Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 1. tammikuuta 2024

Vuosikatsaus 2023

Vuosi ehti jo vaihtua, mutta ajattelin silti kertoa, mitä tuli tehtyä viime vuonna. Vuoden 2022 katsauksessa on linkit lopussa aikaisempiin katsauksiin, jos haluat katsella pikakelauksella elämäämme Kivimäessä.

Tammikuussa palasin takaisin töihin neljän kuukauden sairausloman jälkeen. Ääneni ei ollut vieläkään kunnossa, mutta arvelin pärjääväni. Kaularankaleikkauksessa tullut äänihuulihalvaus ei ollut lähtenyt paranemaan. Elämä soljui vielä rauhallisesti, mutta sentään valmistimme pinkkejä kananmunia. Täytyy todeta, että maku niissä oli erinomainen hauskan värin lisäksi.


Helmikuussa aloimme järjestellä ongelmapaikkoja alakerrassa. Keittiössä oli pari ongelmanurkkaa, joihin kehittelimme ratkaisuja.


Toinen paikka oli kirjaston vierassänky, joka piti vaihtaa. Samalla piti poistaa sängyn takaa kirjakaappi ja siirtää se saliin.


Maaliskuussa sali oli kaaoksen vallassa, joten sillekin oli tehtävä jotain. 


Ahkeran järjestelemisen jälkeen sali oli taas kunnossa ja järjestyksessä.


Tässä vaiheessa nukuimme vielä yläkerrassa, mutta päätimme muuttaa takaisin alakertaan. Sitä varten piti siivota makuukamari muurauspölystä kakluunin korjaamisen jäljiltä. Samalla päätimme hankkia ison vaatekaapiston, ettei tarvitsisi säilyttää vaatteita kasoissa (ei ole kyllä onnistunut, tunnustan).


Huhtikuun alku oli vielä kylmä ja talvinen, mutta sitten kevät tupsahti vauhdilla. 


Teimme kiireellä valtavasti kevättöitä ja rästiin jääneitä syystöitä.


Toukokuussa siivosimme taas kerran roskia pihalta. Tällä kertaa paikkana oli kuivurin takana oleva alue ja vanha kasvihuoneen runko. Kasvihuoneen reunuksissa olikin yllättävän paljon muovia. Sitä jäi vielä toinen reunus tulevalle keväälle siivottavaksi. Eipä lopu muovi tällä tilalla vielä ihan hetkeen.


Kevättöihin kuuluu myös eläintilojen siivoaminen ja lannan siirtäminen kasvimaille.


Uudet kylvöt piti vielä tehdä toukokuun aikana.


Kesäkuussa alkoi jätepuun pilkkominen polttopuuksi. Jätepuukasoja meillä riittää vielä pitkäksi aikaa, vaikka ei niistä ihan priimaa polttopuuta tulekaan. Tulee ainakin hyödynnettyä puut, jotka muuten olisivat vain jätettä. Kaadoimme myös jättisuuren vaahteran, josta riitti puuhaa pitkäksi aikaa.


Lampaiden mielestä ruoho oli aina vihreämpää aidan toisella puolella. Niinpä laajensimme tarhaa sinne toiselle puolelle.


Heinäkuussa järjestimme taas kirpputorin ja kahvilan yhdeksi päiväksi. 


Laitoimme heinät seipäille.


Ja sieltä ylisille.


Teimme lampaille uuden laitumen trenkituvan ja talon välillä olevaan metsikköön. Lampaat olivat siellä ensin muutaman päivän ja tulivat yöksi takaisin vanhaan tarhaansa. Lopulta ne olivat uudessa tarhassaan myös yötä. Sitten tuli kunnon ukkosmyrsky, eivätkä aidat pitäneet lampaita, kun ne päättivät muuttaa lopullisesti takaisin vanhaan tarhaansa. Yritämme uudelleen tulevana kesänä.


Ehdin uudistaa myös aittapihan istutusalueen, joka kasvoi rehevästi ainakin rikkakasveja. Eipä mennyt monta päivää, kun olisi pitänyt tehdä työ uudelleen, mutta enpä ehtinyt. Ehkä tulevana kasvukautena onnistun paremmin.


Elokuussa selvisi, ettei äänihuulihalvaus tule paranemaan. Minulla tulee siis aina olemaan ääniongelma, jonka kanssa joudun loppuikäni elämään. Siihen on siis vain asennoiduttava oikein ja oltava kiitollinen, että pystyn kuitenkin edes puhumaan. Siivosimme kasvihuonetta ja huomasimme ensimmäisen kerran aprikoosipuussa hedelmiä.


Pengoimme vinttikomeroa.


Ja teimme lisää polttopuita.


Syyskuussa korjasimme satoa. Kurpitsaa tuli hyvin, perunoita myös, lanttuja jonkin verran. Viinirypälettä saimme taas parikymmentä ämpärillistä, boysenia varmaan kolmisenkymmentä litraa.


Siivosimme vinttikomeron ja teimme siitä varaston omille tavaroillemme. Tämä on tällaista hidasta tilojen valtaamista edellisiltä asukkailta.


Teimme uudet päälliset keittiön tuoleihin.


Järjestelimme oleskeluryhmän yläaulaan.


Isäntä teki nahkatöitä.


Blogin mukaan emme tehneet mitään lokakuussa, mutta ongelma taisi olla siinä, etten ehtinyt kirjata ylös, valokuvaamisesta puhumattakaan. Ainakin teimme viimeisiä puuhia mökillä (tammilammella).

Marraskuussa muunsin kahdeksan kiloa rasvaa saippuaksi.


Suuret koneet valtasivat pihan. Kohta olikin melkoisia ojia pihan poikki. Talosta eteenpäin laitettiin viemäriputket, keskelle pihaa tulevan vesivessan umpisäiliö ja alapihalle harmaavesisuodatin.


Sen lisäksi piha muotoiltiin uudelleen. Keskelle pihaa tehtiin ympyrä, jota kiertää ajoväylä rakennuksille.


Sisällä remontti alkoi vanhan vessan purkutöillä.


Joulukuussa käsityökamari saatiin vihdoin toimintakuntoon, vaikka tavaraa onkin vielä liikaa.


Vessan purkutyöt edistyivät ulkolaudoitukseen asti. Myös lattia purettiin.


Harrastehuone oli Isännän käytössä, kunnes hän sai valmiiksi kirstutilauksen.


Joulu meni rauhallisesti, teimme vain kaikkein välttämättömimmät työt ja söimme hyvin. Joulupäivänä saimme kasvattisiskoni vieraaksi ja tapanina kävimme sukuloimassa.


Kaikin puolin vuosi oli hyvä. Saimme olla terveitä ja hyväkuntoisia. Vaikka tilan korjaaminen on hidasta, jotain kuitenkin tapahtuu pieni pala kerrallaan. Samalla ideologialla jatkamme tästä eteenpäin.


Kaikkea hyvää sinulle, lukijani, vuodelle 2024!

8 kommenttia:

  1. Paljon kaikkea työtä ja askaretta on sisältynyt menneeseen vuoteenne.
    Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2024

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon on mahtunut. Ei sitä huomaa normaalin arjen keskellä.

      Poista
  2. Ahkeria siellä on oltu. On tuo muovin määrä käsittämätön. Montakohan vuotta sitä on haudattu ja jätetty pitkin pihoja joskus aikoinaan. Teettää suuren työn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovia on haudattu juuri niin kauan, kuin sitä on ollut olemassa. Saa olla vielä aika kauan ahkerana, että siitä päästään.

      Poista
  3. Kaikin puolin vuosi oli hyvä. Saimme olla terveitä ja hyväkuntoisia. ......paljon siellä on tapahtunut, pitää poiketa katsomaan, ja kaikin puolin rikas vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodessa ehtii kuitenkin aika paljon, vaikka ei kiirettä pidäkään. Tervetuloa katsomaan!

      Poista
  4. Mää ei ymmärtä, mistä te revitte ton kaiken energian!!! Terveisin Irita♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiaa on kerättynä paljon elimistöön. Kyllä sitä sieltä riittää. :D

      Poista