä olikin kaikilla ihmettelemistä.

Kilit olivat vielä aivan märkiä ja honteloita. Toisella on kaunis valkoinen vyö vyötäröllä ja tähti otsalla.

Toinen on aivan isänsä Penteleen näköinen. Sillä on valkoiset korvat ja nenänpäällinen.

Ja voitte arvata, että nämä lapsukaiset olivat todella odotettuja. Syli näytti olevan niille aivan luontainen paikka, jossa oli hyvä rauhoittua.

Mutta talkoot olivat vielä kesken, joten oli aika tehdä vielä hetkinen töitä. Kyllä sitä taas tehtiinkin. Ja roskakasa kasvoi päivän myötä aivan mahdottomuuksiin.

Kuivurin edessä ollut laatikko on nyt kokonaan pois. Enää on jäljellä kasvien siirtäminen.

Kuivurin ja kasvihuoneen välikin on jo siistitty.

Lammessa ei ole enää kauheaa kasaa laatikoita. Muovikin on vähentynyt monella kerroksella.

Kukkapenkin muovit ja laatikotkin ovat saaneet häädön. Häädän joku päivä tästä kasvitkin muualle parempaan paikkaan kasvamaan.

Marjatarhan pohja on käytännössä jo roskaton. Reunoilla on vielä muovia, mutta yleisilme on jo aivan toinen kuin ennen.

Ja potager on puhdistettu. Pääsemme laittamaan sen kasvimaaksi aivan kohta.

Näkymä alkaa olla jo aivan toisenlainen.

Talkoiden jälkeen taivas meni pilveen ja kohta alkoi sataa tihuuttaa vettä. Kaunis ilma riitti täydellisesti koko työnteon ajan. Varmaan sieltä ylempää oli katsottu, että parempi saada hyvällä ilmalla paikat kuntoon. Tästä päivästä jäi taas todella hyvä mieli.

Paviljonkitasanne nyt

Ja kun päivä koitti, oli aika mennä katsomaan, miten paviljonki sopii ympäristöönsä. Mielikuvissani tulos oli tällainen: paviljonki ylätasanteella, josta upea näköala alas lammelle kaiken vehreyden keskellä.

HarmonySpirit, Flickr

Lähdemme siis talolta katsomaan tien toiselle puolen. Siellä se näkyy olevan kuin pieni sirkusteltta.

Kulmauksesta näkyy jo paremmin. 

Siinähän se on kuin olisi aina ennenkin ollut. Vain kalusteet puuttuvat. (Muovituoleja ei lasketa kalusteiksi.)

Sivusta katsoen paviljonki on ihan hyvä kaiteen kanssa. Tietysti ne voisivat olla samaa väriä, mutta menevät ne kai noinkin. Jos joskus maalaan ne, maalaan vaaleanvihreäksi.

Miten tuo näkymä ei oikein vastaa mielikuvaani? Ai niin, nythän on vasta kevät. Se toisenlainen näkymä tuleekin esiin vasta kesällä. Niinhän se tietysti oli. Olihan?

"Kaikenlaisia hömpötyksiä se Emäntä siinä hupattaakin, minä lähden lepäämään", tuumi Ansku ja asettui mukavasti auringonpaisteeseen köllölleen. Kutut lepäilevät nykyään lähes jatkuvasti. On kai se raskasta olla viimeisillään.

Käpy pysytteli enemmän tien toisella puolella. 

Vihtori tarkasteli tilannetta hieman ylempää.

Ja Sulevi sulautui auringon lämmittämään rinteeseen.

Paviljongin pystytystä

Kysyin Isännältä, voisimmeko pystyttää paviljongin illalla palattuani töistä. Ja Isäntä siihen suostuikin. Meillä on jo tällainen paviljonki mökillä, joten pystytys oli helpompi, kun jo tiesi, miten kannattaa menetellä.

Aurinko oli jo laskemassa ja alkoi tulla viileä, mutta me kiinnitimme osia toisiinsa valmiiksi.

Sitten alkoikin suurempien kokonaisuuksien kiinnittäminen toisiinsa. Välillä jo pelkäsimme, ettei tasaista tilaa olekaan tarpeeksi.

Vain pienet auringonkajot olivat enää taivaanrannassa, kun paviljonki oli pystyssä ja oli lopulta kankaan vuoro. 

Ja lopulta hökötys oli pystyssä. Se on vielä ankkuroimatta maahan, mutta pieniä lapiollisia pitää vielä ottaa pois sieltä täältä, että paviljonki asettuu tasaisesti. Ei se pystytys mitään tuntitolkulla vienyt, taisi olla vähän reilu tunti kaikkineen. Mutta jo alkoivat sormet kohmettua ja varpaita palella. Oli mukava mennä lämpimään trenkituvaan ja ottaa kissa syliin lämmittämään.

Maa-artisokkaa

Posti ilmoitti minulle tulevasta paketista, mutta en voinut millään muistaa, mitä oikein olin tilannut. Lähiaikoina en ainakaan ollut tilannut mitään. Kyllähän sisältö selvisi lopulta, kun avasin paketin. Samalla, kun olin tilannut aikoinaan siemeniä, olin tilannut myös maa-artisokan mukuloita. Ja aika hyvä pussillinen niitä olikin. Mitäs minä nyt sitten näille teen?

Sitten muistin, että olihan meillä viime kesänä pieni perunamaa raivattuna kaiken roskan keskellä. Perunat kyllä kasvoivat hyvin ja suuriksi, joten siitähän päätin tehdä nyt näille mukuloille paikan. Lauantaina on muuten taas talkoopäivä, jolloin keskitymme tähän alueeseen. Nyt harasin tuosta ylimääräistä kasvustoa pois, mutta jätin nurkkaan valkosipulit, joita Isäntäkään ei ollut onnistunut tuhoamaan nostaessaan perunaa.

Siellä ne nyt makaavat mullassa. Pläntti oli juuri sopivan kokoinen tuolle määrälle.

Isäntä oli tehnyt työtä käskettyä ja siivonnut sen metalliromukasan. Nyt katsastimme vielä Käpyn ja Anelma-Unelman kanssa, että paikka on paviljongille sopiva. Kutuille tuli välillä kiire, kun tiellä kulki koiria ulkoiluttajineen. Nämä vuohet ovat niin koiravuohia kuin vain voi olla. Ne menisivät jokaisen koiran luo tekemään tuttavuutta, mutta kaikki koirat eivät ole tottuneet vuohiin. Niinpä minunkin piti mennä selittämään, että nämä nyt vaan tykkäävät koirista kuin hullu puurosta, mutta lupasin pitää kuttuja pannasta sen aikaa, että koirat pääsivät jatkamaan lenkkiään.

Kuttumme ovat siitä mainioita, että ne menevät itse takaisin tarhaansa, kun saavat vapaudesta tarpeekseen. Niinpä on mukava niitä iltapäivisin päästää pihalle joksikin aikaa. Yleensä ne ovat sitten jo tarhassaan, kun lopettelen. Joskus jätän tarhan auki ja ilmoitan Isännälle, että kutuilla on vielä portti auki.

Päätin taas lannistaa jonkun rytökasan, kun aikaakin vielä oli. Tällä kertaa muistin ottaa ennen-kuvan, jotta näkee, mistä työ piti aloittaa.

Ihan koko penkkiä en ehtinyt raivata, enkä haravoida, mutta onhan tuokin jo enemmän kuin ei mitään. Tänä vuonna jo alkaa näyttää siltä, että saatan ehtiä suurimman osan raivata ja selkeyttää jo kevään aikana. Ja lupaan sen, että varmasti saan näitä muovihökötyspenkkejä vähemmäksi. Kokoan näistä sinne rinnepenkkiin paviljonkialueelle ja trenkituvan istutuksiin. Olen nyt henkisesti varautunut käyttämään jokaisen vapaahetkeni raivaustyöhön, jos vain säät suinkin sallivat. Siirtoja ehtiikin sitten tehdä sen jälkeen.