Portin lähellä olevan kiven päällä orvokit jatkavat kukintaansa bellisten kera.
Kohta kukkivat kurjenmiekat. Niiden nuput ovat sinipunaisina todella kauniit.
Vähä vähältä alkavat eri alueet näyttää jo joltain, vaikka vuohenputki yrittää edelleen valtausta. Viime vuonna tässä kukki myös harmaakäenkukka, mutta talvi teki siitä selvän. Toivon vain, että sen siemeniä olisi maassa niin paljon, että se tulisi uudelleen.
Marjatarhan takaosan raparperit kukkivat. En jaksa kaikkia kukkia käydä taittamassa, osa saa kukkia ihan rauhassa. Komeita kukkiahan ne ovat.
Varjolevähtämö olisi jo ihan valmis alue nyt, kun siitä on keskiosa raivattu. Toisella laidalla kasvaa ritarinkannuksia ja toisella päivänliljaa.
Kun kuljin pellonlaitoja etsien Anttilan torpan jäänteitä näin kaukana pienen punaisen mökin ja ajattelin, että onpa jollain täällä sievä mökki. Sitten tajusin, että sehän on meidän trenkitupamme. :)
Vihdoin bongasin yhden, joka myös asuu Kivimäessä. Tai ainakin käy usein vierailulla. Yritin päästä kävelemään lähemmäs, mutta omat sarvipäät lähtivät perään juoksemaan, ja tämä eläin lähti karkuun. Mutta on sen liikkuminen kaunista: askel, askel, pitkäloikka, askel askel, pitkäloikka.
Nämä iltaeläimet kököttävät usein jonkin maassa olevan reiän edessä pitkiäkin aikoja. Joskus onnistaa, toisinaan ei. Mutta on niillä valtavan hyvät hermot saalistaessaan. Tässä taisi olla huomion kohteena ihmisten puuhat.
Emmi vie iltaisin kahdeksan pientä tipuaan sisälle ja suojaa ne siivillään. Emmi on kanoista selvästi äidillisin. Se on hautonut lähes kaikki tiput, jotka meillä ovat kuoriutuneet.
Ennen kuudetta päivää tuli perunamaa valmiiksi. Tein sen ehkä kaikkein hankalimpaan paikkaan, jossa maa oli jo tamppaantunut piukaksi. Mutta neljä pientä riviä sain kuokittua ja 48 perunaa sinne piilotettua. Ei, ei siitä mikään silmänilo tullut. Menköön noin tämä kesä, kai siinä kuitenkin ihan hyvin kasvaa.
Kuokka ei ollut kummoinen, eikä työ sen kanssa minkäänlainen nautinto. Varrestakin sain tikkuja melkein joka sormeen. Vaan tulipa kuokittua. Taas on yksi kevättöistä päätöksessä. Ehkä loputkin ennen juhannusta valmistuvat.
Kun minulta kysyttiin lahjatoiveita, vastasin kaikille: kirsikkapuu. Mutta ymmärrettävistä syistä sain muutakin kukkivaa. Harvalla oli mahdollisuus kuljettaa perheensa mukana vielä puutakin. Niinpä sain kaikenlaista kukkivaa ja monessa oli vielä kirjekuorikin mukana. :) Tuo alla oleva miljoonakello muutti jo trenkituvan oven viereen.
Toinenkin komea amppeli löysi jo paikkansa.
Sain myös kukoistavan valkoisen tulilatvan.
Upean värinen perhosorkidea pääsi kuvauksen jälkeen sisälle asti. Orkideat ovat todella kauniita ja siitä kivoja, että ne kukkivat pitkään ja hyvässä hoidossa vielä uudelleenkin.
Kirsikkapuita sain kolme, kaksi suklaakirsikkaa ja yhden huvimajan. Pitää varmaan pari vielä hankkia kirsikkakujalle.
Ystäväni vinkkasi, että yhdessä taimikaupassa on alelaarissa edullisesti kaikkea. Menin tietysti uteliaisuuttani katsomaan ja ostinkin 16 eurolla kaikkea kivaa. Peace- ja Queen Elisabeth -ruusut olivat vielä hyvän näköisiä ja vain kolme euroa kappale.
Kympillä ostin lisäksi perennoja, sellaisia, joita täällä ei vielä ole. Ostin kaksi särkynyttä sydäntä, kaksi valkoista pikkusydäntä, kaksi sinilemmiötä, kaksi kultatyräkkiä
ja kaksi taponlehteä.
Enkä tietenkään voinut vastustaa ruokakaupassa miniruusuja.
Miniruusuissa on se hyvä puoli, että ne kukkivat pitkään. Hyvässä lykyssä ne säilyvät myös talven yli.
Toiseen laitaan istutin pikkusydämet, jotka ovat tosissaan pieniä.
Sinilemmiöt ja kultatyräkit pääsivät murheenkryynin etulaitaan. Siivosin siitä samalla ison kasan vuohenputken juurakkoa sekä muovia ja järjestelin hieman muutenkin. Kangasajuruohot istutin uudelleen niin, että niiden koko juuristo on nyt mullan alla. Ne olivatkin hassusti törröllään vuohenputken seassa.
Tältä se näytti ennen kaivelua.
Vielä pitää laittaa näistä pinkeistä mansikankukista kuva ihan vaan siksi, kun ne ovat niin vinkeän näköisiä. Tämä kukkii ja tuottaa marjoja pitkin kesää.
Puutarhassa kaikki ei saisi olla näkyvissä heti ensimmäisellä silmäyksellä. Aika hyvin Kivimäessä näin onkin, mutta pientä tarkentamista uudistetun puutarhan kanssa vielä on. Haluaisin, että selvät kulkuväylät ohjaisivat kulkua eteenpäin. Jo hyvä kohta on siinä, missä tieltä lähdetään talon kohdalta kohti marjatarhaa. Edessä voi nähdä lammikon, vaikka se aika hyvin naamioituu nyt pusikoiden taakse. Kulkuväylä on tasaista nurmikkoa.
Paviljonkitasanteelle erkanee pienempi polku, mutta tasanne muodostaa jo hauskasti oman huoneensa rajauksineen.
Kulkuväylä on pätkän verran suora. Oikealla oleva marjatarha tulee jäämään kirsikkakujan taakse. Näin sinnekin muodostuu oma huoneensa.
Marjatarhaan pitää keksiä takaseinäksi jotain, joka toimii samalla tuulensuojana. Puut pitää kaataa tuosta lammen vierestä pois kunnostuksen yhteydessä.
Eniten mietityttää tuo välitila marjatarhan ja kasvihuoneen välillä. Kahden hyötytarhan välille haluan turhamaisesti alueen, joka on vain kaunis. Koripajujen alue tulee vilpoisaksi varjolevähtämöksi, mutta tilaa on aika paljon muullekin kasvillisuudelle. Polku kulkee kauniisti mutkitellen tuon alueen läpi.
Tässä kohtaa polku haarautuu. Oikealle menevä mutkittelee perennapenkin reunaa pitkin kasvimaalle ja vasemmalta pääsee kasvihuoneeseen, portille ja tielle.
Portilta katsottuna näkyy ensin vain kasvihuone. Tämäkin kulkuväylä selkeytetään niin, että haarautuminen ennen kasvihuonetta näkyy paremmin.
Siivosin jo hieman tuota kasvihuoneen edestä kulkevaa väylää. Siinä on vielä kaikenlaista risua ja rikkaruohoa poistettavana, jotta kulku sen kautta kasvimaalle toimisi paremmin. Tuosta oikealta on taas lähtenyt reilusti muovia ja styroxia.
En ole enää niin jyrkän kielteinen tälle perennapenkille. Toki sen joutuu kaivamaan ja mylläämään, mutta jonkinlainen istutusalue tuossa tulee olemaan liikenteenjakajana. Tässä siis kulku haarautuu oikealle kohti marjatarhaa ja paviljonkitasannetta ja vasen haara menee kasvimaalle.
Kasvimaalta katsoen suoraan lähtevä väylä kulkee mutkitellen välitilan läpi ja oikea väylä on kasvihuoneen edestä kulkeva reitti.
Trenkituvan pihan muodostaa oman huoneensa, mutta kulku sinne kasvihuoneen luota on vielä hieman liikaa peitossa. Mitähän materiaalia nuo kulkuväylät olisi parasta olla? Nyt ne ovat lähinnä nurmikkoa tai vuohenputkea.
Lauantaina on monella kevätjuhla. Sen kunniaksi tässä sinulle Suvivirsi vanhalla nuotilla ja sanoilla.
Kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi pääsin jo kylvämään kasvimaalle. Valmishan se ei vielä ole, sillä osa kauluksista on vielä maalaamatta ja neljä kaulusta ostamatta. Mutta jo olevista kauluksista saimme muotoiltua viivasuorat laatikkorivit valmiiksi. Niihin kuskasimme ensin risuja pohjalle pohjakankaan päälle, risujen päälle muuta haravointijätettä ja sitten multaa kasasta ja turvetta kuivurin edestä. Apunamme oli taas joukko iloisia lämpöä pelkäämättömiä ihmisiä.
Yläpään kolmeen ensimmäiseen laatikkoon tulivat yrtit ja salaatit.
Ensimmäiseen tulivat oregano, meirami, basilika, sileä persilja ja tilli.
Toisessa kasvaa korianteri, käräräpersilja ja pinaatti.
Kolmannessa kasvaa salaatti ja portulakka.
Kylvin myös nauriit,
lantut,
monenväriset porkkanat,
mustajuuret,
punajuuret,
ja kehäkukat.
Härkäpavut vein vielä sisälle likoamaan ennen kylvöä.
Samalla tuli siistiksi kuivurin etuosa. Enää ei tarvitse loikkia kukkapenkin yli.
Vielä ovat istuttamatta kaalintaimet, istukassipulit, kurpitsat ja joukko epämääräisiä kasvattamiani taimia, joista en enää muista, mikä oli mitäkin. Mutta eiköhän se kesän mittaan selviä.
Nyt ovat viimeisetkin tulppaanit kukassa. Aivan äärilaidassa lähimpänä tietä ovat pinkit ripsureunaiset tulppaanit.
Niiden kukat ovat hauskasti hieman raidalliset ja reunat ripsuiset.
Etualalla olevat tulppaanit olivat hennon vaaleanpunaisia.
Ne aukeavat kolmioiksi paljastaen vaalean keltaisen sisuksen.
Viimeiset ovat osa vielä nupussa. Olinpa hassusti laittanut kahdet samanväriset tulppaanit aivan vierekkäin. Taisi olla jo melko pimeää, kun niitä kaivoin maahan. Tosin eivät nämä pakkausten kuvissa aivan tällaisilta näyttäneetkään.
Koko alue kaukaa katsottuna näyttää tältä. Tulppaanit ovat tuolla korkeammalla tasolla.