Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Heinäperjantai

Mukavia poutapäivä osui juuri sopivasti kahden heinäpäivän väliin. Eilen tuli muutama pisara vettä, mutta ei se oikein sateeksi riittänyt. Niinpä heinät kuivuivat todella hyvin seipäillä. Vielä seipäille laittaessa oli osa hivenen kosteaa, mutta kosteat kohdat laitettiin päällimmäisiksi. Kaikki oli kuivaa ja hyvälaatuista. Ei varmaan koskaan ole onnistunut heinä näin hyvin kuin tänä vuonna.


Talkooväkeä emme saaneet kovin runsaasti, mutta kaksi innokasta ihmistä ilmoittautui meidän lisäksemme. Työnjako saatiin suoritettua niin, että Isäntä kuskasi heinää pellolta pois, auttoi heinän siirtämisessä ylisille ja auttoi myös alhaalla pellolla. Tauno oli tuttuun tapaan ylisillä pakkaamassa heinää ja Ulla ja minä pakkasimme heinät kärryyn ja siirsimme heinäseipäät sivuun.


Aloitimme kahvilla ja voileivillä aamulla kymmeneltä ja siitä siirryimme heilumaan heinän kanssa. Joka tasatunnilla pidimme tauon ja joimme mehua ja välillä söimme jäätelöä.


Viimeisellä tauolla jo teimme pizzatilauksen, sillä näytti siltä että enää viimeiset kaksi kärryllistä oli jäljellä.


Pelto saatiin tyhjäksi vähän puoli kahden jälkeen. 59 seipäällistä oli kuljetettu ylös navetan ylisille. Sää pysyi koko ajan hyvänä, vaikka välillä joku tummempi pilvi osui näkökenttään. Pieni tuulenvire virkisti hyvin, eikä ollut liian kuumakaan.


Ylisillä on taas melkoinen kasa heinää, joka riittää hienosti kolmelle lampaalle kerppujen kera. On varmaan kesän suurin urakka tehty, kun eläinten ruoka on varastossa. Sen jälkeen voi ottaa vähän vapaammin ja keskittyä rikkaruohoihin ja marjanpoimintaan.


Nälkä olikin jo sopivasti, kun pääsimme syömään pizzaa. Eikä kukaan kuitenkaan jaksanut kokonaan syödä kerralla, mutta jäipä jokaiselle vielä iltapalallekin. Mukaan lähti vielä lihaa ja munia kiitokseksi.


On valtavan hienoa, että joka kerta olemme saaneet tarpeeksi talkoolaisia auttamaan. Neljä ihmistä saa paljon nopeammin tällaisen työn tehtyä kuin kaksi. 

6 kommenttia:

  1. Heinäseiväskuvat herättivät heti niin nostalgisia muistoja lapsuudenkodin heinätöistä. Oli varmasti mukava saada apujoukko heinätalkoisiin.

    VastaaPoista
  2. Onpa todella ihanaa, että talkoolaisia tulee auttamaan! Kyllä moni saa tosiaan paljon enemmän aikaan kuin kaksi tai yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella upeaa, että vielä löytyy talkoohenkeä. :)

      Poista
  3. Hienoa!
    Lampaat tykkäävät, kun on talveksi ruokaa tiedossa.
    Syksyllä voi sitten hyvillä mielin siirtyä sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampailla tulee olemaan oikein hyvä talvi lämpimässä runsaan heinätarjonnan kanssa. :)

      Poista